Asiantuntijalta: Metsähakkeen polttoa ei kannata verottaa

Puun polttaminen herättää mielipiteitä puolesta ja vastaan. Suomessa erityisesti metsähakkeen käytöllä on pyritty kasvattamaan uusiutuvan energian osuutta. Samalla energiapuun korjuu on kytketty tavoitteisiin edistää metsänhoitoa sekä kohentaa aluetaloutta.

Huolta ovat kuitenkin herättäneet puun polton hiilidioksidipäästöt sekä energiapuun korjuun vaikutukset metsien hiilensidontaan, hakkuumääriin ja metsäluontoon. Lisäksi metsäteollisuuden raaka-aineeksi kelpaavan puun päätymistä polttoon on kritisoitu.

Tämän vuoksi muun muassa Ilmastopaneeli on suosittanut metsähakkeen polton verottamista kulutuksen vähentämiseksi.

Metsähakkeen käytön ohjattu alasajo näyttäytyy kuitenkin energiajärjestelmän näkökulmasta ongelmallisena.

Lähivuosina metsähake on yhä tärkeämpi energiajärjestelmää tasapainottava energianlähde. Sähkön kulutus kasvaa, ja samalla tuotannon sääriippuvuus lisääntyy tuuli- ja aurinkovoiman osuuden kasvaessa. Energian varastointiteknologioiden yleistyminen vie aikaa, ja kysynnän joustavuuden lisäämiseen liittyy haasteita.

Metsähakkeen käyttö vähenee markkinaehtoisesti lämmöntuotannon sähköistyessä, mutta kiihdytetty irtautuminen heikentäisi energian toimitusvarmuutta ja nostaisi sähkön hintaa erityisesti talvipakkasilla.

Puuenergian merkitys ei rajoitu pelkästään energiajärjestelmään. Se korvaa fossiilisia polttoaineita, ja näitä ilmastohyötyjä voitaisiin edelleen lisätä ottamalla talteen puun poltossa vapautuvaa hiilidioksidia, jalostamalla sitä tai varastoimalla se teknisten hiilinielujen tuottamiseksi. Tekniset nielut ovat kalliita, mutta toisin kuin metsien hiilinielut ja -varastot, ne ovat pysyviä.

Esimerkiksi Keski-Euroopan kirjanpainajatuhot sekä Kanadan metsäpalot osoittavat, kuinka alttiita metsänielut ja -varastot ovat häiriöille. Siksi ilmastopolitiikkaa ei tulisi rakentaa niiden varaan, etenkin kun metsien kasvun pitkän aikavälin kehitykseen liittyy epävarmuuksia.

Metsähakeveron kaltaisten puuenergian käyttöä rajoittavien politiikkatoimien sijaan toimenpiteitä tulisi kohdentaa riittävän puupohjaisen sähkön ja lämmön tuotannon säilyttämiseen.

Samalla energiapuun hankintaketjujen toimintaedellytyksiin tulee kiinnittää erityistä huomiota. Kannattavaa liiketoimintaa on vaikea rakentaa heikosti ennakoitavissa olevan ja vaihtelevan käytön varaan. Samalla energiapuun pidentyvät varastointiajat ja terminaalivarastoinnin lisääntyminen kasvattavat kustannuksia.

Metsähakkeen käytössä ja hankinnassa tapahtuva kehitys johtaa muutoksiin myös siinä, millaista puuta metsähakkeena poltetaan.

Hakkuutähteiden ja pieniläpimittaisen karsimattoman kokopuun hyödyntämistä metsähakkeena heikentävät huono säilyvyys ja kalliit kuljetuskustannukset. Tutkimusta ja kehitystyötä tarvitaan, jotta näitä ongelmia saadaan ratkaistua ja ehkäistyä tarvetta polttaa metsäteollisuudelle jalostuskelpoista puuta.

Lisäksi on huomioitava, että metsäteollisuudelle jalostuskelpoisen puun ja energiapuun välinen rajanveto ei ole yksiselitteinen, sillä metsäteollisuuden puunhankinnassa sovellettavat mitta- ja laatuvaatimukset vaihtelevat osin puumarkkinatilanteen mukaan. Jo pienet muutokset vaatimuksissa voivat siirtää merkittäviä määriä puuta jalostuskelpoisuuden rajan yli.

Puun käytön kestävyyttä arvioitaessa on huomioitava myös puunhankinnan taloudelliset reunaehdot. Hakkuussa poistettavien runkojen pieni koko ja vähäinen hakkuukertymä alentavat puunkorjuun taloudellista kannattavuutta erityisesti hoitorästeistä kärsivissä nuorissa harvennusmetsissä, joihin energiapuuhakkuiden on toivottu kohdentuvan.

Nykyiset nuorten metsien hoidon ja pienpuun keruun tuet parantavat kannattavuutta vain rajallisesti, sillä ne kohdistuvat tukiehtojensa puolesta lähinnä varttuneisiin taimikoihin. Tästä näkökulmasta näiden tukien merkitystä olisi perusteltua arvioida kriittisesti.

Puupohjaisen energian käyttö on monisyinen kokonaisuus, jossa yhdistyvät erityisesti energia-, ilmasto- ja ympäristökysymyksiin sekä metsävarojen käyttöön liittyvät näkökulmat. Yksipuolisella poliittisella sääntelyllä voi olla heijastevaikutuksia, eivätkä tehdyt ohjaustoimet välttämättä johda toivottuun lopputulokseen.

Tämä tulisi huomioida myös metsähakeveron kohdalla.

Turpeen energiakäytön alasajo on havainnollistava esimerkki: se ohjasi kohti metsähakkeen kasvanutta käyttöä ja lisäsi metsäteollisuudelle jalostuskelpoisen puun polttamista – asioita, jotka ovat sittemmin nousseet kritiikin kohteiksi.

Tuomas Niinistö

tutkija, kestävä siirtymä ja bioenergia

Luonnonvarakeskus (Luke)