• Lukijalta: Afrikkalainen sikarutto vaatii välittömiä toimia

    Nyt tarvitaan kattava toimintasuunnitelma, jossa yhdistyvät tehokas tautitorjunta, villisikakannan määrätietoinen vähentäminen ja aktiivinen korkean tason vientidiplomatia, kirjoittaa kansanedustaja Mikko Savola (kesk.). ”Suomessa tarvitaan ripeitä päätöksiä, vahvaa johtajuutta ja määrätietoista toimeenpanoa.”
    Suomi on ennalta varautunut ASF:n tuloon, nyt keinot pitää ottaa käyttöön, kirjoittaja toteaa.
    Suomi on ennalta varautunut ASF:n tuloon, nyt keinot pitää ottaa käyttöön, kirjoittaja toteaa. Kuva: Jukka Pasonen
    Mielipide|Eläintaudit
    7.8.202616:30
    Lukijalta
    Mikko Savola

    Afrikkalaisen sikaruton (ASF) leviäminen Suomeen on suomalaisen sikatalouden, elintarvikeviennin, huoltovarmuuden ja tuhansien työpaikkojen tulevaisuuden kannalta vakava asia. Tauti on pysäytettävä nopeasti. Vienti on turvattava ja luottamus suomalaiseen ruoantuotantoon on säilytettävä.

    Keinot olivat tiedossa jo ennen ensimmäistä tautitapausta.

    Olen peräänkuuluttanut varautumista aikaisemminkin. Eduskunnalle vakuutettiin, varautumisen olevan kunnossa. Silti tauti saavutti Suomen. Nyt on perusteltua kysyä, miksi käytettävissä olleita keinoja ei otettu ajoissa täysimääräisesti käyttöön.

    Jätin maanantaina hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa vaadin välittömiä toimia afrikkalaisen sikaruton torjumiseksi, villisikakannan hallinnan tehostamiseksi sekä suomalaisen sianlihan vientimarkkinoiden turvaamiseksi.

    Nyt tarvitaan kattava toimintasuunnitelma, jossa yhdistyvät tehokas tautitorjunta, villisikakannan määrätietoinen vähentäminen ja aktiivinen korkean tason vientidiplomatia. Erityisesti Aasian markkinoiden luottamus on palautettava nopeasti. Markkinaosuuksia on helppo menettää, mutta niiden takaisin voittaminen voi viedä vuosia.

    Torjunnan onnistuminen edellyttää myös villisikakannan pienentämistä. Luonnonvarakeskuksen mukaan villisikakanta on pysynyt metsästyksen tehostamisesta huolimatta noin 2 000–3 000 yksilössä. Tihentymäalueiden kannat eivät ole pienentyneet riittävästi. Maa- ja metsätalousministeriön työryhmä esitti jo vuonna 2015 kannan puolittamista. Tavoite on edelleen saavuttamatta.

    Suomessa tarvitaan ripeitä päätöksiä, vahvaa johtajuutta ja määrätietoista toimeenpanoa.

    Toimia tarvitaan lisää. Metsästystä on lisättävä riskialueilla. Kyttäysmetsästyksen salliminen tarkoin rajatuilla riskialueilla on arvioitava myös kansallispuistoissa, jos se voidaan toteuttaa luonnonsuojelun tavoitteita vaarantamatta.

    Itärajalle on tehtävä erityinen torjuntavyöhyke, jossa villisikojen poistamista tuetaan valtion toimesta. Raja-aidan riista-aukot on pidettävä suljettuina niin kauan kuin tautiriski sitä edellyttää. Lisäksi rajavalvontaa on vahvistettava ja ruokakoiratoimintaa laajennettava.

    Seuraamusmaksuja on käytettävä johdonmukaisesti lain mahdollistamissa tilanteissa. Tuottajien kriisitukeakaan ei tule sulkea pois.

    Suomalaiset tuottajat ovat lujilla kannattavuuden kanssa ja kantaneet vastuunsa. Nyt vastuu on maan hallituksella.

    Suomessa tarvitaan ripeitä päätöksiä, vahvaa johtajuutta ja määrätietoista toimeenpanoa, jotta kotimainen ruoantuotanto, elintarvikevienti ja koko ruokaketjun tulevaisuus voidaan turvata.

    Mikko Savola

    kansanedustaja (kesk.)

    Ähtäri

    Lisää aiheesta
    • MTK muistuttaa, ettei afrikkalainen sikarutto tartu ihmiseen ja että kotimainen sianliha on turvallista käyttää. Kuvituskuva.

      Eläintaudit | MTK: Valtion korvattava tuottajille kaikki taudin torjunnasta aiheutuvat kustannukset

    • ASF-tartunnan varalta harjoiteltiin viime vuonna Lappeenrannassa.

      Eläintaudit | Afrikkalainen sikarutto uhkaa ajaa tuottajat kuilun partaalle – valtion on tultava apuun

    • Kesäkuun viimeinen päivä rautajärveläiseltä kuivurilta otettu kuva villisikapahnueesta.

      Erä | Villisikakanta voi ryöpsähtää paikallisesti – orastavaa tihentymäaluetta epäillään Pirkanmaalla

      Tilaajalle
    • Monien aineiden teho heikkenee viileässä säässä, minkä vuoksi vaikutusaikoihin pitää kiinnittää huomiota etenkin syksyllä ja talvella. Kuvituskuva.

      Koneet ja kulkuneuvot | Näin peset ja desinfioit työkoneesi afrikkalaisen sikaruton varalta − asiantuntija varoittaa pahasta virheestä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    afrikkalainen sikarutto
    villisika
    sikatalous
    elintarvikevienti
    Mikko Savola
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja