• Toisenlainen näkemys kaupan katteesta

    Tokmani kauppaketjun perustajan Kyösti Kakkosen mielestä suuret kaupparyhmittymät käyttävät häikäilemättä hyväkseen määräävää markkina-asemaansa. Tällöin tuottoa revitään talonpojan selkänahasta.
    Kyösti Kakkosen mielstä suuret kauppaketju käyttävät määräävää markkina-asemaansa hyväkseen.
    Kyösti Kakkosen mielstä suuret kauppaketju käyttävät määräävää markkina-asemaansa hyväkseen. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Pääkirjoitus|Ruoka
    19.10.202206:00
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Kuluttajahinnat nousivat Suomessa viime vuoden syyskuusta keskimäärin 8,1 prosenttia, ruuan hinta jopa 14 prosenttia. Vaikka ruuan tuottajahinnat ovat myös nousseet, ne ovat jääneet yhä enemmän nopeasti nousevista tuotantokustannuksista jälkeen. Tuottajien talousahdinko ymmärretään entistä laajemmin, mutta muutosta ei ole saatu aikaan.

    Syitä ruuan korkeaan kuluttajahintaan suhteessa tuottajahintaan on haettu vuosia. Muiden elintarvikeketjun toimijoiden mielestä suurin syyllinen tilanteeseen on poikkeuksellisen keskittynyt kauppa. Kauppa on torjunut syytökset jyrkästi. Muun muassa S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtajan Sampo Päällysahon mukaan kaupan käyttökate päivittäistavarakaupassa on kulujen jälkeen yhdestä neljään prosenttia (MT 5.10). Tarkemmin tietoja kaupan hinnoittelusta ei ole avattu.

    "Suomalainen viljelijä on jäänyt kaupan puristuksessa mopen osille".

    Kauppaketju Tokmannin perustajalla, kauppaneuvos Kyösti Kakkosella on ruokakaupasta selkeä näkemys. Hän kertoo niistä viikko sitten ilmestyneessä, Jari Korkin kirjoittamassa elämäkerrassa "K2 - Kyösti Kakkosen tie huipulle". Kakkonen puhuu kirjassa kaupan vallasta ja hinnoittelusta kovin sanoin. Sellaista on totuttu kuulemaan korkeintaan tuottajien etujärjestön suunnasta. Kakkosen mielestä suomalainen elintarvikekauppa osaa pitää huolta katteistaan, jotka tekevät ruuasta eurooppalaisittain törkeän kallista. Maksajia ovat hänen mukaansa alkutuottaja ja kuluttaja. (Taloussanomat 17.10.)

    Kakkosen mukaan suomalainen viljelijä on jäänyt kaupan puristuksessa mopen osille, eikä viljelijä ole elintarvikkeiden hintakiristä juuri hyötynyt. Hänen mielestään suuret kaupparyhmittymät käyttävät häikäilemättä hyväkseen määräävää markkina-asemaansa. Tällöin tuottoa revitään talonpojan selkänahasta. Yksi syy tilanteeseen on Kakkosen mielestä kaupan hintasopimusneuvottelut, joissa hinnat lyödään paljon aikaisemmin lukkoon ennen tuotteiden toimittamista.

    Vaikka Kakkonen myi osuutensa Tokmannista kymmenen vuotta sitten, hänen näkemyksensä kaupan hinnoittelusta on painava. Hänellä on siitä omakohtaista tietoa.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle