• Vakava muistutus

    ”Perunakilon saa kymmenellä sentillä.”
    Pääkirjoitus
    14.11.201206:00
    MT toimitus

    Viljojen hinnat ovat kohonneet maailmalla. Kysymys ei ole mistään äkkinäisestä muutoksesta, vaan kehitys on jatkunut jo vuosia. Syynä hintojen nousuun ovat kulutuksen kasvu sekä poikkeukselliset säät.

    Myös Suomessa viljojen hinnat ovat EU-kauden huippua. Näin siitä huolimatta, että Suomessa viljasta maksetaan edelleen vähemmän kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa. Hintaero eli niin sanottu Itämeri-vähennys on edelleen olemassa.

    Viljojen hintojen noususta huolimatta viljelijöiden taloudellinen tilanne jatkuu tukalana, koska tuotantokustannusten nousulle ei ole näköpiirissä helpotusta. Muun muassa lannoitteiden, kasvinsuojeluaineiden ja energian hintojen nousut syövät katteet.

    Kotieläintiloilla kallistunut vilja heikentää tulosta entisestään. Kohonneita tuotantokustannuksia ei ole saatu siirrettyä hintoihin, vaikka ruuan kuluttajahinnat ovatkin nousseet. Tuottajan saama osuus ruuan hinnasta on supistunut edelleen.

    Ruuan maailmanmarkkinahintojen nousu on vakava muistutus kotimaisen tuotannon merkityksestä. Ilman kotimaista tuotantoa ulkomailta ostettava ruoka olisi vielä nykyistäkin kalliimpaa. Jos kehitys jatkuu nykyisellään, ei tuontiruokaa ole aina edes saatavilla.

    Ruuan kalleudesta huolestuneiden kannattaa tänään vierailla tuottajien puheilla. Tuottajat myyvät ruokaa kymmenellä paikkakunnalla tuottajahintaan. Esimerkiksi perunoita saa kymmenellä sentillä kilon ja saman verran maksaa ruisleipä.

    Jokainen maa, joka siihen pystyy, pyrkii turvaamaan elintarvikeomavaraisuuden. Siinä ei onnistuta, ellei ruuan tuottaminen ole viljelijälle taloudellisesti kannattavaa. Kysymys on oikeudenmukaisuudesta ja ruokaturvasta.

    Artikkelin aiheet
    ruoan hinta
    viljat
    ruokaturva
    viljelijät
    elintarvikeomavaraisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea