• Purra: Heinäsirkat, jotka eivät tulekaan

    Heikot työnteon kannustimet tunnustetaan juhlapuheissa melkeinpä koko puoluekentän läpi. Juhlapuheiden lisäksi tämä hallitus tekee ongelmalle jotakin, valtiovarainministeri Riikka Purra kirjoittaa.
    Rakennusala on nyt syväjäässä. Yleinen työllisyys on kuitenkin edelleen hyvissä lukemissa, Riikka Purra huomauttaa.
    Rakennusala on nyt syväjäässä. Yleinen työllisyys on kuitenkin edelleen hyvissä lukemissa, Riikka Purra huomauttaa. Kuva: Kari Salonen
    Mielipide|Talous
    6.11.202306:15
    Kolumni
    Riikka Purra

    Hallitus tarttuu määrätietoisesti julkisen talouden ja yhteiskunnan ongelmiin. Olemme vakuuttuneita siitä, että se on juuri se, mitä Suomi tarvitsee. Hallituksella on kovaääniset vastustajansa niin eduskunnassa kuin muuallakin yhteiskunnassa. Kritiikki on sallittua, mutta vedenpaisumusten ja heinäsirkkojen kanssa on välillä vedetty myös täysin yli.

    Julkaisimme budjettiesityksen yhteydessä hallituksen vuoden 2024 sosiaaliturva- ja veromuutosten yhteisvaikutusten arvioinnin, jota oppositio oli pitkään vaatinut. Julkaisu ei kuitenkaan lopulta juuri jaksanut kiinnostaa sen paremmin parlamentaarista kuin sen ulkopuolistakaan oppositiota.

    Otaksun, että juuri siksi, että heinäsirkkoja ei tullut.

    Kunnianhimoisista toimista ja etenkin niistä kuukausitolkulla manatuista kauheuksista huolimatta vaikutukset ovat varsin maltillisia.

    Koko väestöstä puolet kuuluu kotitalouksiin, joiden käytettävissä olevat tulot itse asiassa nousevat. Runsaalla kolmanneksella tulot eivät juuri muutu. Tulonmenetyksiä (1 % tai enemmän) kokee 14 prosenttia väestöstä. Yli 10 prosentin tulonmenetyksiä seuraa alle 3 prosentille väestöstä.

    Ehkä vielä joskus pääsemme taas oikeaksi pohjoismaaksi, talouden, työmarkkinoiden ja kasvun osalta, Riikka Purra pohdiskelee.
    Ehkä vielä joskus pääsemme taas oikeaksi pohjoismaaksi, talouden, työmarkkinoiden ja kasvun osalta, Riikka Purra pohdiskelee. Kuva: Rami Marjamäki

    Arviot ovat staattisia. Ne eivät huomioi käyttäytymisvaikutuksia ja esimerkiksi sitä, että työtön työllistyy ja siten hänen tulonsa nousevat. Ja tämähän totta kai on monien hallituksen toimien tarkoituksena. Hallitus haluaa paitsi vahvistaa julkista taloutta, myös purkaa työnteon kannustinloukkuja ja lisätä työllisyyttä. Pelkästään ensi vuoden budjettikirjausten ja lainsäädäntömuutosten arvioidaan vahvistavan työnteon kannustimia ja keskipitkän aikavälin rakenteellista työllisyyttä noin 60 000 – 65 000 työllisellä.

    Väestöryhmät, joihin muutokset koskevat eniten, ovat ansioturvaa saavat työttömät ja opiskelijat. Opiskeleminen on investointi omaan tulevaisuuteen, joten opiskelijoiden työllistyminen viimeistään valmistumisen myötä näyttää todennäköiseltä. Myös ansioturvan saajat ovat muita työttömiä selvästi paremmassa tilanteessa työllistyä nopeasti uudelleen. Vaikka suhdanne on vaikea ja tietyillä aloilla on erityisen heikko tilanne, on yleinen työllisyys edelleen hyvissä lukemissa.

    Lisää aiheesta
    • Kulkuneuvo-, polttoaine- ruoka- ja juomakaupoilla mahdollistetaan tulonsiirrot. Kuvituskuva.

      Kodin talous | Hyvä veronmaksaja ei lannistu, vaikka talousuutiset näyttävät synkiltä – päätin syödä vain ravintoloissa

    Vaikutusarviossa mukana olevien toimien lisäksi ensi vuonna toteutuu myös työttömyysvakuutusmaksujen merkittävä aleneminen. Kuussa 3600 euroa tienaavalle tämä tietää vuodessa yli 300 euroa pienempiä maksuja. Käteen jäävät tulot nousevat palkansaajalla selvästi, ja ostovoima vahvistuu. Samaan aikaan inflaatio näyttää viimein hellittävän.

    Heikot työnteon kannustimet tunnustetaan juhlapuheissa melkeinpä koko puoluekentän läpi. Juhlapuheiden lisäksi tämä hallitus tekee ongelmalle jotakin.

    Hallituksen toimien myötä Suomi pääsee lähemmäksi sitä pohjoismaista viiteryhmää, jonka kelkasta se on aikaa sitten pudonnut. Ehkä vielä joskus pääsemme taas oikeaksi pohjoismaaksi, talouden, työmarkkinoiden ja kasvun osalta.

    Lisää aiheesta
    • Keskuspankit ovat kiristäneet rahapolitiikkaansa ja nostaneet ohjauskorkojaan kerta toisensa jälkeen hidastaakseen inflaatiota. Korkojen nostovaiheen odotetaan päättyvän ennen pitkää. Euroopan keskuspankin keskeisin tehtävä on ylläpitää hintavakautta euroalueella.

      Talous | Analyysi: Talouden taantuma, äkkijarrutus, lama vai pelkkä suhdannehikka?

      Tilaajalle
    • Yhä useampi keskituloinen suomalainen on huolissaan sitä, saako hän rahansa riittämään kaikkeen tarvittavaan, kertoo Danske Bank. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.

      Talous | Valtiovarainministeriö: Suomen talous on taantumassa loppuvuoden, kasvua ensi vuonna 1,2 prosenttia

    • Politiikka ja talous | Rikasta kannattaa rakastaa

    • Isot ja velkaiset EU-maat tukevat kansalaisiaan energiakriisissä huomattavasti avokätisemmin kuin Suomi, mielipidekirjoittaja toteaa. Kuvituskuva.

      Politiikka ja talous | Haluammeko tällaista? Suomi velkaantuu ja maksaa Etelä-Euroopan elämistä

    • Karjataloudessa ja maitotiloilla sähkön hinnalla on merkittävä kustannusvaikutus.

      Politiikka ja talous | Taklaako valtio väijyvän ruoka- ja energiakriisin budjetissa? Maataloudelle voi tulla jopa puolen miljardin euron ylimääräinen kustannusrasite, MTK:n Marttila varoittaa

    Artikkelin aiheet
    Riikka Purra
    Suomen hallitus
    sosiaaliturva
    veromuutos
    työllisyys
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa