Jatkuva kasvatus lisääntyy – samalla avohakkuiden edut voivat yllättää uudelleen

Jatkuvan kasvatuksen ja avohakkuiden välinen suhde on ollut viimeisen kymmenen vuoden ajan ajoittain raivoisan ympäristökeskustelun aiheena.

Hiilensidonnan ja metsien monimuotoisuuden vuoksi jatkuvaa kasvatusta on monesti pidetty jopa ihmekeinona Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.

Nyt Metsähallitus ilmoitti yllättäen vähentävänsä jatkuvan kasvatuksen osuutta metsänhoidossaan. Kokemuksen kertyessä Metsähallitus on huomannut, etteivät jatkuvan kasvatuksen tulokset olekaan odotettujen kaltaisia.

Esimerkiksi monilla kivennäismaiden männiköillä on todettu, ettei taimiainesta synny riittävästi. Silloin Metsähallitus on päättänyt edetä perinteisten menetelmien mukaan, kertoo suunnittelujohtaja Hannu Lehtonen (MT 8.12).

Lehtosen mukaan Metsähallitus vähentää tulevaisuudessa jatkuvan kasvatuksen osuutta edelleen.

Kun metsien hiilinieluja on tarkoitus vahvistaa, myös niiden kasvusta on huolehdittava.

Lehtonen toteaakin peitteisen metsätalouden lyövän ainakin joissakin kohteissa ”hiilinielutavoitteita korville”.

Yksiselitteistä totuutta jatkuvan kasvatuksen ja avohakkuiden välille on vaikea edelleen määritellä.

Luken erikoistutkija Sakari Sarkkola muistuttaa, että osassa tutkimuskohteita avohakkuiden päästöt ovat jopa kolminkertaiset poimintahakuisiin verrattuna.

Samaan aikaan suometsätieteen professori Annamari Lauren suhtautuu varauksellisesti jatkuvaan kasvatukseen turvemailla ja tähdentää kunnon taimikoiden merkitystä myös näissä kohteissa.

Muuten metsätaloudessa hukataan valtavasti mahdollisuuksia.

Kysymys on tässäkin asiassa tasapainosta. Peitteisyys vähentää päästöjä, mutta myös kasvua. Vertailukelpoisia tuloksia tästä saadaan vasta vuosikymmenten päästä.

Vaikka Metsähallitus onkin peruuttamassa jatkuvassa kasvatuksessa, menetelmän suosio saattaa kuitenkin jatkaa kasvuaan.

Koko maassa jatkuvan kasvatuksen osuus kaikista hakkuista on nelisen prosenttia. Pohjois-Suomessa määrä on pitkälti Metsähallituksen toimien perustella ollut suurin, mutta myös Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa jatkuva kasvatus on edennyt selvästi (MT 8.12).

Itse asiassa määrät voivat olla jopa kaksinkertaisia, koska uudistuskelpoisten metsien harvennusten ja jatkuvan kasvatuksen välinen ero on häilyvä.

Kun kokemukset jatkuvasta kasvatuksesta ovat lisääntyneet, osa metsänomistajista on ottanut menetelmän käyttöön.

Samalla niiden metsänomistajien määrä on todennäköisesti kasvanut, joiden tarkoitus on huolehtia maisemasta, edistää virkistyskäyttöä tai pelkästään ekologisia tavoitteita.

Tieto metsänhoidon todellisista vaikutuksista lisääntyy. Samalla uudet metsänomistajapolvet ovat aiempia kiinnostuneempia muustakin kuin puhtaasta talouskäytöstä, jolle edelleen on olemassa suuri tarve jo pelkästään Suomen kansantalouden kannalta.

On myös hyvä edelleen muistaa, että metsien kasvu on viime vuosien teollisuuden hyvän kysynnän aikanakin ylittänyt hakkuiden kokonaismäärän.

Nyt suhdanteen käännyttyä hakkuut ovat kääntyneet muutenkin laskuun.

Metsäteollisuuden näkymissä ei ole odotettavissa kohentumista pitkään aikaan. Seisokit ja lomautukset ovat kohdistuneet erityisesti sellutehtaisiin eikä sahoillakaan ole näkyvissä markkinoiden olennaisesta elpymisestä.

Osa puuta käyttävästä teollisuudesta saattaa lopettaa Suomessa pysyvästi.

Ainekset maltillisen ja asiallisen metsäkeskustelun syntymiseen näyttävät joka tapauksessa nyt vahvistuvan.

Sekä jatkuvalla kasvatuksella että avohakkuilla on edelleen omat etunsa. Sopiva tasapaino saattaa olla kaiken kiistelyn keskellä sittenkin syntymässä.