• Kaikki kuluttaminen ei ole samanarvoista

    Kotimaisen työn ja toimeentulon turvaamisesta on julkisia hankintoja tekevillä toimijoilla erittäin raskas vastuu.
    Kuva: Timo Filpus
    Pääkirjoitus|Yhteiskunta
    10.10.202504:00
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Suomen talous laahaa edelleen eikä merkittävää kasvua ole näköpiirissä. Päättäjät pääministeri Petteri Orpoa (kok.) myöten ovat kehottaneet suomalaisia kuluttamaan. Päättäjien patistelu on perusteltua. Perusteltua on myös kuluttajien varovaisuus, koska nykyisessä maailmantilanteessa varautuminen on viisautta.

    Vaikka päättäjiä ja erityisesti kulloistakin hallitusta on helppo syyttää heikosta talous- ja työllisyystilanteesta, vastuuta koko maan menestyksestä on meillä jokaisella.

    Kaikki ostokset ja kuluttaminen eivät ole samanarvoisia. Hankkimalla kotimaassa tehtyjä tuotteita vaikutus tuontituotteisiin verrattuna on moninkertainen. Kotimaasta hankittu tuote vahvistaa työllisyyttä ja verotuloja sekä lisää yhteiskunnan tuloja ja vähentää menoja.

    Tavaravyöry Kiinasta koskee koko EU:ta.

    Verkkokauppojen suosio on kasvanut räjähdysmäisesti. Se on kuluttajan kannalta kätevä tapa tehdä ostoksia, varsinkin silloin, kun kaupat ovat kaukana. Verkko-ostosten määrän arvioidaan Suomessa kasvavan tänä vuonna vuoteen 2022 verrattuna lähes kuusikymmenkertaiseksi. Tänä vuonna Suomeen arvioidaan saapuvan EU:n ulkopuolelta yli 50 miljoonaa lähetystä. Se on lähes kuusikymmentä kertaa enemmän kuin kolme vuotta sitten. Valtaosa lähetyksistä tulee Kiinasta. (Yle 7.10.)

    Tavaravyöry Kiinasta koskee koko EU:ta. Koko EU-alueelle saapui viime vuonna 4,6 miljardia lähetystä. Kuluvana vuonna määrä kasvaa entisestään. Painetta Eurooppaan lisää se, että Yhdysvallat rajoitti keväällä kiinalaisten verkkokauppojen toimintaa.

    Tullin pääjohtajan Sami Rakshitin mukaan EU:n viranomaisilla ei ole on kykyä valvoa kuluttajaverkkokauppaa EU:ssa. Hänen mielestään kiinalainen verkkokauppa romuttaa tullivalvonnan ja rapauttaa eurooppalaisen elinkeinoelämän kilpailukykyä sekä lisää ympäristökuormaa.

    Tavalliset kuluttajat saavat tietenkin ostaa mistä haluavat.

    Tullin tilaston mukaan Suomi sai viime vuonna EU:n ulkopuolelta tehdyistä alle 150 euron arvoisista verkko-ostoksista verotuloja 29,4 miljoonaa euroa. Jos samat ostokset olisi tehty kotimaisista kaupoista, verokertymä olisi Kaupan liiton mukaan ollut noin 324 miljoonaa euroa. Veromenetysten lisäksi EU:n ulkopuolinen etäkauppa heikentää kaupan työllisyyttä, kuluttajaturvallisuutta ja kiertotaloutta. Jos tuotteet olisi valmistettu kotimaassa, myönteiset vaikutukset olisivat moninkertaiset. (MT 11.9.)

    Pakettitulva kiihtyy, vaikka suomalaiset tietävät kiinalaisiin verkkokauppoihin sisältyvät riskit. Lokakuun alussa julkaistussa Luottamus & Maine 2025 -tutkimuksessa Temu ja pikamuotiyhtiö Shein olivat huonomaineisimmat yritykset kaikissa Pohjoismaissa.

    Tavalliset kuluttajat saavat tietenkin ostaa mistä haluavat. Kotimaisen työn ja toimeentulon turvaamisesta on julkisia hankinoja tekevillä toimijoilla erittäin raskas vastuu. Hankintalailla ei voi perustella kaikkea.

    Erityisesti Vantaalla luulisi olevan tiedossa, miten tärkeää on huolehtia kotimaisesta työllisyydestä.

    Tuore esimerkki tästä on pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne oy:n raitiovaunuhankinta. Yhtiö päätti maanantaina ostaa yli 270 miljoonan euron arvoiset raitio- ja pikaraitiovaunut sveitsiläiseltä Stadlerilta. Päätös sisältää myös elinkaaren tuen 30 vuodeksi sekä option hankkia 120 raitiovaunua lisää. Vaunut valmistetaan Puolassa ja niillä liikennöidään Helsingissä ja Vantaalla. Neljä vuotta kestäneen prosessin loppusuoralle selvisi myös Kajaanin Otanmäessä sijaitseva Skoda Transtech. (Yle 6.10.)

    Kysymys ei ilmeisesti ollut hinnasta. Hallituksen puheenjohtajan Eetu Kinnusen mukaan Skoda Transtechin tarjouksessa oli puutteita, jotka koskivat ehdottomia vaatimuksia. Kaikkiaan vaatimuksia on noin 1 600.

    Aiemmin Transtechin ratikat ovat kelvanneet Helsingille ja myös Tampereelle. Niitä on myyty myös Saksaan. Eikö suomalaisilla ollut todella kykyä vastata nyt vaatimuksiin? Pääkaupunkiseudulla ja erityisesti Vantaalla luulisi olevan tiedossa, miten tärkeää on huolehtia kotimaisesta työllisyydestä, vaikka työpaikat olisivatkin Kainuussa.

    Kirjoitusta muokattu 14.10. klo 12.27 täsmentämällä, että Skoda Transtechin tarjouksessa oli puutteita, eikä se siten vastannut vaatimuksia.

    Artikkelin aiheet
    kotimainen työ
    verkkokauppa
    julkiset hankinnat
    talous
    Kiina
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle