Kallista haihattelua vai tulevaisuuden turvaa? Tutkijat suosittelevat tammen, tervalepän, lehtikuusen ja neljän muun puulajin lisäämistä

Tuuhea tammentaimien lehvästö kylpee auringonvalossa muovihuoneen hiostavassa kosteudessa, suojassa ulkona puhkuvalta hyytävältä pohjoistuulelta.

Tammenterhot on kylvetty toukokuussa, ja heinäkuussa niiden on määrä päätyä Punkaharjulle tulevaisuuden sekametsää esittelevään metsikköön yhdessä tervalepän, siperianlehtikuusen ja douglaskuusen taimien kanssa.

Taimet on kasvatettu Luonnonvarakeskuksen (Luke) Suonenjoen tutkimusasemalla tehokkuutta silmällä pitäen. Nuori istutusikä on uutta, sillä aiemmin tammia on varastoitu talven yli ja istutettu keväällä. Tärkeää olisi kasvattaa taimet myös siten, että niitä voisi istuttaa ripeästi samoin menetelmin ja työtavoin kuin mäntyä, kuusta ja koivuakin.

Taimikasvatuskokeita on käynnissä myös vaahteralla. Vaahteran taimien kasvatuksessa lisähaastetta tuo siementen vaatima kylmä ja kostea jakso, jota ilman ne eivät idä.

”Peruskysymyksiä, joita on ratkottu pääpuulajeilla jo kauan sitten”, toteaa Luken erikoistutkija Katri Himanen.

”Erikoispuulajien isona haasteena on viljelyn kalleus. Taimen hinnan osuus uudistamiskustannuksista on yllättävän suuri.”

Taimien ja niiden suojaamisen korkea hinta on rajoittanut intoa tammen ja muiden erikoispuiden viljelyyn. Kuva: Petteri Kivimäki

Vertailun vuoksi: tavallinen, metsään istutettava kuusentaimi maksaa 25 senttiä, tammi eurosta kahteen. Pelkkä terho voi maksaa euron. Lisäkustannuksia tammen kasvatuksessa aiheuttaa vielä taimien suojaus myyriltä, hirvieläimiltä ja jäniksiltä.

Himanen kollegoineen julkaisi viime vuonna raportin, joka suosittaa monipuolistamaan talousmetsien puulajistoa. Pääviesti on, että varsinkin kuuselle kannattaisi hakea vaihtoehtoja.

Tammen lisäksi tutkijat toisivat metsiin nykyistä enemmän tervaleppää, hieskoivua, siperianlehtikuusta, kontortamäntyä, hybridihaapaa ja douglaskuusta. Yhteensä 25:n kotimaassa kasvavan puulajin joukosta näillä seitsemällä arvioidaan olevan parhaat mahdollisuudet taloudellisesti kannattavaan viljelyyn.

Mutta miksi ihmeessä metsänomistajien pitäisi ryhtyä perustamaan tuttujen ja turvallisten kuusikoiden sijaan metsiä, joiden taimet ovat kalliita, kasvatuksesta on vähän kokemusta ja puun menekki vielä hämärän peitossa?

Syynä on ilmastonmuutos. On varmaa, että Suomen ilmasto muuttuu lähivuosikymmeninä nykyistä lämpimämmäksi. Todennäköisimpien skenaarioiden mukaan ilmastomme vastaa vuosisadan loppupuolella suunnilleen nykyisen Unkarin oloja. Kesät kuumenevat. Kovia pakkastalviakin voi tulla, mutta nykyistä harvemmin.

Lisääntyvä lämpötila ja hiilidioksidi parantavat puiden kasvua, mutta varsinkin kuusella lisälämpö kasvattaa metsätuhojen riskiä. Kuusten kimppuun käyvät kirjanpainajat ehtivät synnyttää lämpiminä kesinä yhden sijaan useampia puun nilaa nakertavia toukkasukupolvia. Kuoriaisten massaesiintymien riski kasvaa, jos metsiin syntyy runsaasti tuulenkaatoja ja perään sattuu kuuma jakso.

Keski-Euroopassa kirjanpainajat ovat tappaneet viime vuosina pystyyn kuusikoita laajoilla alueilla. Pelkästään Saksassa arvioidaan, että tuhohyönteisen jäljiltä on metsitettävä uudelleen puoli miljoonaa hehtaaria. Metsätaloudesta on tullut tappiollista; pahimmilla alueilla koko maisema on muuttunut luurankometsiksi.

Tervalepän taimia kasvatetaan suunnilleen samalla tavalla kuin koivua. Puu viihtyy rehevillä, kosteilla kasvupaikoilla. Kuva: Petteri Kivimäki

Vastaavan katastrofin välttämiseksi meillä kuusikoiden muuttaminen sekametsiksi kannattaisi aloittaa hyvissä ajoin.

Himasen mukaan metsänomistajat ovat valinnan edessä: Nykyisessä käytännössä metsien uudistaminen on helppoa ja halpaa, mutta riskit kasvavat tulevaisuudessa. Vaihtoehtona on perustaa nyt työläämpiä ja kalliimpia metsiä, joiden hyöty realisoituu tulevaisuudessa parempana vastustuskykynä tuhoja vastaan.

Yhä useammin toistettu neuvo yksipuolisten kuusikoiden vaaroista näyttää menneen jo hieman perille. Ruokaviraston taimikauppatilaston mukaan rauduskoivun ja männyn taimien toimitukset kääntyivät viime vuonna reippaaseen nousuun.

Muiden puulajien kuin kuusen, rauduskoivun ja männyn tainten toimituksetkin kasvoivat, mutta niiden osuus on edelleen vain muutama tuhannesosa kaikista.

Esimerkiksi kaikki Suomen metsiin viime vuonna istutetut kymmenisen tuhatta tammentainta mahtuisivat Luken tutkimusaseman muovihuoneen yhteen nurkkaan.

Istutusmetsiin ilmestyy toki myös luontaisesti muiden lajien puita. Suurten metsäyhtiöiden metsänhoito-ohjeistuksissa on otettu tavoitteeksi lehtipuuston lisääminen.

Luken Suonenjoen tutkimusasemalle on vasta valmistunut stressitestikenttä, jossa taimia voidaan kasvattaa tulevaisuuden ilmastoa vastaavissa oloissa. Muun muassa maaperän lämpötilaa voidaan nostaa keinotekoisesti. Kuva: Petteri Kivimäki

Himasen mielestä rima on asetettu liian matalalle, jos metsien monipuolistamisessa luotetaan pelkästään luonnontaimien syntymiseen.

”Mänty-kuusisekametsät eivät ole mikään valtava kehitysloikka. Esimerkiksi isoilta metsäyhtiöiltä toivoisi korkeampaa kunnianhimoa puulajivalikoiman monipuolistamiseksi, jos ilmastonmuutokseen sopeutuminen on tavoitteena.”

Himanen nostaa esiin myös Metsä Groupin päätöksen lopettaa tervalepän ja haavan ostot.

”Mietityttää, mikä on signaali lehtipuiden viljelyä ja määrän kasvattamista ajatellen, jos puuta ei osteta, vaikka tarkoitus on tietysti taustalla hyvä. Olisiko parempi tavoite, että haapaa ja tervaleppää olisi metsissä tulevaisuudessa nykyistä enemmän, myös viljeltynä?”

Edellytyksiä nykyistä monipuolisempaan ja tuottoisaan metsänviljelyyn on, sillä vähemmän käytettyjen puulajien siemenviljelyssiementä on nyt saatavilla aiempaa paremmin.

Metsävaahteran ja tervalepän siemenviljelykset ovat juuri varttumassa siihen ikään, että ne alkavat tuottaa siementä.

Kaukokatseinen linja myös jatkuu. Parhaillaan uudistettavassa siemenviljelysten perustamisohjelmassa erikoispuulajien siemenviljelysten perustamiselle asetetaan ensi kertaa tavoitteet.

