• Lukijalta: Metsänviljelyllä on etuja luontaiseen uudistamiseen nähden

    Puiden kasvujakso muuttuu luonnonvalinnan myötä hitaasti, luonnossa jopa satoja vuosia ilmaston lämpenemisen jäljessä, kirjoittavat maatalous- ja metsätieteen tohtorit Matti Haapanen ja Seppo Ruotsalainen.
    Männyntaimia valmiina istutettavaksi. Kuvituskuva.
    Männyntaimia valmiina istutettavaksi. Kuvituskuva. Kuva: Hanne Manelius
    Mielipide|Metsänhoito
    24.11.202513:46
    Lukijalta
    Matti Haapanen & Seppo Ruotsalainen

    Martti Kinnari on oikeassa epäillessään luontaiseen uudistamiseen perustuvan jatkuvan kasvatuksen optimaalisuutta ilmastonmuutoksen oloissa (MT 14.11.).

    Lisää aiheesta
    • Kuusen taimia jatkuvan kasvatuksen metsässä. Kuvituskuva.

      Metsänhoito | Lukijalta: Jatkuvan metsänkasvatuksen riskit on tärkeä tiedostaa

    Metsäpuiden sopeutuneisuus nykyilmastoon näkyy niiden kasvujaksossa, joka on etelässä selvästi pidempi kuin pohjoisessa. Ilmaston lämpenemisen myötä nykyinen kasvujakso on jäämässä ”pohjoiseksi” eli liian lyhyeksi suhteessa pitenevän kasvukauden tarjoamiin mahdollisuuksiin.

    Luontainen uudistaminen ei tätä ratkaise. Puiden kasvujakso muuttuu luonnonvalinnan myötä hitaasti, luonnossa jopa satoja vuosia lämpenemisen jäljessä. Tehokas luonnonvalinta edellyttää runsasta taimiainesta.

    Luontainen uudistaminen kuitenkin epäonnistuu juuri heikon taimettumisen vuoksi useammin kuin metsänviljely, erityisesti ilman maanmuokkausta, jota jatkuvassa kasvatuksessa ei yleensä käytetä.

    Jatkuvassa kasvatuksessa taimet kärsivät myös ylemmän latvuskerroksen varjostuksesta, ja niiden alkukehitys on hyvin hidasta. Erika-kestokokeiden eri-ikäiskuusikoissa kuusen taimilla kului noin 50 vuotta 1,3 metrin pituuden saavuttamiseen.

    Puiden hidas kasvu ei tue ilmastonmuutokseen sopeutumista.

    Luontainen uudistaminen epäonnistuu heikon taimettumisen vuoksi useammin kuin metsänviljely.

    Metsänviljely tuottaa varmemmin täystiheän taimikon sekä hyödyntää jalostetun aineiston paremman kasvun ja laadun. Viljelypuiden luontaista perimää kehitetään valintajalostuksella jatkuvasti vastaamaan lämpenevää ilmastoa.

    Metsänviljely antaa mahdollisuuden myös niin sanottuun avustettuun sopeutumiseen. Luonnonvarakeskuksen ja Skogforskin kehittämällä Vilpas-sovelluksella uudistusalalle voidaan valita optimaalinen siemenviljelysalkuperä, joka yhdistää hyvän kestävyyden nykyilmastossa parhaaseen kasvuun tulevassa lämpimämmässä ilmastossa. Jo lyhyet alkuperäsiirrot etelästä pohjoiseen edistävät sopeutumista eli lisäävät kasvua kestävyyden säilyessä hyvällä tasolla.

    Luonto ei kiirehdi sopeuttaakseen metsäpuita ilmastonmuutokseen, mikä on metsänkasvattajalle haaste.

    Metsänviljelyssä sopeutumisen viivettä voidaan kuroa ennakoiden kiinni jo taimikon perustamisvaiheessa, mitä mahdollisuutta luontaisessa uudistamisessa ei ole. Ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulmasta metsänviljely on luontaista uudistamista parempi vaihtoehto, vaikka tällekin on paikkansa esimerkiksi turvemailla tai maisema-arvoja painottavilla kasvupaikoilla.

    Matti Haapanen

    MMT, dosentti

    Luonnonvarakeskus

    Seppo Ruotsalainen

    MMT

    Lisää aiheesta
    • Lämpö parantaa kuusen kasvuedellytyksiä muiden puulajien tapaan, mutta myös tuhoriskit kasvavat.

      Metsänhoito | Voisiko lämpenevä ilmasto kolminkertaistaa metsien kasvun? Luonnossa muutos kestäisi tuhansia vuosia, ihminen voi nopeuttaa siirtymää

      Tilaajalle
    • Matti Haapanen esittelee 20-vuotista koemännikköä. Kasvuero jalostettujen puiden (puurivi vasemmalla) hyväksi on silminkin havaittava.

      Metsänhoito | Video: Tässä metsässä voi nähdä omin silmin, miten jalostus parantaa metsän kasvua luonnonvalintaan verrattuna

    Artikkelin aiheet
    metsänviljely
    luontainen uudistaminen
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla