• Päivittelyn aika on ohi – Eurooppa tarvitsee Ukrainan sotavoimaa myös rauhan jälkeen

    EU-maiden poliittisen johdon aika on viime päivinä kulunut Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin oikuista selviämiseen. Samalla on huomattava, että miellyttämisen ohella myös päivittelyn aika on ohi. Vain teot ratkaisevat.
    Kun presidentti Donald Trump maalaa uusiksi omaa strategiaansa, muiden Nato-maiden on muodostettava kiireesti omansa.
    Kun presidentti Donald Trump maalaa uusiksi omaa strategiaansa, muiden Nato-maiden on muodostettava kiireesti omansa. Kuva: Timo Filpus
    Pääkirjoitus|Politiikka
    25.1.202614:45
    Pääkirjoitus
    Jouni Kemppainen

    Olennaista on edelleen jatkaa tukea Ukrainalle, vaikka EU ei viikonlopun rauhanneuvotteluin osallistunutkaan.

    Ukrainalaiset ovat, ironista kyllä, tehneet Euroopassa tehokkainta rauhantyötä vastustaessaan sankarillisesti Venäjän hyökkäyssotaa jo kolmen vuoden ajan.

    Samalla he ovat heikentäneet Venäjän sotilaallista ja taloudellista kykyä jatkaa aggressiivista ulkopolitiikkaansa muualla Euroopassa.

    EU-maat joutuvat joka tapauksessa lisäämään puolustusyhteistyötään ja väistämättä myös maksamaan siitä lisää.

    Saksassa, Ranskassa, Britanniassa, Puolassa ja Pohjoismaissa tämä on parhaiten ymmärretty.

    Nämä maat joutuvat väistämättä ottamaan myös enemmän vastuuta läntisen puolustusliiton Naton uudelleen organisoimisesta tilanteessa, kun Yhdysvallat vähentää rahoitustaan.

    Ratkaisu on kallis, mutta on vaikea nähdä, mikä tämän vaihtoehto olisi. Presidentti Sauli Niinistön pitkäjänteine työ eurooppalaisen turvallisuusjärjestelmän muodostamiseksi saattaa vihdoin langeta maaperään, jossa se muuttuu aseiksi ja ammuksiksi.

    Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) totesi lauantaina Ylellä aivan oikein, että Nato on tällä hetkellä ainoa puolustusliitto, joka Euroopalla on.

    Vaikka se ei ole sellainen, johon Suomi taannoin liittyi, Naton rakenteet ovat kuitenkin edelleen tehokkaita.

    Lisäksi on olennaista, että Ukrainan sotilaallinen iskukyky otetaan osaksi halukkaiden maiden koalition toiminta, jolla Venäjän uhkaa voitaisiin hillitä.

    Trumpin asema Yhdysvalloissa ei ole ikuinen. Välivaalit ovat tulossa ja niiden tulos hermostuttaa republikaaneja jo nyt. Samoin liike-elämän hermostuminen alkaa jo näkyä.

    Eurooppa voi omilla sanktioilla tätä vauhdittaa, mutta lopulta amerikkalaisten on hoidettava oman maansa asiat itse. Eurooppalaisten päivittely ei tässä auta.

    Sen sijaan uskottavat toimet taloutensa puolustamiseksi ja turvallisuuden vahvistamiseksi auttavat. Pakon edessä niitäkin syntyy, koska EU:lle ei enää muuta mahdollisuutta ole.

    Lisää aiheesta
    • Suomen Petteri Orpon (toinen vas.) ja Saksan Friedrich Merzin (kirjoittaa) on tasapainoiltava, kun Trumpin USA:han tehdään pesäeroa.

      Ulkomaat | Eurooppa sai erävoiton Grönlanti-kiistassa, mutta tanssi Trumpin pillin tahdissa jatkuu ‒ ja tulee kalliiksi

    • Suomen on nyt etsittävä tukea pohjoismaista ja halukkaiden koalition jäsenmaista.

      Politiikka | Yhdysvaltain käskyläiseksi ajautuminen on Euroopalle realistinen uhkakuva

    Artikkelin aiheet
    Ukrainan sota
    Euroopan turvallisuus
    Nato
    Donald Trump
    EU
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa