Miltä ennallistetut metsät näyttäisivät 2050? Valtolla ja Raunolla on asiasta selvä näkemys ‒ he ovat seuranneet naapurimetsänsä ennallistumista jo 30 vuotta

Millaisiksi Suomen metsät muuttuvat, jos EU-komission asettamat ennallistamistavoitteet astuvat voimaan julkisuudessa esitetyllä tavalla? Tätä pohtivat nyt sadattuhannet suomalaiset, mutta erityisesti metsänomistajat, metsäteollisuus ja moni muu metsistä suoraan tai välillisesti elantonsa saava.

Ennallistamistavoitteiden mittakaava ja vaikutukset metsien käytön tulevaisuudelle olisivat valtava muutos, vaikka monet keskeiset yksityiskohdat ovat vielä tarkentumatta. Moni kysyy, mitä hallitus tuli luvanneeksi, kun se tietyin varauksin ilmoitti kannattavansa komission esitystä, joka velvoittaisi Suomen parantamaan luonnon tilaa arviolta 1,2 miljoonalla hehtaarilla vuoteen 2030 mennessä.

Äänessä ovat vuorollaan olleet poliitikot, monen sortin asiantuntijat tai mielipidevaikuttajat. Mitä tämän kaiken kohun keskellä ajattelevat metsänomistajat, jotka ovat aitiopaikalta seuranneet jo vuosikymmeniä metsän ennallistamisen käytännön vaikituksia?

Kanta-Hämeen järviylängöllä Liesjärven kansallispuiston rajanaapureina asuu kaksi metsänomistajaa, jotka ovat tarjoutuneet oppaiksi ennallistettuun metsään suuntautuvalle retkelle. Heidän saappaanjäljissään voisi avautua myös kurkistusmahdollisuus miljoonille Suomen metsähehtaareille kaavailtuun tulevaisuuteen.

Ensimmäisten pakkasten kuura viipyy maanviljelijä-metsänomistaja Valto Mattilan talon pihanurmella Tammelan Liesjärvellä. Retki on alkamassa.

"Tuolla sitä on, ennallistettua metsää. Mennään katsomaan, mutta otetaan naapuri mukaan", Mattila sanoo.

Aihe on molemmille tuttu vuosikymmenten takaa. Metsähallituksen maiden naapurissa asuva Mattila seurasi läheltä, kun Tammelan Liesjärvellä aloitettiin kohta 30 vuotta sitten metsien ennallistamiskokeilu.

Naapurissa asuva metsänomistaja Rauno Karjusilta tuntee hänkin asiaa. Metsäalan pitkään työkokemukseen kuuluvat vuodet töissä Metsähallituksella. Karjusilta oli muun muassa toteuttamassa suometsän ennallistamista, joita tehtiin valtion havaintometsiin kuuluvalla Liesjärven Ropakkoladonsuolla. Se on miesten lupaaman metsäretken ensimmäinen kohde.

Ropakkoladonsuolla ojituksen jälkeen kasvuun lähteneet puut ovat alkaneet kuolla, kun ojat pantiin tukkoon. Kuva: Kari Salonen

Vetinen Ropakkoladonsuo ojitettiin 1930-luvulla miestyönä lapiolla ja kuokalla. Hikisen työn tarkoitus oli hankkia kokemusta siitä, miten joutomaana pidetty suo saataisiin ajan hengen mukaisesti kasvamaan hyvinvointia eli metsää. Ropakkoladonsuon kaltaista ojitettua suota on Suomessa noin 4,7 miljoonaa hehtaaria. Soiden ojitus on muuttanut Suomen luontoa merkittävästi, joten metsää kasvavia entisiä soita päätyy hyvin todennäköisesti paljon ennallistamisasetuksen toimenpiteiden kohteeksi.

Oikeassa elämässä Ropakkoladon suo voisi säästyä ennallistamiselta, sillä EU-komission ennallistamisen tähtäin on 1930-luvun sijasta säädetty vuoteen 1952. Hieman mutkia oikaisten ennallistamisessa haetaan 70 vuoden takaisesta Suomesta kullekin luontotyypille viiteala, joka on riittävä takaamaan sen sillä tavattavien lajien pitkän aikavälin elinkelpoisuuden.

Luonto ei vuosilukuja tunne, vaan elää omaa elämäänsä ihmisen päätöksistä autuaan tietämättömänä. Kun Ropakkoladonsuon laskuojat mätettiin 17 vuotta sitten umpeen, alkoi veden pinta nousta ja luonto sen seurauksena muuttua, kuten tarkoitus oli.

Rauno Karjusilta ja Valto Mattila metsässä, jossa 1985 tehtiin harvennushakkuu. Kun ojitetun suon vedenpintaa nostettiin, muutos alkoi nopeasti. Kuva: Kari Salonen

Pysähdymme notkelmalla, jossa kevättulvan aikaan vesi tapaa nykyisin juosta tien yli. Vasemmalla puolella avautuu ennallistettua suometsää. Syksy on ollut kuiva, mutta saappaat imeytyvät märkään sammaleeseen. Vesi on noussut ja tukehduttanut puut, jotka lahoavat nyt pystyyn. On hänessään, milloin lahot rungot alkavat kaatuilla suolle. Suon ennallistaminen on muuttanut maisemaa ihmisenkin mittakaavassa nopeasti.

"1980-luvulla tässä tehtiin harvennushakkuu, muistan kun isäni oli CK-Valmetilla ajamassa talvella puita pois", Karjusilta sanoo.

Hän muistelee, että puuta lähti harvennuksessa noin 50 kuutiota hehtaarilta. Sen perusteella on lupa arvioida, että suon ojitus oli metsän kasvun näkökulmasta varsin kohtuullisesti onnistunut.

Puiden järeytyminen oli hyvässä vauhdissa ennallistamisen alla. Nämä koivut eivät ole sitoneet hiiltä vuosikymmeniin. Kuva: Kari Salonen

Matkalla selailen Geologian tutkimuslaitoksen tutkimusta vuodelta 2004. Paperi kertoo suon tilanteesta vuotta ennen sen laskuojien umpeenlaittoa.

Suota ei arvioitu sen luontoarvojen näkökulmasta, vaan polttoturpeen tuotannon kannalta. Ropakkoladonsuon metsien tilaa kuvailtiin seuraavasti: "Pinotavaravaihe on kaikkein yleisin, tukkipuita samoin kuin vajaatuottoisuutta ja erityisesti taimi- ja riukuvaihetta löytyy harvemmin", tutkijat kirjoittavat.

Tutkijat kairasivat soilta näytteitä aina pohjamaahan asti. Lähes kaikista alueen soista löytyi hiilikerroksia, jotka kertoivat soilla vuosisatoja tai tuhansia vuosia sitten riehuneista metsäpaloista. Se onkin mielenkiintoista nyt käytävän ennallistamiskeskustelun näkökulmasta.

Kun puusto oli palanut, haihdunta oli vähentynyt ja soistuminen vauhdittunut. Välillä siis alueet olivat olleet metsää, sitten muuttuneet soiksi. Kaivamalla Ropakkoladonsuota kuivanneet ojankaivajat olivat tietämättään palauttaneet suota lähemmäksi sen jotain aikaisempaa tilaa, joka vallitsi ennen puuston tuhonnutta metsäpaloa.

Osassa vanhaa suota ojia ei ole tukittu ja siellä maisema näyttää metsältä.  Kuva: Kari Salonen

Ihmisellä on taipumus nähdä luonto staattisena, vaikka se on jatkuvassa muutoksessa. Osa lajeista yleistyy, osa taas muuttuu harvinaisemmaksi myös ilman ihmisen kiistämätöntä vahvaa vaikutusta. Tästä todistivat Liesjärven soiden liejukerrokset, joista löytyi ennen ajanlaskun alkua hävinneen vesipähkinän piikikkäitä hedelmiä. Vesipähkinän luontokadossa ei ihmisellä ollut osaa eikä arpaa.

Vesipähkinä kuului Tammelan järvien kasvistoon jääkauden noin 3 400 vuoden ajan, kunnes hävisi vajaat 5 000 vuotta sitten kaiketi ilmaston viilenemisen vuoksi. Suo muistutti lajien keskinäisten runsaussuhteiden vaihtelevan luonnostaan. Ihmisen vaikutus luontoon ja lajien runsauteen on silti huomattava. Suomalaisten näkökulmasta epäreiltulta tuntuu se, että luonnontilaan palauttamista peilataan vuoteen 1952, jolloin lähes kaikkialla muualla Euroopassa alkuperäinen luonto oli jo kadotettu.

”Täällä puolella suota voi liikkua ja marjastaa. Viime kesänä thaimaalaisia marjanpoimijoita oli tässä mustikassa”, Rauno Karjusilta kertoo Valto Mattilalle. Kuva: Kari Salonen

Ennallistamisasetuksen taustalla oleva ajatus luonnon monimuotoisuuden turvaamisen tärkeydestä on kirjattu lukuisiin kansainvälisiin sopimuksiin, eikä niiden merkitystä ole ei juuri kyseenalaistettu. Käytännön tasolle tuotuna niiden toimeenpano jo jakaa mielipiteitä.

Ennallistamiseen liittyvät epävarmuudet nousivat esiin Luonnonvarakeskuksen (Luke) maa- ja metsätalousministeriölle antamassa lausunnossa. Ennallistamisen tarvetta ei kyseenalaistettu, mutta sen pohjana olevan keskeisen käsitteen eli luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen määrittely todettiin kiistanalaiseksi. "On epävarmuutta, miten heikentyneisyys ylipäätään määritellään", raportissa todetaan.

Lisää epävarmuutta ennallistettavien miljoonien hehtaarien määrään tulee, jos tuntemattomassa tilassa olevat pinta-alat luetaan heikentyneiksi ikään kuin varmuuden vuoksi.

Kun ennallistamisessa on kysymys Suomen kansantalouden tai jopa yksittäisen metsänomistajan omaisuuden turvan kannalta merkittävästä päätöksestä, haluaisi moni toimien vaikuttavuuden olevan varmalla pohjalla. Suomen metsistä 60 prosenttia on yksityisten omistuksessa, joten miljoonia hehtaareja koskeva asetus huolettaa monia metsänomistajia.

"Kun katsoo näitä meidänkin maita, niin pelottaa onko niitä menossa ennallistettavien listalle. Kuka sen sanoo, kenen maille niitä alueita tulee", Mattila pohtii.

Ennen talousmetsässä kasvanut kuusitukki lahoaa nyt rauhassa, kun metsää ennallistetaan. Kuva: Kari Salonen

Saapasta ahnaasti imevä kävelyosuus Ropakkoladonsuon ennallistetulla puolella on ohi ja nousemme takaisin kuivalle tielle. Sen toisella puolella suo jatkuu mutta tyystin erilaisena. Ojat johtavat vettä pois, ja entinen suo kasvaa komeaa sekametsää, jonka kenttäkerroksessa mustikka vihannoi tiheänä. Kannon juurelta löytyy jonkun linnun pesä, ihminenkin viihtyi.

"Kesällä tässä oli iso joukko aasialaisia marjanpoimijoita ja mustikkaa lähti metsästä kovasti", Karjusilta kertoo.

Marjanpoiminnalla tehdään pikkurahoja metsätalouden tulovirtoihin verrattuna, ja keskustelu siirtyy luontevasti ennallistamisen miljardiluokassa liikkuviin kuluihin ja laskettuihin hyötyihin. EU-komission arviossa ennallistaminen maksaa Suomelle 930 miljoonaa euroa vuodessa, mikä on EU-maista kolmanneksi eniten. Vain Ranskalle ja Espanjalle kustannus olisi suurempi.

Komission laskelma hirvittää Suomessa jo nyt, vaikka siinä ovat mukana vain ennallistamisen käytännön kustannukset. Metsien talouskäytön rajoittumisen tai poistumisen aiheuttamaa laskua puun saatavuuteen ei syystä tai toisesta ole EU:n laskelmassa huomioitu, vaan se on jäänyt suomalaisten tehtäväksi.

Luken arvion mukaan suojelun lisääminen tuottavilla metsämailla ja Etelä-Suomessa leikkaisi kansantalouteen tulevaa arvonlisäystä 0,5–1,2 miljardia euroa vuodessa.

Suomessa kulmakarvoja kohotti havainto, että komissio ei laskelmissaan ollut huomioinut ennallistamisen metsäsektorille ja työllisyyteen tuomia miljardiluokan kustannuksia, mutta niiden sijasta ennallistamisen laskettiin tuovan Suomelle 9,7 miljardia euroa laskennallisia hyötyjä ekosysteemipalvelujen kasvun myötä.

