• Luottamus Postiin on palautettava – yhtiön päätehtävä ei ole tuottaa voittoa valtiolle

    Postin hallintoneuvoston puheenjohtajan Oskari Valtolan (kok.) mukaan valtio-omistaja edellyttää yhtiöltä kannattavaa toimintaa ja sopeutumista laskeviin jakelumääriin.
    Kuva: Timo Filpus
    Pääkirjoitus|Politiikka
    25.10.202306:30
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Postinjakelussa on viime aikoina ollut jälleen valtakunnallisia häiriöitä. Ne ovat osa pitkään jatkunutta kehitystä, jossa postipalvelun on annettu rapautua. Kirjepostin määrä on vuosikymmenessä pudonnut yli 70 prosenttia. Perussyy kehityksen taustalla on digitalisaatio, mutta osittain kyse on kierteestä, jossa palvelutason heikentyminen on vienyt luottamusta postiin ja vähentänyt lähetysten määrää entisestään.

    Uudistunut postilaki tuli voimaan lokakuussa. Sen mukaan yleispalveluun kuuluvat postilähetykset on keräiltävä ja jaettava vähintään kolmena arkipäivänä viikossa, arkipyhiä lukuun ottamatta. Tähän asti jakeluvelvoite kattoi kaikki viisi arkipäivää. Erilaiset vuoropäiväjärjestelyt ovat postinjakelussa jo arkipäivää. Asiakkaan on vaikea hahmottaa milloin postin pitäisi olla perillä. Moni on jo tottunut siihen, että posti tulee milloin sattuu, jos tulee ollenkaan.

    Lokakuussa otettiin käyttöön myös määräaikainen sanomalehtijakelua koskeva valtion jakelutuki. Avustuksen tarkoituksena on luoda edellytyksiä sanomalehtijakelun toteuttamiselle viitenä arkipäivänä viikossa alueilla, joilla ei ole kaupallisin ehdoin toteutettua sanomalehtien varhaisjakeluverkkoa eikä saatavilla täysin kattavaa viisipäiväistä varhaisjakelua. Postin uuden hallintoneuvoston puheenjohtajan kansanedustaja Oskari Valtolan (kok.) mukaan jakelutuen ja postilain vaikutuksia seurataan yhtiössä. Hänen mukaansa valtio-omistaja edellyttää yhtiöltä kuitenkin kannattavaa toimintaa ja sopeutumista laskeviin jakelumääriin (MT.fi 19.10.).

    Valtolan mielestä Postin tehtävä on tuottaa valtiolle rahaa. Maksettujen osinkojen perusteella se on sitä viime vuosina tehnytkin. Keskittyminen pakettien jakeluun voi tuoda kannattavuutta lyhyellä aikavälillä, mutta voi kysyä, onko erittäin kilpailtu pakettibisnes riittävä tulevaisuuden näkymä yhtiölle? Miksi valtio ylipäätään omistaa yhtiön, jos sillä ei ole minkäänlaista yhteiskunnallista tehtävää?

    Postin päätehtävä on jakaa postia. Kyse on paitsi peruspalvelusta, myös huoltovarmuuden ja demokratian kannalta kriittisestä toiminnasta. Postiin on voitava luottaa. Yhtiön johdon tehtävä on palauttaa luottamus. Postia valvovien poliitikkojen taas pitää kirkastaa johdolle, mikä on yhtiön perustehtävä.

    Postin päätehtävä on jakaa postia.

    Lisää aiheesta
    • Postilaatikoihin tulee yhä harvemmin postia.

      Kulttuuri | Postin hallintoneuvoston puheenjohtaja Oskari Valtola ei ota kantaa jakeluongelmiin ja sanomalehtien tulevaisuuteen – ”Valtio-omistaja odottaa, että yhtiö toimii jatkossakin kannattavasti"

      Tilaajalle
    • Kulttuuri | Maaseudun Tulevaisuus ei tullut kaikille tilaajille tänään Postin tietoliikenneongelmien takia

    • Asunnon paperinen osakekirja on ollut monen tärkeimpiä asiakirjoja. Nyt se mitätöidään ja siirretään digitaaliseen muotoon.

      Koti | Asunnon paperinen osakekirja pitää mitätöidä, mutta uskaltaako sen lähettää postissa? On vain yksi tapa hoitaa asia täysin turvallisesti

    • Seuraamuskollegio määräsi vuonna 2020 Postille hallinnollisen seuraamusmaksun, koska kollegio katsoi, ettei Postin henkilötietojen käsittely ollut palvelun yhteydessä tarpeeksi läpinäkyvää.

      Yhteiskunta | Posti hävisi henkilötietojen käsittelyä koskevan kiistan KHO:ssa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa