• Lukijalta: Mädätteen levitys ei aiheuta pellon suolaantumista

    Mädätteen käyttö parantaa maaperän rakennetta, lisää vedenpidätyskykyä ja edistää ravinteiden kiertoa, kirjoittavat Luken erikoistutkija Johanna Laakso ja Suomen Biokierto ja Biokaasu ry:n ravinnekierrätyksen asiantuntija Nelli Kyöstilä.
    Mädätteen levitystä pellolle. Kuvituskuva.
    Mädätteen levitystä pellolle. Kuvituskuva. Kuva: Kari Salonen
    Mielipide|Kasvintuotanto
    16.12.202509:00
    Lukijalta
    Johanna Laakso & Nelli Kyöstilä

    Maaperän suolaantuminen on maailmanlaajuisesti vakava ympäristöongelma, joka uhkaa ruokaturvaa erityisesti kuivilla alueilla. Tällaisissa olosuhteissa haihdunta nostaa suoloja maan pintaan, ja jos kastelu ei riitä huuhtomaan niitä pois, maaperä suolaantuu.

    Suomessa tilanne on erilainen. Vuotuinen sadanta ylittää haihdunnan, jolloin suolat huuhtoutuvat maasta eikä maaperä suolaannu. Silti viime aikoina on herännyt keskustelua siitä, voiko mädätteen levitys peltoon lisätä maaperän suolaantumisriskiä.

    Mädätteet ovat orgaanisia lannoitevalmisteita, joita tuotetaan biokaasulaitoksella esimerkiksi biojätteistä, puhdistamolietteistä, teollisuuden sivuvirroista tai maatalouden biomassoista, kuten lannasta. Mädätteen käyttö parantaa maaperän rakennetta, lisää vedenpidätyskykyä ja edistää ravinteiden kiertoa.

    Orgaanisen aineksen ja pääravinteiden (N, P, K) lisäksi mädätteet sisältävät muita ravinteita, joista osa saatetaan mieltää haitallisiksi suoloiksi. Liuenneilla suoloilla tarkoitetaan negatiivisia ioneja (sulfaatit, kloridit, nitraatit) sekä positiivisia ioneja (kalsium, magnesium, natrium). Ensin mainitut huuhtoutuvat herkästi sadeveden mukana. Jälkimmäiset usein sitoutuvat maahan.

    Kalsium parantaa maan mururakennetta, mutta korkea natriumpitoisuus (yli 5 prosenttia kationinvaihtokapasiteetista) voi heikentää maan rakenteen kestävyyttä. Natriumin pidättyminen on kuitenkin kalsiumia selvästi heikompaa, ja mahdolliset haitat voidaan estää asianmukaisella kalkituksella.

    Lanta-analyysitulosten ja mädätteiden julkisten tuoteselosteiden vertailussa raakalietelannan natriumpitoisuudet olivat keskimäärin 0,6 kiloa tonnissa ja mädätteiden 0,8 kiloa tonnissa. Rikkipitoisuudet (mukaan lukien sulfaatit) olivat raakalannoissa 0,3 kiloa tonnissa ja mädätteissä 0,6 kiloa tonnissa. Käytännön levitysmäärillä erot jäävät pieniksi.

    Suomen humidi ilmasto pitää pellon muokkauskerroksen suolapitoisuudet matalina.

    Suomessa maaperän suolaantumisen riski on luonnostaan hyvin vähäinen. Mädätteen käyttö on osa kiertotaloutta, jossa ravinteet ja orgaaninen aines palautuvat takaisin pelloille. Kun mädätettä käytetään ohjeiden mukaisesti ja levitysmäärät optimoidaan kasvien ravinnetarpeisiin, se muodostaa turvallisen ja kestävän lannoitusratkaisun.

    Johanna Laakso

    erikoistutkija

    Luonnonvarakeskus (Luke)

    Nelli Kyöstilä

    ravinnekierrätyksen asiantuntija

    Suomen Biokierto ja Biokaasu ry (SBB)

    Lisää aiheesta
    • Vesistöjen varsille perustetut suojavyöhykkeet suojaavat ravinnevalumilta. Kuvituskuva.

      Maatalouden ympäristötoimet | Ravinnevalumien ehkäisy on nykyisin itsestäänselvyys – kalliita panoksia ei kannata päästää karkuun

    • Biokaasulaitoksissa sivutuotteena syntyvä mädäte on kierräytysravinne, joka sisältää runsaasti typpeä. Kuvituskuva.

      Kasvintuotanto | Reaktorista nurmelle – mineraalitäydennys auttaa mädätteen hyödyntämisessä

      Tilaajalle
    • Maanparannusaineiden yhteiskäytön mahdollisuudet -hankkeen pellonpiennartilaisuudessa maanparannuskuitua levitettiin pellolle Liedossa.

      Maatalous | Viljelijät investoivat maanparannukseen – näin maanparannuskuitu ja rakennekalkki tehostavat viljelyä

      Tilaajalle
    • Eroosio on kuluttanut pellon pintaa ja romahduttanut pellon reunan. Pintamaata on päässyt veden mukana ojaan. Kuvituskuva.

      Maatalouden ympäristötoimet | Lukijalta: Pinta- ja salaojavalunta aiheuttaa ravinteiden huuhtoutumista vesistöihin – pitkäjänteisellä vesiensuojelutyöllä pyritään vesistöjen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin

    Artikkelin aiheet
    happamoituminen
    ravinnekierrätys
    maaperän suolaantuminen
    mädäte
    maanparannusaine
    orgaaninen lannoitevalmiste
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle