• Iloisia perhetapahtumia

    Pääkirjoitus
    23.8.202102:00
    MT toimitus

    Korona-ajan vauvabuumi on totta myös tilastojen valossa. Tammi–kesäkuussa Suomeen syntyi yhteensä 24 570 lasta. Se on 1 639 enemmän kuin vuotta aiemmin. Suhteessa eniten syntyvyys kasvoi Kainuussa, peräti 16 prosenttia. Myös Ahvenanmaa, Satakunta ja Varsinais-Suomi kunnostautuivat. Kasvulukuja kirjattiin peräti 15:ssä maakunnassa. (MT 20.8.)

    Syntyvyyden kääntyminen kasvuun on erinomainen uutinen. Myöhemmin selviää, mistä käänne johtui. Poikkeusaika on varmaan saanut ihmiset perusasioiden äärelle – miettimään, mikä lopulta on tärkeää. Monessa kodissa aikaa yhdessäololle on ollut aiempaa enemmän. Toivottavasti syntyvyyden kasvu jatkuu vahvana. Jokainen uusi vauva on iloinen perhetapahtuma koko Suomelle.

    Artikkelin aiheet
    syntyvyys
    perhe
    koronapandemia
    Suomi
    vauvabuumi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan