• Lukijalta: Suomen kaivoshölmöilyn miljardilasku vain kasvaa

    Veikko Vuontisjärvi kritisoi Suomen nykyistä kaivoslakia, jonka turvin ulkomaiset yritykset jättävät vain viidenneksen voitoistaan Suomeen. Aiemmat elinkeinoministerit ovat väittäneet ulkomaille päätyvän ja Suomeen jäävän osuuksien olevan päinvastoin.
    Kaivoksessa louhittua kivimassaa siirretään. Kuvituskuva.
    Kaivoksessa louhittua kivimassaa siirretään. Kuvituskuva. Kuva: Arto Turpeinen
    Mielipide|Politiikka
    10.5.202608:30
    Lukijalta
    Veikko Vuontisjärvi

    Kaivosmineraalivero paljasti jo vuosi sitten, että vuonna 2024 Kevitsalta on louhittu 1,2 miljardin euron arvosta mineraaleja, joiden omistus oli siirretty Ruotsiin 380 miljoonalla eurolla.

    Kun Ruotsiin meni vielä 60 miljoonaa voittona ja 80 miljoonaa ”kantorahoina” sekä muutamia miljoonia kemikaalien, öljyjen ja jättikoneiden ostossa maailmalle, jäi meille Suomeen 1,2 miljardista eurosta alle parisataa miljoonaa. Se on noin 20 prosenttia mineraalien arvosta.

    Kun kritisoin juuri tehtyä kaivoslakiamme 14 vuotta sitten, elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk) vastasi viittaamalla Oulun yliopiston selvitykseen. Perkkarisen mukaan se osoitti, että kaivostoiminta jättää alueelle 80 prosenttia liikevaihdosta.

    Samaa toisti jatkossa elinkeinoministerinä Jyri Häkämies (kok).

    Lapin Kansassa 3.11.2011 Mauno A. Virtanen kirjoitti epäilevänsä elinkeinoministeri Häkämiehen lausuntoa. ”Hänhän kumosi aikeet kaivosverosta ja totesi, että kansa on käsittänyt asian aivan väärin. Ministerin mukaan kaivosten tuotosta jo nykymenolla jää Suomeen 80 prosenttia. Olen lukenut aikoinani pitkän matematiikan, mutta en osaa laskutoimituksessani päätyä samaan tulokseen.”

    Nyt Agnico Eagle -yhtiö on vallannut Sodankylästä 2 500 neliökilometrin malmialueen. Hinta on hulppeat 2,3 miljardia, mutta ei euroakaan Suomeen eikä Sodankylään. Kaivoslakimme kun kieltää maksamasta meille aarteistamme. Sen sijaan se ei kiellä maksua ulkomaille. Kanadaan menivät nekin euromiljardit.

    Jos kaivos sitten rakennetaan vaikkapa miljardilla eurolla, kaivoksen verotettavaa tulostakin miinustavat kaikki, yhteensä 3,3 miljardin kustannukset.

    Kanadalainen Agnico Eagle -yhtiö toimii Suomessa ruotsalaisena yhtiönä. Ruotsalaisena yhtiö voi toimia Bolidenin Kevitsa -malliin niin, että tilittää vuosittain mineraalien ”kantorahoina” Ruotsiin euromäärän, jolla voi miinustaa, tai jopa nollata, verotettavan tulon ja veron maksun Suomessa.

    Veikko Vuontisjärvi

    tietokirjailija

    Sodankylä

    Lisää aiheesta
    • Veikko Vuontisjärven mielestä tulot miljardiluokkaan nousseista kaivosoikeuksista menevät ulkomaille.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Suomi on edelleen Ruotsin löytömaa

    • Kaivokset tuottavat työtä ja hyvinvointia, kirjoittaja muistuttaa. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Ulkomaiset kaivosyhtiöt pitäneet monta kuntaa elinvoimaisena

    • Kaivosalue. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Asiantuntijalta: Kaivosteollisuus kritisoi kaivosveron korotusta rajusti – todellisuudessa se pysyy maltillisena

    Artikkelin aiheet
    kaivoslaki
    kaivosteollisuus
    kaivosvero
    Sodankylä
    Agnico Eagle
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa