• Uusi kilpailija tekee hyvää ruokakaupalle – keskittymiskehityksen kääntäminen vaatii toimia lainsäätäjältä

    Muutaman kymmenen myymälän voimin Tokmanni Sparit eivät ruokakaupan tasapainoa vielä hetkauta.
    Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva
    Pääkirjoitus|Kauppa
    20.1.202505:30
    Kolumni
    Niklas Holmberg

    Suomalaisessa ruokakaupassa kuultiin pitkästä aikaa uutinen, kun Tokmanni kertoi aloittavansa ruokakaupassa yhteistyön kansainvälisen Spar-ketjun kanssa. Yhtiön tavoitteena on, että kaikki Tokmannin nykyiset 20 tuore-elintarvikeosastoa palvelevat asiakkaitaan Spar-konseptin mukaisesti tulevien vuosien aikana. Tulevina vuosina myymälöitä voi tulla lisää. Hollantilaisella Spar-brändillä on Suomessa pitkä historia. S-ryhmä osti suurimman osan Suomen Sparin kaupoista vuonna 2005. Maailmanlaajuisen brändin alla toimii noin 14 000 myymälää ympäri maailmaa. Yhteistyö ison kansainvälisen toimijan kanssa tuo Tokmannille mahdollisuuden tehokkaisiin hankintoihin. Toimitusjohtaja Mika Rautiaisen mukaan Tokmanni aikoo pärjätä ruokakaupan kisassa nimenomaan hinnalla. Se voi tarkoittaa tuontiruuan isoa osuutta valikoimassa.

    Uusien toimijoiden kiinnostus kertoo, että alalla katteet ovat kohdallaan.

    Kilpailun lisääntyminen päivittäistavarakaupassa on myönteinen uutinen. Viime vuosina ala on keskittynyt entisestään ja S-ryhmän markkinaosuus lähentelee 50 prosenttia. Muutaman kymmenen myymälän voimin Tokmanni Sparit eivät ruokakaupan tasapainoa vielä hetkauta. Edellisen Sparin jäljiltä on edelleen voimissaan noin viidenkymmenen liikkeen M-ketju, jonka markkinaosuus lasketaan prosentin kymmenyksissä. Halpaketju Lidl ei ole myöskään onnistunut merkittävästi kasvattamaan osuuttaan kaupassa. Suomalaiset ostavat päivittäistavaransa pääosin suurista marketeista. Niiden rakentaminen taas vaatii isoja investointeja ja sopivia tontteja, jotka ovat jo pitkälti nykyisten toimijoiden käytössä. Päivittäistavarakauppa on 23 miljardin euron bisnes. Uusien toimijoiden kiinnostus kertoo, että alalla katteet ovat kohdallaan. Tokmannin perustaja ja ex-omistaja Kyösti Kakkonen totesi Ylellä, että ruokakauppa ”ryöstää” kuluttajia, kun maanviljelijät jäävät samalla ilman kohtuullista osuutta ruuan hinnasta. Tilanteen korjaaminen edellyttää paitsi uusia toimijoita, myös lainsäätäjän toimia. Pöydälle pitää tarvittavat muutokset niin kilpailulakiin, verotukseen kuin kaavoitukseenkin. Reilu ja tehokkaasti toimiva päivittäistavarakauppa on kaikkien suomalaisten etu.

    Lisää aiheesta
    • Spar-kauppa Albertinkadulla Helsingissä vuonna 2005.

      Kauppa | Tokmanni tuo Spar-brändin takaisin Suomeen

    • Hintojen lasku kohdistuu noin tuhanteen arjen merkkituotteeseen sekä noin 200 Pirkka-tuotteeseen.

      Ruoka | Ruokakauppojen hintakilpailu kovenee: K-ryhmä kertoo nyt alentaneensa 1 200 tuotteen hintoja

    • S-ryhmä laski Xtra-tuotesarjan tuotteiden hintoja 30. joulukuuta.

      Kauppa | Hinnat laskevat jo toisen kerran vuoden sisään: S-ryhmä pudottaa yli 600 tuotteen hintaa

    Artikkelin aiheet
    Tokmanni
    Spar
    ruokakauppa
    päivittäistavarakauppa
    kilpailu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla