• Tuliaisia Pietarista

    Pääkirjoitus
    30.6.202102:00
    MT toimitus

    Suomen jalkapallomaajoukkueen kannattajat saivat runsaasti kansainvälistä tunnustusta käyttäytymisestään Pietarissa pelatuista EM-peleistä. Erityisesti Kööpenhaminassa pelatun Tanska-pelin yhteydessä Huuhkajien kannattajat osoittivat reilua urheiluhenkeä ja muiden kunnioittamista.

    Kotiin paluu ei kuitenkaan ole sujunut kaikilta reilun pelin hengessä. Tuliaisina oli kiitosten lisäksi satoja koronatartuntoja. Reilun pelin henkeen kuuluu, että jokainen kantaa vastuunsa, on vapaaehtoisessa karanteenissa ja käy koronatestissä. Jatkopelit ovat osoittaneet, että peli pitää pelata loppuun saakka. Näin pitää tehdä myös kannattajien. Kisamatka on ohi vasta, kun vastuu on kannettu loppuun saakka.

    Artikkelin aiheet
    Suomen jalkapallomaajoukkue
    Huuhkajat
    EM-jalkapallo
    Pietari
    Koronavirus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea