• Lukijalta: Kenenkään vatsa ei täyty strategioilla ja suunnitelmilla – ruoasta tulee nykymenolla pulaa

    Viljelijä ei saa olla jatkossa enää se pallo, jota poliitikot potkivat, vaan heidän pitää olla potkijoina ja meidän potkittavina, kirjoittaa kansanedustaja Vesa Kallio (kesk.).
    Tyhjiä hyllyjä ruokakaupassa. Kuvituskuva.
    Tyhjiä hyllyjä ruokakaupassa. Kuvituskuva. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Mielipide|Politiikka
    7.5.202607:00
    Lukijalta
    Vesa Kallio

    Kohta 40 vuoden kokemuksella ruokaketjusta voi todeta, että Suomessa tulee aiemmin pula ruuasta ja sen tuottajista kuin erilaisista strategioista, ohjelmista ja suunnitelmista.

    Näiden kaikkien suurin heikkous on, että ne jäävät panematta toimeen, kun aletaan jo laatia uusia strategioita, ohjelmia ja suunnitelmia.

    Vähenevälle määrää suomalaisia viljelijöitä on näissä jäänyt lähinnä sivustakatsojan rooli.

    Onneksi monet heistä ei jää odottamaan poliittista pelastusta, vaan panostavat itse omista lähtökohdistaan tilojensa kehittämiseen. Helpompaa se toki olisi, jos meillä olisi tarjota heille nykyistä selkeämpi näkymä tulevasta.

    Ehkä pahin ongelma suomalaisen maatalouden kehittämisen osalta on sen muuttuminen politiikan tekemisen kohteesta politiikan tekemisen välineeksi.

    Erityisesti tämä oli nähtävissä viime vaalikaudella, jolloin kovat puheet maatalouden puolesta olivat valtaosin välineenä kerätä kannatusta aivan muiden agendojen ajamiseksi.

    Mutta menneessä ei kannata elää, koska ratkaisut ovat tulevassa.

    Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että valtioneuvoston kansallista ruokastrategiaa toteuttavasta toimeenpanosuunnitelmasta tulee sellainen, johon kaikki ruokaketjun toimijat sitoutuvat, kauppa mukaan lukien.

    Tarvitaan yli vaalikausien ulottuvaa poliittista sitoutumista. Viljelijä ei saa olla jatkossa enää se pallo, jota poliitikot potkivat, vaan heidän pitää olla potkijoina ja meidän potkittavina.

    Suomalaista poliittista ilmapiiriä leimaa ehdottomuus ja vaihtoehdottomuus, näin myös maatalouspolitiikassa. Maatalouden rakenteesta käytävä keskustelu on hyvä esimerkki tästä.

    Suuriakin tiloja tarvitaan, mutta sitä vaikeampi on löytää tiloille jatkajia mitä vaihtoehdottomammaksi maatalouden tulevaisuus rajataan.

    Joku ei pärjää isollakaan tilalla ja joku pärjää pienelläkin tilalla ja päin vastoin. Siihen ei pidä kenenkään ulkopuolisen mennä osoittelemaan sormella, että väärin pärjätty.

    Vesa Kallio

    kansanedustaja (kesk.)

    Lisää aiheesta
    • Valkoposkihanhien aiheuttamat menetykset ovat esimerkki hallinnon aiheuttamasta kustannuksesta, jolle viljelijä ei käytännössä mahda mitään. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Maatalouspolitiikka kaipaa kovaa osaamista, ei tunnepohjaista huutelua

    • Arkistokuva kyytöistä laitumella.

      Maatalous | Suomessa ruokakauppa on omistajalleen lähes kultakaivos

      Tilaajalle
    • Suomen maatalouden tulevaisuus: vain jättimäisiä tiloja vai sittenkin moninainen tilarakenne, kirjoittaja kysyy.

      Politiikka | Asiantuntijalta: Suomen maataloudella on edessään umpikuja tai suuri suunnanmuutos

    • Tutkimusjohtaja Tuomas Kuhmosen mukaan maatalouden rakennekehityksen hedelmät ovat korjanneet muut kuin viljelijät.

      Maatalous | Asiantuntijalta: Maatalouspolitiikasta on tullut historiansa vanki

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    ruokapolitiikka
    viljelijät
    poliittinen sitoutuminen
    Suomen ruokastrategia
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa