• Väyrynen ei yllätä

    Väyrysen ulostulo on keskustalle kiusallista, muttei yllättävää.
    Pääkirjoitus
    27.1.201601:00
    MT toimitus

    Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen kertoi maanantaina pettyneensä puolueensa toimintaan ja vetäytyvänsä sen luottamuselimistä. Väyrysen mielestä puolueen linja on väärä ja puheenjohtaja-pääministerillä Juha Sipilällä väärät ministerit ja avustajat.

    Väistyneet puoluejohtajat jättävät seuraajiensa arvioinnin yleensä muille. Väyrysen puheenjohtajuudesta on neljännesvuosisata, mutta seuraajista jokainen on saanut häneltä kitkerää opastusta. Väyrynen esittää usein asiansa niin, että asian sijasta keskiössä on lopulta Väyrynen itse. Linjariitojen puiminen julkisuudessa on keskustalle kiusallista. Väyrysen kohdalla se tuskin yllättää ketään.

    Artikkelin aiheet
    Paavo Väyrynen
    Juha Sipilä
    Keskusta-puolue
    suomen politiikka
    puoluejohtajuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea