• Lukijalta: Nuoret aloittavat pian kesätyöt – olemmeko me aikuiset valmiita?

    Ensimmäisen kesätyön pitäisi vahvistaa luottamusta tulevaisuuteen, opettaa työelämätaitoja ja rohkaista hakemaan seuraavaa työpaikkaa, kirjoittavat Tuija Saarimäki Suomen 4H-liitosta ja Ilona Castrén K-ryhmästä.
    Kesätöissä. Kuvituskuva.
    Kesätöissä. Kuvituskuva. Kuva: Oskar von Essen
    Mielipide|Yhteiskunta
    30.5.202614:30
    Lukijalta
    Tuija Saarimäki & Ilona Castrén

    Kesäkuu on monelle nuorelle vuoden jännittävin kuukausi: ensimmäinen kesätyö, ensimmäinen palkka ja ensikosketus työelämään. On koko Suomen etu, että nämä ensimmäiset kokemukset työelämästä ovat rohkaisevia.

    Viimeaikaisessa työelämäkeskustelussa on tarkasteltu nuorten työelämätaitoja tai niiden mahdollisia puutteita.

    Hedelmällisempää on kääntää tarkastelu työpaikkojen aikuisiin – onko meillä nuorten esihenkilöillä, työkavereilla ja asiakkailla oikeat työelämätaidot kohdata nuoret ja antaa heille tilaa oppia? Ensimmäisen kesätyön pitäisi vahvistaa luottamusta tulevaisuuteen, opettaa työelämätaitoja ja rohkaista hakemaan seuraavaa työpaikkaa.

    Olemme kuitenkin huomanneet, että nuorten huolet ja epävarmuus ovat lisääntyneet.

    Nuorisojärjestö 4H:n ja K-ryhmän Ysit töihin -yhteistyössä paikalliset 4H-yhdistykset ja K-kauppiaat tapaavat vuosittain kouluissa tuhansia motivoituneita ja taitavia ysiluokkalaisia, innokkaina astumaan työelämään. Olemme kuitenkin huomanneet, että nuorten huolet ja epävarmuus ovat lisääntyneet.

    Monelle jo työpaikalle saapuminen on jännittävää, puhumattakaan haastavista asiakaspalvelutilanteista. Mitä jos en osaa, mitä jos teen virheen? Koska kesätyöpaikan saaminen on tässä työllisyystilanteessa jo ollut iso onnistuminen, moni nuori kokee entistä enemmän painetta onnistua työssään.

    Kun Ysit töihin -valmennuksissa kysymme nuorilta, mitä he toivovat ensimmäiseltä työpaikaltaan, toiveet ovat yksinkertaisia. Nuoret toivovat selkeitä ohjeita, ystävällistä vastaanottoa ja ennen kaikkea lupaa olla vasta oppimassa. Hyvillä käytöstavoilla pääsee jo pitkälle nuorten kohtaamisessa.

    Meillä jokaisella aikuisella on esihenkilöinä, työkavereina ja asiakkaina ratkaiseva rooli siinä, millaiseksi nuorten ensimmäiset kokemukset työelämästä muodostuvat. Muistetaan kohdata nuoret ymmärryksellä, lämmöllä ja inhimillisyydellä – tavalla, joka antaa onnistumisen tunteita ja kannattelee eteenpäin.

    Tuija Saarimäki

    Suomen 4H-liitto

    Ilona Castrén

    K-ryhmä

    Lisää aiheesta
    • Kesätyö on nuorelle monin tavoin arvokas kokemus. Kuvituskuvassa kesätyöntekijä maataloustutkimusta tekemässä.

      Talous | Lukijalta: Kesätyötä hakeva nuori on vastauksen arvoinen

    • Akseli Kymäläinen työllisti itse itsensä metsätöissä kesällä 2024. Kuvituskuva.

      Talous | Lukijalta: Kesätyötä ei riitä kaikille – kesäyrittäjyys on aito vaihtoehto

    • 4H-yrittäjät ovat muun muassa toimineet tyhjien lannoite- ja siemensäkkien keruussa. Kuvituskuva.

      Yritykset | Lukijalta: Kesätyöt vähenevät, nuorten into ei – kesäyrittäjyys tarvitsee kunnan tuen

    • Suomen 4H-liiton toimitusjohtajan Tomi Alakosken mielestä nuoria on hyvä kannustaa etsimään ja luomaan kesätöitä rohkeasti, sillä vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia on.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Nuorten kesäyrittäjyys luo positiivista tulevaisuutta

    Artikkelin aiheet
    kesätyö
    nuoret
    työelämätaidot
    Suomen 4H-liitto
    K-ryhmä
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle