
Ruotsin metsäteollisuuden järjestö Skogsindustrierna varoittaa EU:n ennallistamisasetuksen mahdollisista, rajuista työllisyysvaikutuksista.
Sen mukaan Ruotsin metsäviranomainen Skogsstyrelse on arvioinut ennalistamisesityksen voivan tarkoittaa, että 1,6 miljoonaa hehtaaria talousmetsää suljetaan metsätalouden ulkopuolelle vuoteen 2050 mennessä. Näin siis, jos ehdotus toteutettaisiin EU:n komission esittämällä tavalla.
Valtion kustannukset tuottavan metsän lunastamisesta olisivat 8 miljardia kruunua vuodessa vuoteen 2050 asti, ja puuntuotanto vähenisi noin 8 miljoonaa kuutiometriä vuodessa, laskee Skogsstyrelse.
Työpaikkoja voisi karsiutua jopa 10 000.
”Näin suuri tuotannon vähentäminen johtaa todennäköisesti noin 10 miljardin kruunun arvonlisäyksen alenemiseen vuodessa ja 10 000 työpaikan menettämiseen alueilla, joilla metsäteollisuus on merkittävin työllistäjä, sanoo Skogsindustriernan analyytikko Christian Nielsen.
Nielsen on laskenut, mitä seurauksia EU:n komission ennallistamisehdotuksella voi olla. Seuraukset voivat iskeä etenkin pieniin sahoihin. Riski, että yritykset joutuisivat lopettamaan toimintansa, on Nielsenin mukaan suuri.
Kyse on myös dominoefektistä. Metsäteollisuus on kokonaisuus, jossa kaikki osat ovat yhteydessä toisiinsa ja riippuvaisia toisistaan. Voimakkaalla tuotannon vähentämisellä on kauaskantoisia seurauksia koko metsäsektorille.
”Ruotsalaisen raaka-aineen saatavuuden heikkeneminen vaikuttaisi myös selluteollisuuteen, joka jo nyt tuo osan raaka-aineestaan kilpailluilta markkinoilta.”
Nielsenin mukaan myös kuljetukset pidentyvät, jos sahojen ja sellutehtaiden on muutettava toimintaansa. Investointimahdollisuudet heikkenevät, kun raaka-aineiden saatavuudesta on epävarmuutta.
Lisäksi tuotannon mahdollisnen vähentyminen tarjoaisi tilaa Venäjän puuteollisuudelle.
”Jos maailma ja Eurooppa aiotaan pitää riippumattomina Venäjästä, meidän on tuotettava omat puutuotteemme Euroopassa. Muuten vaarana on se, että naapurimaamme joutuvat riippuvaisiksi venäläisistä puutuotteista”, Nielsen sanoo.
Linkki alkuperäiseen uutiseen tässä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
