• Voisiko lämpenevä ilmasto kolminkertaistaa metsien kasvun? Luonnossa muutos kestäisi tuhansia vuosia, ihminen voi nopeuttaa siirtymää

    Etelän puiden sopeutumiskykyä Suomen ilmastoon rajoittaa muun muassa päivän pituus, joka ei muutu vaikka ilmasto lämpenee.
    Tilaajalle
    Lämpö parantaa kuusen kasvuedellytyksiä muiden puulajien tapaan, mutta myös tuhoriskit kasvavat.
    Lämpö parantaa kuusen kasvuedellytyksiä muiden puulajien tapaan, mutta myös tuhoriskit kasvavat. Kuva: Johannes Wiehn
    Metsä|Metsänhoito
    2.7.202305:00
    Henrik Hohteri
    Suonenjoki

    Kuva ilmastonmuutoksen vaikutuksesta metsien kasvuun on ristiriitainen.

    Tietokirjailija Risto Isomäki on verrannut tulevaa tilannetta Saksan oloihin, joissa metsä kasvaa vuodessa keskimäärin 12 kuutiometriä hehtaarilla.

    Jos tulevaisuuden Suomessa piisaa lämpöä nyky-Saksan malliin, metsän kasvu voisi siis periaatteessa kaksin- tai kolminkertaistua.

    Onko Luonnonvarakeskus ollut liian varovainen arvioissaan, joiden mukaan Suomen metsien enimmäiskasvu on jotakuinkin saavutettu?

    Tutkijoiden mukaan kasvun hiipuminen perustuu ensinnäkin tuhoriskien kasvuun. Hyvänä vuonna metsät kasvavat entistä paremmin, mutta kuivana kesänä ja sen jälkeen monen vuoden kasvu voi pyyhkiytyä erilaisten tuhojen seurauksena pois.

    ”Taimet joutuvat alkutaipaleensa selviämään nykyisessä ilmastossa.” Erikoistutkija Jaana Luoranen, Luke

    Luken erikoistutkijoiden Katri Himasen ja Jaana Luorasen mukaan metsät kyllä sopeutuvat aikanaan uuteen ilmastoon. Luonnossa voi kestää kuitenkin tuhansia vuosia, ennen kuin eteläiset lajit ja muuttuneista oloista kaiken irti ottavat geenit ovat levinneet uusille alueille.

    Ihminen voi jouduttaa muutosta siirtämällä eteläistä alkuperää olevia puita pohjoisemmaksi, mutta sitäkään ei voi tehdä äkkirysäyksellä.

    ”Taimet joutuvat alkutaipaleensa selviämään nykyisessä ilmastossa”, Luoranen muistuttaa.

    Parhaiden metsätaimien tuotanto perustuu siemenviljelyksiltä kerättyyn siemeneen. Jokaisella viljelyksellä on oma käyttöalueensa, jonka ilmastoon sieltä kerätystä siemenestä kasvatettu taimi on tarkoitettu.

    Männyn siemenviljelysten käyttöalueita on jo muutettu pohjoisemmaksi, kuusella muutos on työn alla.

    Muutokset ovat maltillisia verrattuna siihen, että Suomeen siirrettäisiin esimerkiksi unkarilaista alkuperää olevia taimia.

    Puiden kasvurytmiä säätelee osaltaan päivän pituus, joka ei muutu, vaikka ilmasto kuinka lämpenisi. Kaukaa etelästä tuodut puut kasvaisivat lämpimässä hyvin, mutta niiden sopeutumattomuus pohjoiseen valorytmiin saisi ne tekemään vääriä ratkaisuja.

    Esimerkiksi silmujen puhkeaminen liian aikaisin saattaisi aiheuttaa pahoja vaurioita kevättalven pakkasilla, joita ennustetaan tulevaisuudessakin esiintyvän. Vastaavasti Unkarista tuotu taimi jatkaisi Suomessa kasvuaan liian kauan syksyllä.

    Lisää aiheesta
    • Katri Himanen (vas.) ja Jaana Luoranen esittelevät tammentaimia, jotka istutetaan heinäkuussa esittelymetsikköön Punkaharjulle. Metsätalouden tarpeisiin taimien on oltava tasalaatuisia ja helposti istutettavissa.

      Metsänhoito | Kallista haihattelua vai tulevaisuuden turvaa? Tutkijat suosittelevat tammen, tervalepän, lehtikuusen ja neljän muun puulajin lisäämistä

      Tilaajalle
    • Tervaleppä.

      Metsänhoito | Nämä seitsemän puulajia tarjoavat vaihtoehtoja metsänkasvatukseen

    • Routa-ajan lyheneminen haastaa jo nyt puunkorjuuta, miten sitten tulevaisuudessa, kun talvet entisestään leutonevat.

      Metsänhoito | Ilmastokestävässä metsänhoidossa ja nykymetsänhoidossa on paljon samaa, sanoo Tapio Oy:n Kalle Vanhatalo

      Tilaajalle
    • Metsäomistajat Rauno Karjusilta ja Valto Mattila ovat seuranneet läheltä, mitä metsän ennallistaminen tarkoittaa talousmetsälle. Lahopuuta Liesjärven kansallispuistossa.

      Metsiensuojelu | Miltä ennallistetut metsät näyttäisivät 2050? Valtolla ja Raunolla on asiasta selvä näkemys ‒ he ovat seuranneet naapurimetsänsä ennallistumista jo 30 vuotta

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla