Minne katosivat puhelimessa lörpöttelivät teinit?

Ryskyhommissa yrittäjäuransa tehnyt ystävä päätti tehdä elämänmuutoksen ja hakeutui bussinkuljettajan koulutukseen. Täytti netissä lomakkeet ja jäi odottelemaan mahdollista yhteydenottoa.

Pian se tulikin, vanhakantaisesti puhelimella.

”No onpa mukava kun vastasit, olet ensimmäinen hakija tänään, joka vastaa puhelimeen”, rekrytoija ilahtui.

Selvisi, että kurssirekryyttejä tavoitelleen kurssikeskuksen virkailijan työ oli takkuillut pahemman kerran. Pääosin alle 30-vuotiaat hakijat eivät lukuisista soittokerroista huolimatta olleet vastailleet puhelimeen.

Yrittäjä oli havainnut saman ongelman omien työmiestensä kanssa: reissuhommia tekeviä nuoria ei enää aikoihin saanut kiinni puhelimella, vaan yhteyttä piti hoitaa WhatsApp-viesteillä.

Miesten tekemät havainnot voisivat olla yksittäistapauksia, mutta tilastojen perusteella eivät ehkä sittenkään ole. Traficomin tilastot vahvistavat havaintoa: suomalaisten puhelinajan käyttö on vähentynyt jo vuosikymmenen ajan. Vaikka korona-aika näytti tilapäistä nousua, trendi on selvä: sekä yksityiset että työpuhelut ovat vähentyneet.

Pelkkä soittomääriin ja minuutteihin keskittynyt tilasto on kuitenkin kovin karkea hienosyisemmän analyysin pohjaksi. Se ei muun muassa erittele missä ikäryhmissä perinteisten puheluiden soittaminen on erityisesti laskenut.

Mutta ei tarvitse olla ansioitunut nykyisyysselittäjä, jos olettaa erityisesti nuorten siirtäneen painopisteen perinteisistä puheluista johonkin niistä lukuisista viestisovelluksista, joita on tarjolla mustanaan.

Telia Company Oyj:n viestinnästä vastaava Timo Saxen tarjoaa selityksen puhelutilastojen muutokselle. Hän arvelee sen johtuvan siitä, että varsinkin lyhyet tsekkauspuhelut ovat siirtyneet pikaviestipalveluihin.

Ihmisten tarve pitää yhteyttä toisiinsa on tuskin minnekään kadonnut, mutta sen muoto on muuttunut. Kun ennen teinit lörpöttelivät puhelimessa, nyt samaa tarvetta yhteisöllisyyteen toteutetaan lukuisissa keskenään kilpailevissa ja kulloinkin muodissa olevissa viestipalveluissa.

Kenties tämä on sitä puhuttua kulttuurista muutosta, jossa yhtenäiskulttuuri pirstoutuu pienempiin ryhmiin ja yhteisöihin, niin paljon puhuttuihin kupliin. Sen sisälle muodostuu oma hienovarainen tapa kommunikoida, ikään kuin murre, jonka sävyt eivät muille aukene.

Vanhanaikaisen puhelun aikana kahden tuntemattoman kesken välittyy muutakin kuin vain tietoa, kuten yrittäjän ja kurssikeskuksen virkailijan eli välillä tapahtui. Pikaviestimet tuskin häviävät minnekään. Sävyjä ja herkkien tunnetilojen jakamista ihmisten väliltä jää kuitenkin puuttumaan, jos korvaamme puhelimessa puhumisen sinänsä eksakteilla, mutta viestinnällisesti kylmillä tekstiviesteillä ja emojeilla.