

Lannoitevalmistaja Yara on kahden vuoden ajan tutkinut, kuinka karjatilojen biokaasulaitoksista syntyvän mädätteen toimivuutta nurmella voidaan parantaa täydentämällä mädätettä mineraalilannoitteilla. Tulokset ovat olleet lupaavia. Kokeiden mukaan täydennyksellä voidaan tehostaa ravinteiden hyödyntämistä ja pienentää satoriskejä.
Tiloilla yleistyvien biokaasulaitosten avulla tuotetaan lietteestä, pilaantuneesta rehusta ja muista kotoperäisistä kasvijätteistä polttoainetta, lämpöä tai jopa sähköenergiaa. Sivutuotteena syntyvä mädäte on kierrätysravinne, joka raakaa lietettä hajuttomampana sekä juoksevampana on levittäjälleenkin ystävällinen lannoite.
Ravinnekierron ohella on mädätteen hyödyksi katsottu sen sisältämä runsas typen määrä. Kaikki typpi ei kuitenkaan ole liukoisessa muodossa suoraan kasvien hyödynnettävissä, vaan osa on sitoutuneena mädätteen orgaaniseen aineeseen.
Yaran kokeiden mukaan mädätteen sisältämän typen, samoin kuin fosforin hyödyntämistä voidaan parantaa täydentämällä mädätteestä puuttuvat ravinteet mineraalilannoitteilla, jolloin orgaaniseen aineeseen sitoutunut typpi saadaan tehokkaammin kasvin käyttöön.
”Mädätteen ravinnekoostumus ei ole kasville optimaalinen. Etenkin korkeilla käyttömäärillä maahan jää hyödyntämätöntä kokonaistyppeä”, kertoo Yaran vanhempi agronomi Mervi Seppänen.
”Kun jo olemassa olevat ravinteet saadaan täydennyslannoituksen avulla hyödynnettyä tehokkaammin, jää maahan vähemmän kasvilta käyttämättä jääneitä ravinteita, jotka altistuvat huuhtoutumiselle ja haihtumiselle. Osa kestävää tuotantoa on, että myös orgaaninen lannoite pitää osata tehokkaasti hyödyntää.”

Orgaanisen ja mineraalilannoitteen yhteiskäyttö vähentää tutkimuksen mukaan myös kuivuuden aiheuttamaa satoriskiä. Eläintilan kannalta on tärkeää, ettei rehusadon vuosittainen vaihtelu ole liian suuri.
Seppäsen mukaan mädäte on kokeissa osoittautunut käytössä hyvin vastaavanlaiseksi lannoitteeksi kuin liete. Siten myös täydennyslannoituksen käytännöt ovat hyvin samanlaiset.
”Olemme viljelijöille sanoneet, että ravinteiden hyödyntäminen sekä täydennys ovat lietteen ja mädätteen kesken hyvin samanlaiset. Lietteen täydennyslannoitusta onkin ehditty tutkia jo pidempään.”
Seppäsen mukaan mädätettä hyödyntävät viljelijät ovat olleet koetuloksista erittäin kiinnostuneita. Kokemukset ovat osoittaneet täydennyslannoituksen toimivaksi. Yaran viljelijähaastattelun mukaan parhaat lopputulokset on saatu toisen nurmisadon lannoituksella.
Viljelijälle koituvat kustannukset eivät Seppäsen mukaan eroa lietteen täydennyslannoituksesta. Suurimpia yksittäisiä kustannuksia ovat mädätteestä tehtävät ravinneanalyysit, sillä käyttömäärät kannattaa päättää tuoreiden analyysien perusteella.
” Luken Taloustohtorin mukaan tilojen tarvikekustannuksista lannoitteiden osuus on 11–12 prosenttia, mutta ostorehukustannusten yli 50 prosenttia. Siksi nurmirehun määrällä ja erityisesti laadulla on suuri merkitys tilan taloudelliselle tulokselle. Kun rehun valkuaispitoisuuden saa pidettyä optimitasolla, säästää ostorehun hankinnassa helposti tuhansia euroja ja viljelijät tietävät tämän”, Seppänen laskee.
”Täydennyslannoituksen tavoitteena on ravinteiden tehokas käyttö sekä sadon optimaalinen taso ja laatu. Nurmen ravinnetarpeen mukaan suunnitellulla täydennyslannoituksella pääsee parhaisiin tuloksiin.”
”Nurmirehun määrällä ja erityisesti laadulla on suuri merkitys tilan taloudelliselle tulokselle.”
Mädätteiden ravinnepitoisuuksissa on parissa vuodessa huomattu tilakohtaisia eroja, joihin vaikuttavat ennen kaikkea kullakin tilalla reaktoriin syötetyt raaka-aineet sekä biomassan viipymäaika reaktorissa.
”Saman tilan sisällä analyysien tulokset ovat kuitenkin mädäte-erästä riippumatta melko samanlaisia.”
Yara jatkaa nurmella käytettävän mädätteen tilakokeita edelleen tänä vuonna, nyt kolmella tilalla. Täydennyslannoituksen isot linjat ja pääasialliset hyödyt on Seppäsen mukaan nyt löydetty, mutta uudet tulokset auttavat hienosäädössä.
Toistaiseksi kaikki kokeet ovat koskeneet maatilojen omien tai yhteiskäytössä olevien biokaasureaktoreiden mädätettä. Yhdyskuntalietteitä tai -jätteitä käyttävien biokaasulaitosten mädätteitä ei ole Yaralla tutkittu.