• Yksi yksityiskohta Trumpin ja Putinin puhelussa paljastaa, että riski Venäjä-pakotteiden murenemisesta kasvaa

    Kremlin isännän lupaus olla iskemättä Ukrainan energiahuoltoon oli myös itsepuolustusta.
    Kuva: Timo Filpus
    Pääkirjoitus|Politiikka
    19.3.202511:20
    Pääkirjoitus
    Tapio Nurminen

    Aina on hyvä lähteä siitä, että vajaa vesilasi on puoliksi täynnä. Koskee myös USA:n ja Venäjän johtajien tuoretta pitkää puhelua.

    Ensimmäinen hyvä uutinen on se, ettei Yhdysvaltain presidentti Donald Trump taipunut yli kolme vuotta Ukrainaa moukaroineen Venäjän presidentti Vladimir Putinin aselepoehtoihin. Tai ei myönnä taipuneensa. Vielä.

    Hyvinä uutisina voi hyvällä tahdolla pitää myös Putinin lupauksia vankien vaihdosta ja Ukrainan energiahuoltoon kohdistuvien iskujen pysäyttämisestä. Ehkä on syytä olettaa, että lupaukset lunastetaan, koska Yhdysvaltain ja Venäjän kerrotaan jatkavan jo sunnuntaina Saudi-Arabiassa neuvotteluja varsinaisen 30 päivää kestävän tulitauon yksityiskohdista.

    Hyvä tahtoo tosin hiipui, kun rintamalta tuli puhelun jälkeen tietoja Venäjän uusista iskuista. Monet tarkkailijat myös tulkitsivat Putinin myönnytyksen osin itsepuolustukseksi, koska Ukraina on onnistunut lennokki-iskuillaan tuhoamaan Venäjän öljyvarastoja.

    Eli kumpaa Trump halusi minidiilillään lopulta suojella? Ja miksi aselepoon jo suostunut Ukraina ei ole mukana neuvottelemassa sen yksityiskohdista?

    Lisää aiheesta
    • Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi ja Saudi-Arabian kruununprinssi Mohammed bin Salman yhteiskuvassa maanantaina. LEHTIKUVA / AFP .

      Ulkomaat | Ukraina on hyväksynyt Yhdysvaltojen ehdotuksen tulitauosta – avun antamista Ukrainalle aiotaan jatkaa

    Synkkyyttä syventää se, että mitä ilmeisimmin USA:n ja Venäjän johtajat keskustelivat myös muiden muassa Ukrainan sotilaallisen tuen lopettamisesta. Trumpin mukaan ei. Yhdysvalloissa joku ehkä uskoo häntä. Eurooppalaisten ja ukrainalaisten ei kannata.

    USA:n ja Venäjän johtajat keskustelivat myös Ukrainan sotilaallisen tuen lopettamisesta.

    Karu totuus on, että Putinin kannattaa jatkaa sotaa. Hän pelaa aikaa ja Trump antaa toistaiseksi pelata. Mahdollista ja jopa todennäköistä kuitenkin on, että nopeaa diiliä runnova Trump nostaa jo lähiaikoina neuvottelupöydälle sekä Ukrainan sotilasavun että Venäjä-pakotteet.

    Yksi puhelun yksityiskohta paljastaa, ettei Trumpilla ole intressiä jatkaa Venäjän eristämistä. Putin toivoi, että Venäjän ja USA:n kiekkoilijat voisivat pian pelata toisiaan vastaan. Trump piti ajatusta kiekkokaukalossa harjoitettavasta liennytyksestä hyvänä.

    Euroopan ei pidä näihin peleihin lähteä. Samaan aikaan halukkaiden rintaman on linjattava paljon nykyistä selkeämmin, miten Venäjä eristetään ja Ukrainaa tuetaan jatkossa. Ja ennen muuta miksi?

    Lisää aiheesta
    • Ydinsukellusvene. Kuvituskuva.

      Politiikka | Yliö: Euroopan on käytävä periaatteellinen keskustelu yhteisen ydinasedoktriinin tarpeesta

    • Politiikka | Trumpin ryskäpolitiikka söi luottamuksen

    • Trumpin America first -ajattelu ohjaa paljolti sitä, mitä Ukrainalle tapahtuu.

      Ulkomaat | Venäjä ja Yhdysvallat lähentyvät – ennen mahdottomilta tuntuvat asiat saattavat pian olla totta

    Artikkelin aiheet
    Donald Trump
    Vladimir Putin
    Venäjä-pakotteet
    Ukrainan sota
    USA–Venäjä-suhteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa