• Lukijalta: Verolomakkeiden palautusosoite löytyy lomakkeen yläreunasta

    Verohallinnolle on tärkeää, että asioiden hoitaminen sujuu myös muilla tavoin, kirjoittaa asiakkuusjohtaja Hilkka Pelander.
    Moni tekee veroilmoituksen yhä paperilomakkeella. Kuvituskuva.
    Moni tekee veroilmoituksen yhä paperilomakkeella. Kuvituskuva. Kuva: Kari Salonen
    Mielipide|Yhteiskunta
    26.4.202616:15
    Lukijalta
    Hilkka Pelander

    Eva Jansson kertoi mielipidekirjoituksessa (MT 19.4.) kokemuksistaan Verohallinnon paperiasioinnista. Jansson tiedusteli lisäksi Verohallinnon lomakkeiden palautusosoitteita. Kunkin lomakkeen oikea palautusosoite lukee kyseisen lomakkeen yläreunassa.

    Lisää aiheesta
    • Yli puoli miljoonaa suomalaista on väistämättä paperilomakeasioinnin varassa, kirjoittaja korostaa.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Verottajan digivaatimukset tuntuvat veronmaksajien nöyryyttämiseltä

    Verohallinto on monien muiden organisaatioiden tavoin siirtynyt viestimään asiakkailleen ensisijaisesti digitaalisessa muodossa. Jos asiakas ei kuitenkaan käytä Omaveroa tai muiden viranomaisten sähköisiä asiointipalveluita, veroposti tulee asiakkaalle edelleen paperipostilla kotiin.

    On harmillista kuulla, että asiointi on tuntunut monimutkaiselta. Vaikka ohjaammekin digitaitoisia asiakkaita asioimaan sähköisesti, ymmärrämme, että osalle asiakkaista se ei ole mahdollista. Siksi meille on tärkeää, että veroasioiden hoitaminen sujuu myös muilla tavoin.

    Veroasiointiin tarkoitetut lomakkeet voi netistä tulostamisen lisäksi tilata puhelinpalvelusta tai noutaa verotoimistosta.

    Hilkka Pelander

    asiakkuusjohtaja

    Verohallinto

    Lisää aiheesta
    • Sähköinen tunnistautuminen. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Mahdollisuus käyttää digipalveluita on perusoikeus, ei etuoikeus

    • Yhä useampi asia on yhteiskunnassa hoidettava sähköisesti. Se voi aiheuttaa syrjäytymistä, kirjoittajat muistuttavat. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Digisyrjäytymisen riskit ovat jääneet digitalisaatioinnon varjoon

    • Ilona Loskin opastaa Maija Tyvitaloa tietokoneen käytössä Nummelan Senioritalossa. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Palvelut pitää tarjota myös niille, jotka eivät älypuhelinta käytä – hallituksen säästöt kasvattavat entisestään digisyrjäytymisen riskiä

    • Postia jaetaan. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Suomessa ei ole vielä digipakkoa – myös postin ja verottajan pitäisi se ottaa huomioon

    Artikkelin aiheet
    Verohallinto
    verolomake
    veroasiointi
    sähköinen asiointi
    asiakaspalvelu
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

    • 7

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle