• Afrikkalainen sikarutto uhkaa ajaa tuottajat kuilun partaalle – valtion on tultava apuun

    Kymmenien miljoonien arvoinen lihan vienti Aasian maihin on pysähtynyt kuin seinään.
    ASF-tartunnan varalta harjoiteltiin viime vuonna Lappeenrannassa.
    ASF-tartunnan varalta harjoiteltiin viime vuonna Lappeenrannassa. Kuva: Eija Vallinheimo
    Pääkirjoitus|Eläintaudit
    31.7.202604:30
    Pääkirjoitus
    Niklas Holmberg

    Vuosia pelätty tilanne on todellisuutta, kun Ruokavirasto tiedotti torstaina Virolahdella luonnonvaraisista villisioista todetusta Afrikkalaisesta sikarutosta. Tulokset varmistetaan vielä EU:n afrikkalaisen sikaruton vertailulaboratoriossa Espanjassa. Torjuntatoimet ovat jo käynnissä. Ruokavirasto on perustanut löydösalueen ympärille tartuntavyöhykkeen, jolla pidettävien sikojen siirtoja rajoitetaan.

    Tartuntavyöhyke sijaitsee Virolahden, Miehikkälän ja Lappeenrannan kuntien alueella siten, että vyöhyke sisältää Virolahden ja Miehikkälän kunnat kokonaan sekä Lappeenrannan kaupungista Lappeenrannan Vainikkalan asemalle johtavan rautatien etelänpuoleisen alueen. Afrikkalaista sikaruttoa aiheuttavaa virusta todettiin kuolleina löytyneistä villisian porsaista. Paikallinen henkilö löysi kolmen kuolleen porsaan jäänteet ja lähetti ne Ruokavirastoon.

    Paikallinen henkilö löysi kolmen kuolleen porsaan jäänteet

    Afrikkalaisen sikaruton ilmaantuminen on Suomeen on ollut ajan kysymys. Sitä on tavattu lähialueilla pitkään, eikä luonnonvaraisten eläinten liikkumista rajojen voida mitenkään täysin hallita. Tilanteeseen on myös varauduttu ja ymmärrys asian vakavuudesta on tiedossa kaikilla osapuolilla. Viimeksi vuosi sitten Lappeenrannassa järjestettiin iso harjoitus, jossa harjoiteltiin toimintaa juuri Virolahdella todetun kaltaisessa tilanteessa. Yhteistyö metsästäjien kanssa on tärkeää. Mahdolliset kuolleet eläimet pitää paikallistaa maastosta. Myös tautia mahdollisesti kantavat elävät villisiat pitäisi saada kaadettua. Kaikissa toimissa on pidettävä huolta, että tauti ei pääse leviämään tuotantosikaloihin.

    Vaikka tapaukset rajoittuisivat Virolahden villisikoihin, aiheuttaa Afrikkalainen sikarutto isoja kustannuksia sikaketjulle. Varsinaiset torjuntatoimet aiheuttavat alueellisesti isoja rajoituksia tuottajille ja lihayrityksille. Isoin vaikutus tulee kuitenkin vientimarkkinoiden sulkeutumisen takia. Sianlihan vienti Kiinaan ja Japaniin keskeytyi välittömästi. Vienti voi olla pysähdyksissä vuosia, vaikka tauti saataisiin kitkettyä. Osa Aasian maista noudattaa äärimmäisen tiukkaa linjaa ASF:n kanssa. Osa vientimarkkinoista hyväksyy niin sanotun regionalisaation, eli vienti voi jatkua puhtailta alueilta. Tähän pitäisi pyrkiä myös keskeisten Kiinan ja Japanin kanssa.

    Vientitoiminnasta vastaaville Atrialle ja HK Scanille tilanne on erittäin vaikea. Pahimmillaan jo matkalla olevia eriä käännytetään takaisin. Liikkeellä on satoja kontteja. Aasian viennin eteen on tehty viime vuosina valtavasti töitä. Kyse on merkittävästä asiasta kansantaloudenkin kannalta. EU:n ulkopuolelle vietävän sianlihan arvo on ollut 74 miljoonaa euroa vuodessa.

    Sianlihantuottajat ovat jo valmiiksi vaikeassa tilanteessa. Euroopan markkinoilla on ollut ylitarjontaa ja hinnat ovat olleet laskusuunnassa. Aasian viennin pysähtyminen uhkaa ajaa alan kuilun partaalle. Tilanteessa tarvitaan nopeita valtiovallan tukitoimia. Muuten koko suomalainen sikaketju on vaarassa romahtaa.

    Suomalainen sianliha on yhtä puhdasta ja turvallista kuin aiemminkin

    Niin vakava kuin tilanne onkin, kannattaa siihen suhtautua rauhallisesti. Ruotsissa ASF-epidemia saatiin talttumaan nopeasti. Yhdelläkään tuotantoeläimellä ei ole todettu tartuntaa ja suomalainen sianliha on yhtä puhdasta ja turvallista kuin aiemminkin. Tauti ei myöskään tartu ihmisiin. Tuotantoeläinten kanssa tekemisissä olevat ymmärtävät tautisuojauksen merkityksen. Metsässä liikkujien kannattaa kuitenkin olla valppaana ja ilmoittaa viranomaisille kuolleista villisioista. Lihatuliaiset ASF-alueilta pitää nyt viimeistään jättää ostamatta.

    Lisää aiheesta
    • Virolahdelta kuolleena löydetyissä villisioissa on havaittu afrikkalaista sikaruttoa. Kuvituskuva.

      Eläintaudit | Sikayrittäjien Ari Berg: Kaikkien on nyt toteltava viranomaisia, Ruokavirastolla hyvät valmiudet ja tietotaito

    • Päivän aikana harjoiteltiin afrikkalaiseen sikaruttoon kuolleen villisian tuontia pois metsästä.

      Eläintaudit | Viime kesän ASF-harjoitus kertoi, miten iso urakka voi olla edessä afrikkalaisen sikaruton leviämisen estämisessä

      Tilaajalle
    • MTK muistuttaa, ettei afrikkalainen sikarutto tartu ihmiseen ja että kotimainen sianliha on turvallista käyttää. Kuvituskuva.

      Eläintaudit | MTK: Valtion korvattava tuottajille kaikki taudin torjunnasta aiheutuvat kustannukset

    • Ruokavirasto on perustanut löydösalueen ympärille tartuntavyöhykkeen, jolla pidettävien sikojen siirtoja rajoitetaan. Kuvituskuva.

      Eläintaudit | Afrikkalaista sikaruttoa löydetty villisialta Virolahdella

    • Kesäkuun viimeinen päivä rautajärveläiseltä kuivurilta otettu kuva villisikapahnueesta.

      Erä | Villisikakanta voi ryöpsähtää paikallisesti – orastavaa tihentymäaluetta epäillään Pirkanmaalla

      Tilaajalle
    • Afrikkalainen sikarutto ei ole vaaraksi ihmiselle. Kuvassa terveitä suomalaisia porsaita.

      Eläintaudit | EU:n villisioissa vaarallista eläintautia eniten sitten vuoden 2021 – afrikkalaista sikaruttoa peräti 11 000 tapausta

    Artikkelin aiheet
    afrikkalainen sikarutto
    sianliha
    vienti
    villisika
    Ruokavirasto
    afrikkalainen sikarutto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan