• Lukijalta: Ikäihmisten päivätoimintaa ei saa siirtää nettiin! Etätapaaminen ei korvaa yhteisöllisyyttä

    Järjestetyt tilaisuudet vaikuttavat suoraan mielialaamme ja kokonaisvaltaisesti hyvinvointiimme, kirjoittaa Pauli Kankaanpää. ”Päivätoiminta on monen ihmisen ainoa kohtaaminen muiden ihmisten kanssa ja viikon kohokohta.”
    Yhteiset kohtaamiset pitävät mielialaa yllä. Kuvituskuva. Kuvan henkilöt eivät liity juttuun.
    Yhteiset kohtaamiset pitävät mielialaa yllä. Kuvituskuva. Kuvan henkilöt eivät liity juttuun. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Mielipide|Yhteiskunta
    7.3.202520:30
    Lukijalta
    Pauli Kankaanpää

    Suomessa sadat tuhannet ihmiset kokevat yksinäisyyttä. Keskimäärin yksinäisyydestä kärsii 20 prosenttia ja ikäihmisistä joka kolmas. Yksinäisyyttä aiheuttavat elämänmuutokset, kuten muutto, sairaudet, ero tai läheisen menettäminen. Yksinäisyys kilpistyy usein ulkopuolisuuden tunteeseen.

    Eläkkeelle jäävä ihminen jää kaiken työssä olevien asioiden ulkopuolelle. Hän ei kuulu enää tärkeänä pitämäänsä porukkaan.

    Moni ikäihminen kokee syrjintää ja jopa hyljintää. Hoivakodeissa ja kotona asuville ikäihmisille järjestettävää päivätoimintaa ei saa lopettaa. Vastustan ehdottomasti myös päivätoiminnan siirtämistä internetiin. Toimintapäivissä tavataan muita silmäkkäin, saadaan virikkeitä, kuntoillaan ja syödään. Saunominen ja peseytyminen ei onnistu netissä.

    Päivätoiminta on monen ihmisen ainoa kohtaaminen muiden ihmisten kanssa ja viikon kohokohta. Se ei lisää kustannuksia vaan tuo merkittäviä säästöjä.

    Nettiin siirtyminen lisää ahdistusta, yksinäisyyttä ja sairauksia. Yksinäisyys on niin suuri ongelma nykymaailmassa, että meillä on enemmän kuin koskaan velvollisuus olla mukana rakentamassa osallistavampaa yhteiskuntaa.

    Yhteisöllisyyden syntymiselle hyvää maaperää on, kun arjessa on paikkoja pysähtyä ja kokoontua. Tarvitaan paikkoja ihmisille kohdata toisiaan, vaihtaa ehkä aluksi muutama sana ja jäädä seuraavan kerran juttelemaan vähän pidempään.

    Järjestetyt tilaisuudet vaikuttavat suoraan mielialaamme. Kun ryhmässä jokaiseen on saanut pienenkin henkilökohtaisen positiivisen kontaktin, alkaa syntyä kokemus ryhmään kuulumisesta ja yhteisöllisyydestä. Ei hylätä näitä terveyden pilareita.

    Pauli Kankaanpää

    Seinäjoki

    Lisää aiheesta
    • Kuntouttavan päivätoiminnan järjestämisessä on merkittäviä eroja hyvinvointialueiden välillä muun muassa asiakkaiden määrässä, jonotusajoissa sekä palvelun saavutettavuudessa.

      Hyvinvointi | Ikääntyneiden kuntouttavassa päivätoiminnassa suuria alueellisia eroja − moni hyötyisi toiminnasta, johon eivät pääse mukaan

    • Vanhuksia palvelutalossa. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Ikäihmisten palveluiden keventäminen on toteutunut, kun monet on jätetty sen ulkopuolelle

    • Riitta Ilola-Seppälä vetää Ystäväpiiri-toimintaa ikäihmisille Hauhon seurakuntatalolla. Pöydässä keskustelevat Pirkko Maula (vas), Riitta Ilola-Seppälä, Maire Valkama ja oikealla selin Ellen Pirinen.

      Ihmissuhteet | Riitta otti yksinäisyyden lieventämisen eläkepäivien harrastukseksi – hyvä mieli syntyy siitä, kun ihmiset kohtaavat ja ystävystyvät

    • Skip-bon pelaaminen osoittautui yhteisötila Torituvalla hauskaksi ajanvietteeksi. Kuvan keskellä siirtojaan miettivät Katri Valkila, Hilkka Tiikko ja Pia Toola.

      Harrastukset | Hämeenkyrön Toritupa kutsuu yhteiseen ajanviettoon – ”Ikäihmiset tarvitsevat muutakin kuin virrenveisuuta”

      Tilaajalle
    • Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen sanoo sote-uudistuksen muuttaneen kuntien tilannetta niin, että nykyisin paras kuntalainen on mökkiläisikäihminen, joka hyödyntää yksityisiä palveluja ja maksaa kiinteistöveroja.

      Mökki | Kuntaliiton Karhunen pitää ikääntyviä mökkiläisiä mahdollisuutena kunnille – ”Sote-uudistus käänsi tilanteen päälaelleen”

      Tilaajalle
    • Etätöiden lisääntyminen on tasannut työmatkaliikenteen ruuhkahuippuja. Kuvituskuva.

      Työmarkkinat | Lukijalta: Etätyö muuttaa liikkumista ja elämäntapoja – monilla se parantaa elämän laatua, osalla heikentää

    Artikkelin aiheet
    ikäihmiset
    päivätoiminta
    yhteisöllisyys
    etätapaaminen
    yksinäisyys
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle