Sukupolvenvaihdoksista pitäisi puhua enemmän

Maatalouden heikosta kannattavuudesta on viime vuosina puhuttu paljon. Myös puolueet ovat yksimielisiä, että asialle pitäisi tehdä jotakin. Erilaiset kriisituet, niin tarpeellisia kun ne ovat, eivät tilannetta pelasta. Syyt ovat syvällä ruokaketjun rakenteissa.

Kriisit ovat herättäneet suomalaisten huolen ruokaturvasta. Siinä kiinteänä osana ovat maatalouden sukupolvenvaihdokset. Niistä ei juuri julkisuudessa puhuta, vaikka aihetta olisi paljonkin. Sukupolvenvaihdosten määrä on muutamassa vuodessa romahtanut puoleen.

Ruokaviraston tuoreen tilaston mukaan viime vuonna aloitustukea sai yhteensä vain 208 nuorta viljelijää tai porotilallista. Vuonna 2018 aloitustukeen oikeuttavia tilanpidon jatkajia oli 470. Pellervon taloustutkimuksen Kasvupolku-tutkimushankkeen vanhempi maatalousekonomisti Päivi Kujala kysyi Asiantuntija-kolumnissaan, mistä saadaan nuoria yrittäjiä maatalousalalle ja kuka tuottaa ruokaa tulevaisuudessa (MT 25.1.).

Sukupolvenvaihdoksia tehdään vuodessa arvoilta kuitenkin paljon enemmän kuin 200, mutta jatkajille siirtyvistä tiloista suurin osa on pieniä tai niiden liikevaihto on tukeen liian alhainen. Tukea ei saa myöskään sellaisessa tapauksessa, jossa jatkaja on yli 41-vuotias.

Vaikka maataloutta syytetään myös siitä, ettei alalla ole tapahtunut rakennekehitystä, on tilojen määrä pudonnut kymmenessä vuodessa vajaasta 60000 tilasta noin 44000 tilaan. Keskipeltopinta-ala on noussut 39 hehtaarista reiluun 50 hehtaariin, ja kotieläintilojen määrä on lähes puolittunut.

Luonnonvarakeskuksen mukaan vuonna 2019 alle 40-vuotiaita viljelijöitä oli 16 prosenttia ja lähes kolmannes yli 60-vuotiaita. Yli 70-vuotiaita viljelijöitä oli vuonna 2014 alle tuhat, mutta vuonna 2019 jo lähes kolme tuhatta. Viljelijöiden keski-ikä on nyt noin 53 vuotta.

Kujalan mukaan maatalousalan houkuttelevuutta lisäisi imagon parantaminen alan positiivisemmalla julkisuuskuvalla ja paremmalla kannattavuudella. Hän muistuttaa, että nuorten yrittäjien aloittamista viljelijöiksi auttaisi, että nuoret kokisivat maatalouden taloudellisesti kestäväksi elinkeinoksi. Kujalan mielestä tässä suhteessa on tekemistä koko ruokaketjulla, alaan liittyvillä muilla toimijoilla sekä myös nykyisillä viljelijöillä.

Kujalan haastattelemien nuorten mielestä sukupolvenvaihdokset pitäisi tehdä jatkajalle sopivassa iässä. Usein jatkajan kannalta sopiva ikä ei ole luopujien kannalta sopiva, koska eläkkeeseen voi olla vielä vuosia aikaa. Jatkajien lisäsi myös luopujien kannustaminen ja tukeminen olisi tärkeää.

TTS Työtehoseuran tutkimus- ja kehittämispäällikkö Minna Mattila-Aalto muistuttaa tässä lehdessä olevassa haastattelussa (s. 8.), että onnistuneet sukupolvenvaihdokset ratkaisevat pitkälti sen, onko meillä tulevaisuudessa elinvoimaisia ruuantuottajia. Onnistunut sukupolvenvaihdos ei ole vain taloudellinen kysymys, vaan siihen liittyy paljon inhimillisiä tekijöitä. Niistä pitäisi puhua enemmän.

Mattila-Aalto kysyy, miten luopuja, jatkaja ja spv-asiantuntijat osaisivat ottaa esiin ja keskustella sukupolvenvaihdokseen liittyvistä inhimillisistä, usein vaikeista asioista. Hänen mukaansa sukupolvenvaihdokseen liittyvistä riskeistä tunnistetaan vain tuotannollis-taloudelliset, jolloin ei päästä käsiksi maatalousyrittäjien monen tason inhimillisiin tarpeisiin. Puhumattomuuden kulttuurissa inhimilliset riskit sivuutetaan.

Mattila-Aallon mielestä tarvitaan tahtoa muuttaa rakenteita ja kulttuuria. Se tarkoittaa puhumista, yhteistyötä ja uutta jaettua asiantuntijuutta.

Puhumisen lisäksi on tärkeää kuunnella ja kuulla, mitä toisilla on sydämellään.