• Ministeri Essayahin on aika käyttää poliittista valtaansa

    Näin pitäisi tehdä, jotta saadaan turvattua niin laidunyrittäjien elanto kuin perinneympäristöjen säilyminen, kansanedustaja Krista Mikkonen kirjoittaa.
    Ministeriöllä ei näytä olevan ymmärrystä luonnonlaidunten ekologiasta, kansanedustaja kritisoi.
    Ministeriöllä ei näytä olevan ymmärrystä luonnonlaidunten ekologiasta, kansanedustaja kritisoi. Kuva: Kari Salonen
    Mielipide|Monimuotoisuus
    13.3.202409:11
    Kolumni
    Krista Mikkonen

    Neljä viidestä maanviljelijästä kertoo, että luonnon monimuotoisuus on heille tärkeää. Tulos ei ole yllätys. Mitä monimuotoisempi luonto, sen enemmän se hyödyttää myös viljelijää. Esimerkiksi pörriäiset tarjoavat pölytystä, kosteikko tulvasuojelua ja petohyönteiset ja linnut pitävät tuhohyönteisten kantoja kurissa.

    Luonnon monimuotoisuuden ylläpito vaatii tekoja. Tai toisinaan tekemättä jättämistä – esimerkiksi pellon reunalle jätetyt pusikot tarjoavat elinpaikan monille linnuille ja hyönteisille.

    MTK ja SLC julkaisivat alkuvuonna tiekartan maatalouden monimuotoisuustyön tueksi. Järjestöt peräänkuuluttavat enemmän tekoja, jotta matkalle monimuotoisempaan maatalousympäristöön saadaan lisää vauhtia. Myös tukiapparaatien tulee kulkea samaan suuntaan.

    Tehokkain yksittäinen monimuotoisuustoimenpide on perinnebiotoopeista huolehtiminen. Nykymenolla ne kaikki uhkaavat kadota kokonaan. Tieto ei ole uusi. Siksi HELMI-ohjelmalla kunnostetaan umpeenkasvaneita luonnonlaitumia. Tavoite on, että kunnostuksen jälkeen alueet otetaan aktiiviseen laidunkäyttöön päästen maatalouden ympäristökorvauksen piiriin.

    Luonnonlaitumella laiduntavia eläimiä tehokkaampia monimuotoisuuden ylläpitäjiä saa etsiä!

    Lisää aiheesta
    • Maatalouden ympäristötoimet | Viljelijät ottivat etunojan luonnon vaalijoina – luontokadon torjunta vaatii sitoutumista koko yhteiskunnalta

    Suomen tämänhetkisen CAP-suunnitelman merkittävin monimuotoisuustavoite on kasvattaa luonnonlaidunalaa noin 15 000 hehtaarilla niin, että kokonaisala kohoaa 46 000 hehtaariin. Kesästä lähtien olemme kuitenkin saaneet todistaa aivan päinvastaista.

    Ruokavirasto on yllättäen muuttanut tapaansa määrittää luonnonlaidunten korvauskelpoisen alan. Tämä on johtanut korvausten vähentymiseen jopa siinä määrin, että usea maanviljelijä on joutunut luopumaan laiduntamisesta kokonaan. Tavoitteeksi asetettu pinta-alalisäys on tosielämässä saamansa eteensä miinusmerkin.

    Olemme kansanedustajakollega Vesa Kallion (kesk.) kanssa jo useaan otteeseen penänneet maa- ja metsätalousministeriltä syytä muutokseen - toistaiseksi tuloksetta. Emme ole saaneet vastausta, mihin säädösmuutokseen uusi tulkinta perustuu, sillä EU-tasolla säädökset ovat pysyneet ennallaan.

    Ministeriöllä ei näytä olevan ymmärrystä luonnonlaidunten ekologiasta. Laitumen mosaiikkimaisuus on sen monimuotoisuuden perusta. Laidunta ei voi pilkkoa byrokraattisesti neliömetrin tarkkuudella rehu- ja ei-rehukasveihin, sillä se on toisistaan riippuvainen kokonaisuus. Kun sorkka rikkoo maanpinnan, ylläpitää se luonnonkirjoa mahdollistamalla monelle kasville uuden elinpaikan. Samanaikaisesti laidun on eläimille elintärkeää ravintoa, joka mahdollistaa viljelijälle eläinten ylläpidon.

    Jos maa- ja metsätalousministeriössä otetaan maatalousympäristön monimuotoisuus tosissaan, kuten juhlapuheissa väitetään, niin erikoinen episodi luonnonlaidunkorvausten ympärillä on syytä lopettaa.

    Ministeri Essayahin on aika käyttää poliittista valtaansa, jotta saadaan turvattua niin laidunyrittäjien elanto kuin perinneympäristöjen säilyminen.

    Kolumnin kirjoittaja on kansanedustaja (vihr.).

    Lisää aiheesta
    • Maatalouden tehostuminen heijastuu luonnon monimuotoisuuteen. Laiduntavien eläinten väheneminen uhkaa perinnebiotooppien sekä niiden lajiston tulevaisuutta.

      Luonto | Maatalousympäristöjen monimuotoisuus voidaan pelastaa, mutta se vaatii rahaa, todetaan tuottajajärjestöjen tiekartassa

      Tilaajalle
    • MTK:n ja SLC:n tiekartassa paneudutaan sekä maa- että metsätalouteen liittyvän luonnon monimuotoisuuteen.

      Luonto | Maanomistajille mittava ohjeistus lisätä luonnon monimuotoisuutta, ministeri ei lupaa rahaa – ”Valtio on aika köyhä”

    • Luonnonsuojelu kuuluu kaikille, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila linjaa.

      Maatalouspolitiikka | Yritysten tulisi voida lahjoittaa rahaa Metso- ja Helmi-ohjelmiin, ehdottaa MTK:n Marttila – ”Luonnonsuojelu kuuluu kaikille”

    • Ylämaankarjalaumaa on tarkoitus hieman vielä kasvattaa, jotta lihaa on myytäväksi ympäri vuoden. Eveliina ja Tomi Mönkkönen nauttivat maatilan arjesta ja vapaudesta Kehvonpellon tilalla Leppävirralla.

      Maatalous | Pariskunta hyppäsi oravanpyörästä omilleen ‒ Kehvonpellon tilalla riittää työtä, mutta myös onnea ja vapautta

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Meillä ei ole varaa menettää ympäröivän yhteisön luottamusta,” kirjoittaa Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäteollisuuden maineessa on tapahtunut positiivista kehitystä – kyselytutkimus paljasti myös yllätyksiä