

MT Livessä haastateltu Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhusen mukaan kunnat ovat suhtautuneet hyvin kaksijakoisesti mökkien muuttamiseen ympärivuotiseen käyttöön.
”Osa kunnista pitää asiaa hienona mahdollisuutena, kun taas toiset miettivät enemmän kustannuksia”, Karhunen arvioi.
Hänestä mikään kunta ei torju uusia asukkaita, mutta esimerkiksi teiden ja palveluiden kantokykyä pohditaan useassa paikkaa.
”Hyvinvointialueuudistus kuitenkin muutti asetelemaa kunnissa, kun kalleimmat eli sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyivät alueiden vastuulle.”
”Esimerkiksi Lapissa ollaan erityisen huolestuneita ulkomaalaisille turisteille sattuvien vahinkojen kustannuksista.”
Kysyttäessä hyvinvointialueiden kaatumisesta mökkiläisten terveyspalveluiden vuoksi Karhunen torjuu ajatuksen, vaikka tunnistaakin haasteen.
”Esimerkiksi Lapissa ollaan erityisen huolestuneita ulkomaalaisille turisteille sattuvien vahinkojen kustannuksista”, hän avaa.
Monella hyvinvointialueella tilanteeseen on jo herätty, mutta rahoituksen ollessa tiukka yhtälöä on vaikea korjata. Pohjoisessa on väläytelty Karhusen mukaan jopa erillistä matkailuveroa ratkaisuksi.
”Aiemmin keskusteluissa olleesta kaksoiskuntalaisten verotukselta on kuitenkin hävinnyt suurin paine hyvinvointialueuudistuksen jälkeen.”
Kuntaliiton toimitusjohtaja ei pidä järkevänä kaksinkertaista palvelujärjestelmää sote-palveluissa, vaan toivoo jokaisen mökkiläisen hakevan ei-akuutin hoidon ”oikeasta” kotikunnastaan.
”Rajatuista haasteista huolimatta mökkiläiset tuovat kuntiin älyttömän paljon hyvää”, hän muistuttaa.
Karhusen mielestä hyvinvointialueuudistus muutti kuntien tilannetta niin merkittävästi, että nykyisin paras kuntalainen on mökkiläisikäihminen, joka ei käytä kunnan julkisia palveluita, mutta hyödyntää yksityisiä palveluja ja maksaa kiinteistöveroja.
”Kustannuksien tarkasteltaessa kuntaa eniten rasittaa varhaiskasvatusta tai peruskoulua hyödyntävä perhe. Tilanne on kääntynyt täysin päälaelleen.”
Mökkiläiset käyttävät mökkikuntansa akuutin terveydenhuollon lisäksi kulttuuripalveluja sekä yksityisiä palveluita, joissa mökkiläisten merkitys on suuri.
”Kaupallisissa palveluissa kesän lisätienestit auttavat pitämään palvelut auki ympärivuotisesti pienemmälle väestölle”, Karhunen summaa.
”Esimerkiksi Kuusamossa, Paraisilla ja Sysmässä on enemmän mökkiläisiä kuin vakiasukkaita.”
Tyypillinen suomalainen mökki on rakennettu 1970-luvulla sisämaajärven rantaan, mutta viime vuosina tilanne on muuttunut.
”Nyt Lapin matkailukeskuksissa on suoranainen mökkibuumi. Lisäksi siellä rakennetaan entistä useammin ympärivuotiseen käyttöön mökkejä, mikä kertoo pohjoisen sesongin laajentumisesta.”
”Esimerkiksi Kuusamossa, Paraisilla ja Sysmässä on enemmän mökkiläisiä kuin vakiasukkaita, mikä kertoo mökkeilyn vaikuttavan hyvin sekalaiseen ja laajaan joukkoon kuntia”, Karhunen lisää.
Mökkikunnan liike-elämän kannalta parasta hän arvelee olevan vuokramökkiläisten, jotka täyttävät jääkaapit kunnan kaupasta sekä hyödyntävät muitakin palveluja aktiivisesti.
”Omassa mökissä pihapiiriin jääminen on todennäköisempää, jolloin palveluita ei välttämättä hyödynnetä yhtä innokkaasti”, Karhunen arvelee.

Korona muutti kotien lisäksi vapaa-ajan asunnot etätyöpisteiksi. Vaikka työnantajien suhtautuminen etätöihin vaihtelee, Karhusen mukaan etätyö on tullut jäädäkseen.
”Vapaa-ajan asunnoilla tietoliikenneyhteyksien rajoittuneisuus haittaa kuitenkin työskentelyä, mihin pitää saada muutos”, hän vaatii.
Kuntien tarjoamat etätyöpisteet voivat olla osaratkaisu haasteeseen, minkä lisäksi Karhunen peräänkuuluttaa kansallisia ja EU-rahoitteisia ohjelmia apuun.
”Uskoisin EU:llekin digitaalisuuden olevan tärkeä asia, joten tulevan komission ohjelman ollessa auki nyt on vaikuttamisen paikka.”
”Etätöitä on mahdollisuus tehdä hyvin monella eri tavalla.”
Jokaisessa työtehtävässä ”etäily” ei ole kuitenkaan mahdollista, mistä johtuen Karhunen pitää etätöitä rajatun määrän ihmisiä etuoikeutena.
”Etätöitä on mahdollisuus tehdä hyvin monella eri tavalla, mikä on myös yrityksille kilpailuvaltti.”
Itsekin mökkeilevä Karhunen ”etäili” korona-aikaan Sallassa ”keskellä ei mitään”.
”Oli se hienoa kokemusta, mutta kohtaamisiin perustuvassa työssä en pysty aina tekemään etätöitä”, hän lopettaa.