• Halpuuden harha näkyy verkkokaupan kasvuna

    Metsistä puhuttaessa yritetään tuoda esiin, että ympäristöasioiden ohella pitää huomioida myös taloudellinen ja sosiaalinen ulottuvuus. Näin pitää tehdä myös kulutuksessa, jossa on järkevää suosia kotimaista laatutuotantoa. Tuotteen hinta koostuu monesta tekijästä, eikä pidä langeta halpuuden harhaan. Kokonaisarvioinnissa halpa tulee yleensä kalliiksi.
    Tullin tilastojen mukaan Suomessa ulkomainen verkkokauppa on kuusinkertaistunut viime vuodesta. Tänä vuonna Suomeen on tullut jo yli 25 miljoonaa lähetyserää ulkomailta marraskuuhun mennessä.
    Tullin tilastojen mukaan Suomessa ulkomainen verkkokauppa on kuusinkertaistunut viime vuodesta. Tänä vuonna Suomeen on tullut jo yli 25 miljoonaa lähetyserää ulkomailta marraskuuhun mennessä. Kuva: Emmi Korhonen
    Pääkirjoitus|Kauppa
    27.11.202409:24
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Eurooppalaista ruuantuotantoa on syyllistetty vuosia muun muassa ilmaston ja vesistöjen pilaamisesta sekä epäeettisestä tuotannosta. Oman osansa on saanut vahvasti myös koko metsäsektori. Sekä Euroopan unionissa että Suomessa onkin päätetty lukemattomista eri toimista, joilla ruuantuotantoa ja metsätaloutta säädellään.

    Vaikka Euroopan ja erityisesti Suomen tuotannot kestävät erittäin hyvin kansainvälisen vertailun, löytyy aina parantamisen mahdollisuuksia. Ongelmana kuitenkin on, ettei näille parannuksille ole löytynyt kovinkaan montaa muuta maksajaa kuin tuottajat.

    Lisäksi eurooppalaiset ruuan ja puutavaran tuottajat joutuvat kansainvälisessä kilpailussa jo lähtökohtaisesti altavastaajiksi. EU:n alueelle saa tuoda esimerkiksi ruokaa, jota ei EU:n säännösten mukaan saisi tuottaa. Metsätalouden kohdalla puhutaan hiilivuodosta. Sitä tapahtuu, kun tuotantoa siirtyy maihin, joissa metsien ja luonnon hoidosta ei voi edes puhua.

    Maa- ja metsätalouden lisäksi EU:ssa säädellään kaikkea tuotantoa. Tuottajavastuu on erittäin laaja raaka-aineiden tuotannosta aina tuotteen kierrätykseen ja jätehuoltoon saakka. Vaikka velvoite koskee suomalaisia tuottajia ja kauppaa sekä myös ulkomaisia verkkokauppoja, kaikki eivät vastuistaan huolehdi.

    Verkkokaupan ympäristöjalanjälki saattaa olla melkoinen, mutta verojalanjälki olematon.

    Nopeasti kasvanut ulkomainen verkkokauppa siirtää vastuun useissa tapauksissa suoraan kuluttajalle. Ely-keskusten mukaan ulkomaisten verkkokauppojen valvonta on todella vaikeaa. Pirkanmaan ely-keskuksen etäkauppaa valvova ylitarkastaja Tiina Vermaete kehottaa kuluttajia tekemään vastuullisia valintoja. Jonkun on maksettava myös ulkomailta tulevien tuotteiden jätehuolto. (Ely-keskukset 25.11.)

    Kaupan liiton pääekonomistin Jaana Kurjenoja muistuttaa, etteivät tuotteet myöskään ole eurooppalaisen kuluttajansuojan valvonnassa. Hänen mukaansa kuluttajan vastuulle jää se, mitä ostaa ja mitä saa. Myöskään tuotteiden eettisyyttä ei voida useinkaan taata. (IS 24.8.2023)

    Kyse on suuresta, nopeasti kasvavasta ongelmasta. Tullin tilastojen mukaan Suomessa ulkomainen verkkokauppa on kuusinkertaistunut viime vuodesta. Kiinasta tulee lähetyksistä jo lähes 90 prosenttia. Tänä vuonna Suomeen on tullut jo yli 25 miljoonaa lähetyserää ulkomailta marraskuuhun mennessä. Koko viime vuoden määrä oli neljä miljoonaa erää. Ympäristövaikutuksia lisää entisestään, että tavarat toimitetaan Eurooppaankin lentorahtina.

    EU:n ulkopuolisia verkkokauppoja kirittää se, että alle 150 euron ostokset on vapautettu tullimaksusta. Kiinasta tulevista lähetyksistä tällaisia on 87 prosenttia.

    Yksi nopeasti kasvava ongelma on niin sanottu ultrapikamuoti. Tähän kiinnitti huomiota viime viikonloppuna myös keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen. Hänen mielestään ultrapikamuodin haitallisia vaikutuksia ympäristölle ja kotimaan taloudelle pitää hillitä veronkorotuksin, koska muuten maailma hukkuu ultrapikamuotiin ja krääsään. Vastaavasti olisi alennettava uudelleen käytettävien tuotteiden, kuten korjaus­palveluiden ja käytettyjen tuotteiden arvonlisäveroa.

    Välillä tuntuu, että Suomessa ruuantuotanto ja uusiutuvan puun tuotanto ovat suurimpia ympäristöongelmia. Ilmasto- ja ympäristöongelmat ovat maailmanlaajuisia. Suurimmat ongelmat ovat muulla kuin suomalaisessa ruuan- ja puuntuotannossa.

    Metsistä puhuttaessa yritetään tuoda esiin, että ympäristöasioiden ohella pitää huomioida myös taloudellinen ja sosiaalinen ulottuvuus. Näin pitää tehdä myös kulutuksessa. Ulkomaisen verkkokaupan ympäristöjalanjälki saattaa olla melkoinen, mutta monen verojalanjälki on olematon.

    Kaikessa kulutuksessa on järkevää suosia kotimaista laatutuotantoa. Tuotteen hinta koostuu monesta tekijästä, eikä pidä langeta halpuuden harhaan. Kokonaisarvioinnissa halpa tulee yleensä kalliiksi.

    Artikkelin aiheet
    verkkokauppa
    ympäristövaikutukset
    kotimainen tuotanto
    ulkomaiset verkkokaupat
    kuluttajavastuu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla