

Ilmastonmuutoksen aiheuttamat sääilmiöt lisäävät erilaisten metsätuhojen riskiä. Paras keino varautua lauhtuviin talviin ja helteisiin kesiin on ilmastoviisas metsänhoito.
”Se tarkoittaa, että metsänhoidon toimenpiteiden avulla metsiä sopeutetaan ilmastonmuutokseen”, sanoo Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen luonnonhoidon erityisasiantuntija Tiina Mansikkamäki.
Tärkeimmiksi toimenpiteiksi hän nostaa sekapuustoisuuden, nopean metsän uudistamisen ja puulajin valitsemisen kasvupaikan ja maalajin mukaan.
”Sekametsän on todettu olevan yhden puulajin metsiköitä tuhonkestävämpi.”
Yksi tulevaisuuden haasteista on keskelle kevään lämmenneitä säitä osuva pakkaspäivä.
”Puiden pakkasvauriot voivat lisääntyä. Myös marjojen kukinta voi vaurioitua”, sanoo Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen projektipäällikkö Mari Sarvaala. Yhdistys kertoi metsien tuhoriskeistä ja niihin varautumisesta toissa viikolla järjestetyssä webinaarissa.
Puita kurittavat myös kova tuuli, raskas lumi ja roudan puute, jotka altistavat metsän myös seurannaisriskeille, kuten hyönteis- ja sienituhoille. Vaarassa ovat etenkin tuulelle alttiilla paikalla kasvavat leimikot, kuusikot, vastaharvennetut leimikot sekä etelä–länsisuuntaiset aukon reunat.
”Puiden talveentuminen vaikeutuu syksyllä ja lumettomuus on haaste pienten taimien selviämiselle. Lisäksi kelirikko voi tulla vaikka keskellä talvea, mikä vaikeuttaa puunkorjuuta”, Sarvaala arvioi.
Kasvukauden pidentymisellä on myös myönteisiä vaikutuksia esimerkiksi puiden kasvuun ja hiilensidontaan. Metsätuhojen ehkäisyssä tärkeintä on ennakointi ja metsien säilyttäminen elinvoimaisina ja monimuotoisina.
Yksijaksoisten sekametsien ja kuusi-koivu-mäntymetsän perustamisesta ja kasvatuksesta on tulossa lähivuosina uutta tietoa metsänhoidon suosituksiin.
Vaikka sekapuustoisuus suojaa hyönteistuhoilta, ovat sekametsät alttiita hirvituhoille.
Taimikossa sekapuustoisuutta saa lisättyä jättämällä siemensyntyisiä lehtipuita kasvamaan havupuiden sekaan. Puulajia kannattaa vaihdella myös uudistusalan sisällä esimerkiksi maanmuotojen mukaan: kuusta notkoihin ja mäntyä mäkien päälle. Myös muita puulajeja, kuten tervaleppää ja tammea, voi harkita etenkin rehevimmillä kasvupaikoilla.
”On arvailujen varassa, millaiset markkinat ovat ja mitä hintaa näistä puulajeista voi saada, kun puuta pääse aikanaan myymään. Toisaalta ei tiedä mitä havutukistakaan maksetaan 50 vuoden kuluttua”, Mansikkamäki pohtii.

Eniten ilmaston muuttumisesta kärsii kuusi. Kuusi on myös puulajeista herkin eri tuhoriskeille.
Vaikka asia on ollut tiedossa pitkään, metsien kuusettuminen ei näytä taittumisen merkkejä. Hämeen alueella kolme neljästä uudistusalasta istutetaan kuuselle ja usein liian kuiville kasvupaikoille.
Kuusen korvaaminen on haastavaa sen taloudellisen arvon takia. Kuivilla kasvupaikoilla mänty olisi paras vaihtoehto, mutta sen määrää ovat jarruttaneet hirvieläintuhot.
Sarvaalan mukaan kuuselle pahin mahdollinen yhdistelmä on vähäluminen talvi ja kuiva kevät.
”Juurikääpä tulee olemaan meille suuri ja leviävä ongelma”, hän sanoo.
Lahottajasieni on haasteena etenkin jatkuvassa kasvatuksessa. Jos juurikääpä pääsee leviämään kuusikkoon, on ainut vaihtoehto päätehakkuu ja puulajin vaihto.
Juurikääpää voi kuitenkin ehkäistä käsittelemällä kannot kesähakkuissa torjunta-aineella eli urealla tai harmaaorvakkavalmisteella. Joskus käsittely voi olla tarpeen myös talvella.
Hämeen ilmastoturva -hanke kartoittaa ilmaston lämpenemiseen liittyviä riskejä Kanta- ja Päijät-Hämeen maaseudulla.
Kartoituksessa valitaan muutama alue, joille laaditaan toimenpidesuunnitelma ilmastoriskeihin varautumiseksi.
Päättyy 31.12.2023.
Rahoittajana EU:n Maaseuturahasto.
Toteuttajina LAB-ammattikorkeakoulu, Hämeen ammattikorkeakoulu, Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistys ja metsäkeskus.
Myös kirjanpainaja aiheuttaa kuusille taloudellisesti suurta vahinkoa. Sen iskiessä nopeus on valttia, vaikka torjuntaan ei ole olemassa mitään yksittäistä tehokasta keinoa.
”Kuivuus ja kuumuus heinäkuussa, vanha kuusikko ja Etelä-Suomi. Kun kaikki kohdat täyttyvät, metsään tulee melko varmasti kirjanpainajatuho”, Sarvaala toteaa.
Tuhojen leviämisen voi onnistua pysäyttämään, jos kaataa kirjanpainajien valtaamat puut silloin, kun kuoriaiset ovat vielä puun sisällä. Kuivuneet puut kannattaa sen sijaan jättää pystyyn, sillä ne houkuttelevat kirjanpainajien vihollisia.
Kirjanpainajakannan lisääntymistä on hyvä tarkkailla heti alkukesästä etenkin riskikohteilla eli varttuneissa kuusikoissa ja paahteisilla metsänreunoilla.
Metsäpaloja on Suomessa muihin maihin verrattuna vähän, mutta niiden määrä tulee todennäköisesti kasvamaan tulevaisuudessa.
”Metsänomistajan kannalta hankaluus on se, että puu ei kelpaa enää sahateollisuudelle. Monimuotoisuudelle metsäpalot ovat sen sijaan hyvä asia.”
Viime vuosina Suomi on välttynyt myös pahoilta myrskytuhoilta lukuun ottamatta vuonna 2021 Koillismaalla yli miljoona kuutiometriä puuta kaatanutta Paula-myrskyä.
”Pitää ehkä koputtaa puuta. Pelkkä kova tuuli ei välttämättä lisää myrskytuhojen riskiä, mutta kun siihen yhdistää kostean maan, roudan puutteen ja latvuston suuren lehtimäärän tai käpysadon, on riski jo selvästi suurempi”, Sarvaala ennakoi.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat kerran viikossa ajankohtaisia metsäuutisia ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla metsäuutiskirjeen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