Sanomalehtien taloussivuilta löytyy euron kymmenysosan tarkkuudella hinta puutavaran hinnalle ja sellulle, mutta niistä on turha etsiä ekosysteemipalvelun päivän hintaa. Ei siis ihme, että Suomelle ennallistamisen vastapainoksi luvattua liki kymmenkertaista tulopottia on ehditty kummeksua ja kysyä sen määräytymisen perään.

Vuosikymmeniä ennallistettujen metsien tuntumassa omista talousmetsistään elantoaan repineiden miesten mielissä EU:n komission laskelmat ennallistamisen tuomista vuolaista rahavirroista haiskahtavat stetsontekniikalla toteutetuilta eli hatusta vetäistyiltä.

"Vaikea on uskoa laskelmia. Meillä on täällä Tammelassa jo nyt tuhansia hehtaareita ennallistettuja metsiä, mutta ei se näy kunnan taloudessa tulopuolella. Ei meidän veroäyri ole sen matalampi kuin naapurikunnissa", Valto Mattila toteaa.

Julkisuudessa on ollut laskemia, joiden perusteella ennallistetun metsähehtaarin pitäisi tuottaa yli kaksituhatta euroa joka vuosi. Summa tuntuu epäuskottavan suurelta, kun metsämaan hinta on pyöreästi 3000 euroa hehtaarilta. Kenelle ja millä tavoin laskennalliset hyödyt kohdistettaisiin, siihen komission paperi ei antanut edes vihjettä.

Suomalaisten silmissä komission esittämien hyötyjen uskottavuutta on osaltaan horjuttanut se, että laskelmat pohjautuivat Samoan, Eritrean, Hollannin ja Iso-Britannian kaltaisissa maissa tehtyihin maksuhalukkuustutkimuksiin, joissa ei tunneta jokamiehen oikeuden mahdollistamaa ilmaista luonnosta nauttimisen perinnettä. Euroopan metsäisimmässä ja harvaanasutuimmassa maassa Suomessa ekosysteemipalveluiden kysyntä tuskin millään käytettävissä olevalla määritelmällä voi nousta tiheästi asutettujen ja metsäluontonsa jo vuosisatoja sitten hävittäneiden valtioiden tasolle.

Tästä todistaa Liesjärven kansallispuiston kävijöiden retkeilymieltymyksiä ikänsä tarkkailleen Karjusillan kokemus.

"Kun puiston kävijöiden kanssa keskustelee, niin ympärillä olevaa luontoa ihailevat luulevat usein olevansa kansallispuistossa, vaikka ovat Metsähallituksen talousmetsän puolella harvennetussa männikössä", Karjusilta sanoo.

Sanojensa vakuudeksi Karjusilta ajaa kymmenille tuhansille Liesjärven kansallispuiston kävijöille tuttua Kukkoharjun tietä muutaman kilometrin verran kansallispuiston ja Metsähallituksen talousmetsän rajalle, johon on jätetty vanhaa kuusimetsää oman onnensa nojaan. Kasvunsa lopettaneita kuusijättiläisiä on kaatunut sikin sokin maahan. Juurakoiden paljastamaan maahan on juurtunut ylitiheiksi kasvustoiksi kuusiryppäitä. Retkeilijöiden polkuja on sinne vaikea kuvitella.

"Ennallistamisen näkökulmasta tämä on varmasti onnistunut tulos, mutta tältäkö Suomen metsät muutaman vuosikymmenen päästä näyttävät? Tätä kun katsoo, niin on kuin seteleitä polttaisi. Onko meillä siihen kansakuntana varaa", Mattila kysyy.

Rauno Karjusillan suku sai valtion maista torpan 1920-luvulla. Tilan metsistä oli isot puut kaadettu pois, kuten usein oli tapana, mutta luonto korjasi tilanteen ja metsä kasvoi takasin.

"Monet kerrat isä ehti hakata puita, vaikka metsät saatiin puuttomina. Sääliksi käy tulevaisuuden metsänomistajia, jos he saavat metsän jossa olisi puita, mutta he eivät saa niitä hakata", Karjusilta sanoo. Ja tulee samalla sanoittaneeksi monen metsänomistajan tunteman uhkan.