Lukijalta: 72 tunnin varautuminen ei ole paniikkia – kotivara tekee ihmisestä aikuisen

Suomalainen suhtautuu varautumiseen kaksijakoisesti. Toisaalta kaapit ovat täynnä ruokaa ja pakastin toimii varmuusvarastona koko suvulle. Toisaalta jo pelkkä puhe kotivarasta herättää epäluuloa: nyt liioitellaan, nyt pelotellaan. Ikään kuin kolme vuorokautta omin avuin olisi merkki hysteriasta.

Todellisuudessa 72 tuntia ei ole kriisi vaan mittari. Se kertoo, kuinka haavoittuvainen arkemme on.

Sähkökatko, maksujärjestelmän häiriö tai myrsky riittää katkaisemaan normaalin elämän yllättävän nopeasti. Kun mikään ei toimi, ei auta, että asenne on kunnossa, jos kahvinkeitin on hiljaa ja vesihana kuiva. Viime vuoden lopulla riehunut Hannes-myrsky osoitti tämän konkreettisesti.

Varautumista vastustetaan usein tunteella. Ajatellaan, että yhteiskunnan pitää hoitaa. Ja hoitaakin – mutta ei välittömästi, ei joka paikassa ja ei yksin.

72 tuntia ei ole vetäytymistä yhteiskunnasta, vaan sen tukemista. Se on vastuun ottamista itsestä, läheisistä ja viranomaisista, jotka ehtivät auttaa, kun kaikki eivät ole samaan aikaan avun tarpeessa.

Kotivara ei tee kenestäkään pelkuria eikä selviytyjää. Se tekee ihmisestä aikuisen. Aikuisen, joka ymmärtää, ettei varautuminen ole ennustamista vaan hyväksymistä: häiriöitä tulee, halusimme tai emme. Se, joka ei varaudu, ei ole optimisti – hän on riippuvainen.

On myös rehellistä sanoa, että varautuminen paljastaa epämiellyttävän totuuden mukavuudestamme. Olemme tottuneet siihen, että kaikki toimii aina. Kun ei toimikaan, loukkaannumme. 72 tuntia pakottaa katsomaan peiliin: pärjäänkö minä oikeasti vähintään 72 tuntia, jos joku muu ei heti auta?

Varautuminen ei ole pelkoa tulevasta, vaan realismia nykyhetkessä. Ja realismi on joskus epämukavaa. Mutta se on huomattavasti mukavampaa kuin jano tai nälkä kolmantena päivänä.

Mervi Mäki-Neste

puheenjohtaja

Maa- ja kotitalousnaisten Keskus