Muun muassa metsävaahteran jalostetun siemenen saatavuus on parantunut, koska siemenviljelyksiä on varttunut tuottavaan ikään. Kuvassa Siemen Forelia Oy:n siemenviljelys Hollolassa. Kuva: Petteri Kivimäki

Tutkijat eivät usko metsänomistajien lisäävän yhtäkkiä erikoispuulajien viljelyä merkittävästi. Niillä voi olla silti kasvavaa merkitystä riskien tasaajana ja luonnon monimuotoisuuden lisääjinä.

Puhtaan jalopuumetsikön korkeilta perustamiskustannuksilta voi välttyä istuttamalla esimerkiksi pieniä määriä tammentaimia kuusikoiden joukkoon.

Luken erikoistutkija Jaana Luoranen korostaa, että tuhojen välttämiseksi puulajit pitäisi valita täsmällisesti oikeille paikoille, maaston kasvupaikkaerot huomioiden.

Esimerkiksi tervaleppä ja hieskoivu voisivat sopia kosteisiin painanteisiin ja turvemaille, tammi sille sopivien peltojen metsityksiin.

Ilmastonmuutoksen ennustetaan hankaloittavan nykyisistä valtapuulajeista myös männyn kasvatusta. Varsinkin taimivaiheessa riskit kasvavat, Luoranen sanoo.

”Männyn istutustulos heikkenee kuivuuden vuoksi. Myös pohjoisten männiköiden kasvun taittumista on selitetty kuivuudella.”

Lisäksi männyllä on havaittu uusia tuhonaiheuttajia, kuten havuparikas-niminen sieni.

Männyllekin vaihtoehtoja siis kaivattaisiin, mutta ongelma on, ettei niitä karuille maille juuri ole. Parhailla männyn kasvupaikoilla voi viljellä vaihtoehtona lähinnä pohjoisamerikkalaista kontortamäntyä.

Tammi kukkii alkukesästä. Luontaisesti tammea kasvaa vain Lounais-Suomessa, mutta hyvillä mailla sen viljely onnistuu pohjoisemmassakin. Kuva: Petteri Kivimäki

Harvinaisemmista puulajeista lehtikuusella ja kontortamännyllä oli vielä jonkinlainen suosio 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa, mutta niidenkin kasvatus on hiipunut.

Yksi syy metsänomistajien erikoispuuinnon hiipumiseen on ollut markkinoiden puute. Pettymys on ollut karvas, kun kalliista taimista kasvatetulle harvennuspuulle ei ole ollut muuta osoitetta kuin polttolaitos. Tukillekin ostajia voi joutua etsimään kaukaa.

Hybridihaapakaan ei täyttänyt toiveita, joita nopeakasvuiselle lajille asetettiin. Kun puustot varttuivat, teollisuus ei ollutkaan enää kiinnostunut niitä ostamaan.

Ympäristökeskustelussa ulkomaiset puulajit nähdään suurempana uhkana kuin aiemmin. Vieraslajeja pyritään kasvattamisen sijaan päinvastoin torjumaan ja kitkemään pois.

Ulkomaisten puulajien hyödyntäminen metsätaloudessa onkin Himasen mukaan tulenarka kysymys.

Metsäsertifiontijärjestelmät hyväksyvät vierasta alkuperää olevien puulajien viljelyn vain rajoitetusti. Metsälaki vaatii vieraiden puulajien kasvattajaa selvittämään niiden kasvatuskelpoisuuden ja alkuperän soveltuvuuden kasvupaikan olosuhteisiin.

Siksi douglaskuusen kaltaisten puulajien esille nostaminen tulevaisuuden vaihtoehtona on tutkijoilta rohkea veto ja keskustelun avaus.

”Tutkimuksen pitää selvittää pelikentän rajat, mitkä ovat hyödyt ja riskit. Sitten on metsäpolitiikkaa päättää, mitä puulajeja voidaan tai halutaan käyttää”, Himanen linjaa.