Hallitus joutuu valitsemaan työmarkkinoilla ne taistelut, jotka se uskoo voittavansa

Kokoomuksen kädenjälki näkyy vahvasti hallitusneuvottelujen työelämää koskevissa suunnitelmissa. Jos tuleva hallitus aikoo poistaa työllistämisen esteitä ja tukea talouskasvua, ne vaativat toimia, joita Suomessa ei ole totuttu näkemään.

Hallitus joutuu myös arvioimaan, kuinka vakavaan konfliktiin se palkansaajaliikkeen kanssa uskaltaa lähteä.

Jo puheet ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeuteen puuttumisesta aiheuttivat perinteisen vastareaktion työväenliikkeessä. Vielä isompi asia olisi yleissitovuuteen kajoaminen.

Jos paikallista sopimista edistetään tavalla, jossa ay-liikkeen suureen saavutukseen, puututaan, olisi tulevalta hallitukselta jopa uhkarohkea veto.

Jos hallitus aikoo lakiteitse mahdollistaa paikallisen sopimisen niin, että sen avulla yritykset voivat joissakin olosuhteissa alittaa yleissitovuuden tason, se olisi järisyttävä toimi.

Tässä piilee jopa yleislakon uhka. Senaatintorilla tapaamista lamavuosien malliin voi joka tapauksessa ennustaa. Vientiä uhkaavat lakot ovat myös enemmän kuin todennäköisiä.

Silti hallituksen muodostajan Petteri Orpon (kok.) tavoite on ymmärrettävä. Seuraavien vuosien talousnäkymät ovat viime päivinä muodostuneet vielä haastavimmiksi kuin ennen vaaleja uskallettiin ennustaakaan.

Valtion velkaantumisen lisäksi hallituksen eteen saattaa tulla pidempi ja syvempi taantuma kuin on odotettu. Viime päivien ennustukset rakentamisen ja talokaupan hiipumisesta ennustavat talouskasvun hiipumista ja työttömyyden pahenemista.

Kun kansalaisten ostovoima on inflaation takia muutenkin heikentynyt, perinteiset puheet elvytyksen aloittamisesta nousevat varmasti esiin.

Ongelmana on vain, ettei siihen ole enää rahaa. Vielä vähemmän suomalaisella yhteiskunnalla on varaa lakkoihin ja kaikkien hyvinvointia murentaviin työmarkkinaselkkauksiin.

Erityisesti perussuomalaisten ay-taustaiset kannattajat eivät hevin niele hallituksen suunnitelmia, joilla palkansaajaliikkeen asemaa määrätietoisesti heikennetään.

Silti hallituksen pitäisi nyt päästä asiassa eteenpäin. Luontevinta olisi ehkä sittenkin aloittaa työttömyysturvan uudistamisesta niin, että halukkuus työnhakuun heti työttömyyskauden alussa olisi mahdollisimman suuri.

Työttömyysturvan porrastus olisi merkittävä askel tähän suuntaan. Muutenkin ajatus, jossa työnteko olisi aina sosiaaliturvalla elämistä kannattavampaa sopii lopulta myös palkansaajaliikkeelle, ainakin periaatteessa.

Tässäkin tilanteessa olisi viisasta tavoitella neuvotteluyhteyttä hallituksen ja palkansaajaliikkeen välille, vaikka erityisesti kokoomuksen puhdasoppisimmat työmarkkinaliberalistit tätä kavahtavat.

Esimerkiksi viime vuonna paperiliiton ja metsäteollisuusyhtiöiden yrityskohtaiset sopimukset tehtiin käytännössä ammattiliiton ja yritysten välillä. Tämä voisi olla sopiva jatkoaskel myös muille aloille.

On muistettava, että kaikki yritykset eivät edes halua paikallista sopimista. Johdon aika menee taantuman aikana liiketoiminnan turvaamiseen ja muuhun operatiiviseen toimintaan.

Yritykset nimenomaan maksavat työnantajaliitoille siitä, että ne hoitavat työmarkkinariidat.

Sama pätee pienten yritysten palkansaajiin, joilla ei ole käytännössä valmiutta neuvotella työehdoistaan yrityksen johdon kanssa ilman oman liittonsa tukea.

Tulevan hallituksen kannattaa nyt tarkoin miettiä, mitkä taistelut se haluaa palkansaajien kanssa aloittaa.

Kannattaako sen lähteä tukemaan joidenkin yritysten halua päästä sopimaan työehdoistaan itse, jos hintana on vaikkapa viennin pystäyttävät työtaistelut.

Ilman taisteluja hallitus ei kuitenkaan tarvittavia rakenteellisia uudistuksia saa aikaan. Kannustinloukkujen purkaminen olisi ilman muuta tavoite, joka uuden hallituksen pitäisi vihdoin saada maaliin.

Myös kansalaiset arvostavat sitä, että hyvinvointi ja sosiaaliturva ansaitaan työllä. Vapaamatkustamisen hillitsemisellä on lopulta suomalaisten vankka tuki.