
Maankäyttö- ja rakennuslain muuttuminen rakentamislaiksi ensi vuonna helpottaa monessa tapauksessa mökkitontille rakentamista ja jopa mahdollisuuksia muuttaa se vakituiseksi asunnoksi.
Uuden rakentamislain tultua voimaan kunta ei voi evätä asumasta mökillä vakituisesti kaavaan vedoten, jos käyttötarkoituksen muuttamisella voidaan tukea rakennetun ympäristön kiertotaloutta ja vähähiilisyyttä.
Ensi vuonna laki sallii rakennuksen käyttötarkoituksen muuttamisen myös ranta-asemakaava-alueella. Kunnan poikkeamislupa siihen tarvitaan.
Tällä hetkellä monissa kunnissa suhtaudutaan nihkeästi, jos mökin tahtoo muuttaa vakituiseksi asunnoksi erityisesti ranta-alueella. Palvelujen tuottamisen syrjäisille alueille pelätään käyvän raskaaksi kunnan taloudelle.
Esimerkiksi Kangasalla on kaavalla pyritty rajoittamaan mökkien muuttamista ranta-alueilla vakituisiksi asunnoiksi seuduilla, joissa Tampereelta tuleva rakentamispaine on kova.
Toisaalta taas laajassa kunnassa on mökkejä kauempana kyläkeskusten liepeillä, ja siellä mökin muuttamiseen asunnoksi on jopa kannustettu.
”Meillä on keskimäärin viisi mökkiä vuodessa muutettu vakituiseen asumiseen”, kertoo Kangasalan kaupungin suunnitteluarkkitehti Jenni Joensuu-Partanen.
Hänen mukaansa kaupungissa ei ole juuri mietitty, voidaanko kaavallakaan enää tulevaisuudessa estää rantamökkejä muuttumasta vakituiseksi asunnoksi samaan tapaan kuin nyt.

Hallitusneuvos Kirsi Martinkauppi ympäristöministeriöstä työskentelee rakennukset ja rakentaminen -yksikön johtajana. Hän toteaa, että eduskunnan päätöksen mukaan asemakaava tarkoittaa myös ranta-asemakaavaa ja koskee myös mökkejä.
Hänen mukaansa kunnalla on tulevaisuudessakin harkintavaltaa alueilla, joissa asuminen voisi vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista.
Lisäksi käyttötarkoituksen muutokselle – eli käytännössä mökistä vakituiseksi asunnoksi – on oltava erityinen syy. Sellainen voi olla esimerkiksi se, että käyttötarkoituksen muuttamisella voidaan tukea rakennetun ympäristön kiertotaloutta ja vähähiilisyyttä.
Kunta voi liittää asumiseen myös ehtoja, joissa edistetään kierrätystä ja vähennetään hiilijalanjälkeä.
Mökkien muuttaminen asunnoksi tarkoittaisi käytännössä monille mökeille energiaremonttia eli rakennuksen parempaa eristävyyttä ja lämmitysjärjestelmää.
Pelkästään kesäkäyttöön suunniteltu mökkihän on usein melkoinen energiasyöppö, minkä huomaa jo peruslämmittämisestä koituvasta sähkölaskusta.
Jos rakennuksessa on hella, rakennuslupa tarvitaan myös ensi vuonna.
Toinen iso muutos rakentamislaissa on tiettyjen alle 30 neliön rakennusten vapauttaminen rakentamisluvasta ensi vuonna.
Martinkaupin mukaan tällaisia ovat myös mökkitontilla esimerkiksi autotalli, aitta, sauna, grillihuone – periaatteessa mikä tahansa rakennus, joka ei ole suunnattu vakituiseen asumiskäyttöön.
”Vapautus rakentamisluvasta koskee muita kuin asuinrakennuksia, eli hellaa siellä ei saa olla. Sen sijaan takka tai kiuas sallitaan, sillä niitähän ei ole tarkoitettu ruuan tekemiseen. Rantaan rakennettu löylytila ei kuitenkaan saa alkaa näyttää mökiltä helloineen.”
Tulisija ei siis itsessään vaadi rakentamislupaa kuten nyt.
”Ja tietenkin rakennusoikeutta pitää olla sen verran kuin näitä talousrakennuksia tekee.”
Martinkauppi ymmärtää monien huolen, että naapurin mökkitontille alkaisi nousta rakennuksia kuin sieniä sateella. Tähän hän ei usko.
”Esimerkiksi Helsingissä alle 20-neliöiset talousrakennukset on jo vapautettu rakennusluvasta, eikä ongelmia ole ilmennyt.”
Uuden rakentamisluvan aikana valvonta siirtyy monessa mielessä jälkeenpäin tapahtuvaksi. Viranomainen puuttuu, jos säädöksiä on rikottu.
Netin keskustelupalstoilla on arveltu, että jo nyt rakennusvalvonta katselisi ilmakuvista, mitä mökkitonteilla tapahtuu.
Martinkauppi hieman naurahtaa väitteelle.
”Jokainen kunta valvoo rakentamista, kuten parhaaksi näkee. Eiköhän jatkossakin kuitenkin naapurivalvonta ole yksi mahdollinen tapa.”
Monet kunnat ovat olleet muutoksesta huolissaan. Rakentamisen on pelätty muuttuvan villiksi, koska valvonta vähenee ja muuttuu osin jälkikäteen tapahtuvaksi.
Kangasalan kaupunginjohtaja Oskari Auvinen heittää myös vision, jota tuskin edes lainsäätäjä on ajatellut.
”Asioilla on kääntöpuolensa. Uudistus johtaa siihen, että monessa kunnassa kaikkien muiden lupien hinnat nousevat, koska osa rakennuksista vapautetaan luvista.”
Syy on yksinkertainen. Rakennuslupajärjestelmää katetaan maksuilla, joita kunta saa nyt muun muassa rakennusluvista. Kun suuri osa luvista tulevista maksuista katoaa, on jäljelle olevia pakko korottaa.
Vaarana on, että tulevina vuosina rakentamisluvan hinta on tuntuvasti nykyistä tyyriimpi.
Lisäksi Auvinen uskoo, että myös verotulot pienenevät.
”Jos viranomaiset eivät saa tietoa monista uusista rakennuksista, ei niitä voi myöskään ottaa kiinteistöverossa huomioon.”