• Dubaissa katsotaan Pariisin saldo

    Odotukset kokouksen tuloksista ovat olleet ristiriitaiset. Miten kiristynyt globaali turvallisuusilmapiiri vaikuttaa päätösten tekemiseen. EU:n pääneuvottelijan Outi Honkatukian mukaan Venäjä on ottanut neuvotteluissa riitaisamman asenteen kuin vielä viime vuonna.
    Dubain ilmastokokoukseen ennakoidaan osallistuvan jopa 80 000 henkilöä. Valtaosa heistä saapuu kokoukseen lentämällä.
    Dubain ilmastokokoukseen ennakoidaan osallistuvan jopa 80 000 henkilöä. Valtaosa heistä saapuu kokoukseen lentämällä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Pääkirjoitus|Ilmastonmuutos
    4.12.202306:30
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Viime viikolla Dubaissa alkanutta YK:n ilmastokokousta on pidetty ennakkoon vähintään yhtä merkittävänä kuin Pariisin ilmastokokousta vuonna 2015. Pariisissa tehtiin kansainvälinen ja oikeudellisesti sitova sopimus toimista, joilla lämpeneminen saataisiin rajattua alle 1,5 asteen.

    Asialistalla ovat muun muassa päästöjen vähentäminen, ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja ilmastomuutoksen aiheuttamien tuhojen rahoittaminen. Ympäristöministeriön mukaan tärkein asia kuitenkin on globaali tilannearvio, kuinka maailman maat ovat edenneet Pariisin sopimuksen toteuttamisessa. Ministeriön arvion mukaan eivät kovinkaan hyvin. (MT 30.11.)

    Odotukset kokouksen tuloksista ovat olleet ristiriitaiset. Miten kiristynyt globaali turvallisuusilmapiiri vaikuttaa päätösten tekemiseen. EU:n pääneuvottelijan Outi Honkatukian mukaan Venäjä on ottanut neuvotteluissa riitaisamman asenteen kuin vielä viime vuonna.

    Olisiko mahdollista, että tulevat ilmastokokoukset järjestettäisiin etäkokouksena.

    Vaikka epäily on aiheellinen, saavutettiin kokouksen alussa sopu köyhille maille suunnatusta rahastosta. Aloitteen tekijät Saksa ja Arabiemiraatit lupasivat molemmat rahastoon sata miljoonaa dollaria. Muita rahoittajia on muun muassa muut EU-maat, Yhdysvallat ja Japani. Varoilla on tarkoitus korvata kaikkein eniten ilmastonmuutoksesta kärsivien maiden menetyksiä. (Yle 1.12.)

    Honkatukia toivoo, että päätös antaa positiivista nostetta kokoukseen. EU voi hänen mukaansa keskittyä kokouksessa ajamaan fossiilisista polttoaineista luopumista sekä uusiutuvan ja puhtaan energiantuotannon lisäämistä. Honkatukia arvioi ennakkoon, että fossiilisista polttoaineista käydään tänä vuonna kovin vääntö, koska kokouksen puheenjohtaja Sultan Al Haber on paitsi teollisuusministeri myös Abu Dabin kansallisen öljy-yhtiön johtaja.

    Dubain kokouksen päätöksenteko ei jää ainakaan osanottajamäärästä kiinni. Dubain ilmastokokouksesta on tulossa suurin koskaan järjestetty. Osanottajia joulukuun 12. päivänä päättyvään kokoukseen odotetaan jopa 80 000. Olisiko mahdollista, että tulevat ilmastokokoukset järjestettäisiin etäkokouksena. Se olisi konkreettinen ilmastoteko.

    Artikkelin aiheet
    YK:n ilmastokokous Dubai
    Pariisin sopimus
    ilmastonmuutos
    EU
    fossiiliset polttoaineet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Peltojen hiilitasetta voi seurata ja maannostietokantaa täydentää omavalvonnan keinoin, jos mobiili-Vipuun voisi laittaa näytteiden sijainnit ja valokuvat. Multavuuden määritykseen tarvittaisiin protokolla laboratorioihin.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ketä EU:n ennallistamisasetus palvelee, ja mitä sillä saavutetaan?

  • Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Elinkeinoelämä ja väyläala: Tiestön korjaustarve lähdössä hallitsemattomaan kasvuun – toimenpiteillä on kiire