• Nämä kolme asiaa siirtyvät vuodella eteenpäin uudessa rakentamisluvassa – yksi pykälä poistettiin kokonaan, mikä säästää kustannuksissa

    Uusi rakentamislupa sai hienosäädöt lausuntokierroksella. Yksi rakentajalle sälytetty lisäkustannus otettiin pois, vaikka edellinen hallitus ehti sen jo hyväksyä.
    Rakennuslupa muuttuu ensi vuoden alusta rakentamisluvaksi. Samalla moni asia muuttuu.
    Rakennuslupa muuttuu ensi vuoden alusta rakentamisluvaksi. Samalla moni asia muuttuu. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Lukemisto|Rakentaminen
    23.4.202419:46
    Jarmo Hankivaara

    Ensi vuonna voimaan astuvassa rakentamisluvassa kolme asiaa siirtyy vuodella eteenpäin, mutta muuten laki astuu voimaan suunnitellusti 1.1.2025.

    Uudessa rakentamislaissa oli tarkoitus taata, että rakentaja saa lupapäätöksen kolmessa kuukaudessa. ”Lupatakuuta” päätettiin kuitenkin siirtää kuntien toiveesta.

    Kuntien palaute oli, että nopeuttaminen vaatii muun muassa sähköisten järjestelmien kehittämistä, eikä niiden saaminen riittävälle tasolle onnistu vuoden 2025 alkuun mennessä. Lisäksi sovittiin, että tulevassa lupatakuussa kunta maksaa sakkoa rakentajalle luvan viivästymisestä vasta kuukauden jälkeen, kun aiemmin kaavailtiin viikkoa.

    ”Tämä on hyvä asia, sillä pahimmassa tapauksessa kunnat olisivat joutuneet ehkä korottamaan lupamaksuja varautuakseen sakkoihin”, sanoo omakotiliiton toiminnanjohtaja Marju Silander.

    Toteuttamisvastuu olisi voinut tarkoittaa jopa tuhansien eurojen lisäkulua.

    Lisäksi rakentamislupaan tarvitaan rakennuksen hiilijalanjäljen selvitys vasta vuoden 2026 alusta lähtien. Hallitusneuvos Kirsi Martinkauppi ympäristöministeriöstä kertoo, että ensin pitää selkeyttää hiilijalanjäljen laskennan perusteet ja sen jälkeen voidaan säätää raja-arvosta. Materiaaliselosteen sijaan tehdään rakennustuoteluettelo. Asetusten valmistelu on vielä kesken.

    Juuri rakentamisen hiilijalanjäljen laskenta on aiheuttanut huolta jo etukäteen rakentajissa.

    Myös tietokonemallinnetun rakentamisluvan voimaantulo siirtyy vuodella eteenpäin.

    Martinkaupin mukaan lykkäyksillä varmistetaan sujuva muutos rakennusten suunnittelussa.

    Rakentajat joutuvat katsomaan projekteissaan ainakin puoli vuotta eteenpäin, ja lakien säätämisessä menee aikansa.

    Ympäristöministeriö sai 279 lausuntoa, kun niin sanottu rakentamislain korjaussarja oli lausuntokierrokselle alkuvuonna. Muutokset tehtiin niiden pohjalta.

    Merkittävää on, että uudessa rakentamislaissa luovutaan myös päävastuullisen toteuttajan toteutusvastuusta kokonaan, vaikka edellinen hallitus sen jo hyväksyi.

    Moni lausunnonantaja vastusti toteuttamisvastuuta sillä perusteella, että se uhkaisi johtaa muun muassa aikatauluviivästyksiin, lisääntyviin oikeusprosesseihin ja vastuun hämärtymiseen rakennusalan sopimussuhteissa.

    Toteutuessaan tämä olisi käytännössä tarkoittanut rakentajalle myös uutta kustannusta. Projekteihin olisi pitänyt palkata ammattilainen, joka olisi valvonut ylätasolla hanketta aina suunnittelijan reviirille saakka.

    ”Se olisi voinut olla jopa tuhansien eurojen kustannus ilman varmuutta, että rakentamisen laatu tämän nimettävän henkilön myötä parantuisi. Nyt palataan kuitenkin siihen, missä oltiin nykyisin”, sanoo Silander.

    Lisää aiheesta
    • Ensi vuonna toimenpidelupa poistuu, ja useita alle 30-neliöisiä rakennuksia voi tehdä vapaasti mutta rakentamisen määräyksiä kunnioittaen. Kontrolli siirtyy tässä mielessä rakentamisen jälkeiseen aikaan.

      Rakentaminen | Ensi vuonna pienen rakennuksen saa rakentaa omalla luvalla, jos nämä asiat ovat kunnossa – nyt rakennuslupa vaatii jopa 13 liitettä ja usein ammattilaisen apua

    • Rakennukset kasataan Metsätervaksen tehtaalla Haapavedellä ja toimitetaan asiakkaille eri puolille Suomea kokonaisena.

      Rakentaminen | Pihasaunabuumia povataan, kun rakennusluvat vapautuvat – asiantuntija paljastaa muhivan ongelman, joka voi räjähtää käsiin

    Artikkelin aiheet
    rakentamislupa
    rakentamislaki
    Ympäristöministeriö
    hiilijalanjälki
    rakentaminen
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein