• Hollannin ”SMP:n” vaalivoitto on hyvä muistutus koko Euroopalle

    Hollannin vaaleissa ei ollut kyse pelkistä typpipäästöistä vaan kokemuksesta, että hallitus ei kuuntele eikä välitä maaseudun ihmisten ja elinkeinojen tilanteesta.
    Hollannin hallitus on ajanut isoja leikkauksia karjatalouden typpipäästöihin.
    Hollannin hallitus on ajanut isoja leikkauksia karjatalouden typpipäästöihin. Kuva: Maikki Kulmala
    Pääkirjoitus|Politiikka
    27.3.202306:00
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Kotimaan vaalikeskustelussa maaseudun huolenaiheet ovat jääneet vähälle huomiolle. Hollannin maaliskuun puolivälissä pidetyissä aluevaaleissa tilanne oli toinen. Pääministeri Mark Rutten hallituksen hanke maatalouden typpipäästöjen rajusta leikkaamisesta ja karjatalouden alasajosta nousi vaalien tärkeimmäksi kysymykseksi. Hanke nostatti maassa laajoja mielenosoituksia jo kesällä.

    Vaalit voitti lähes tyhjästä syntynyt Viljelijäystävällinen kansalaisliike BBB. Viljelijäliike nousi maan suurimmaksi puolueeksi ohi perinteisten valtapuolueiden ja sai laajasti kannatusta Hollannin eri osissa. Aluevaalien tulos ei suoraan vaikuta Hollannin hallitukseen, mutta määrittää parlamentin ylähuoneen kokoonpanoa. Käytännössä hallituksen ajaman ympäristölainsäädännön toimeenpano vaikeutuu.

    Hollannin vaaleissa ei ollut kyse pelkistä typpipäästöistä vaan kokemuksesta, että hallitus ei kuuntele eikä välitä maaseudun ihmisten ja elinkeinojen tilanteesta. Hollanti on yksi Euroopan kaupungistuneimpia maita. Samalla se on ruokaviennin jättiläinen, jossa maaseutu on vahvasti osa kansallista identiteettiä. Moni kaupunkilainen äänesti Hollannin vaaleissa viljelijöiden protestipuoluetta. Se osoittaa, että kansalaisten mitta on täynnä, eikä yksipuolisella ympäristöpolitiikalla ole kannatusta.

    Hollannin tilannetta voi hyvin verrata Euroopan unioniin. Rutten maanmies, ympäristökomissaari Frans Timmermans on vetänyt EU:n vihreän siirtymän ohjelmaa tavalla, joka on nostanut karvat pystyyn monissa jäsenmaissa. Ympäristötavoitteiden nimissä kavennetaan jäsenmaiden päätösvaltaa ja heikennetään maaseudun elinkeinojen toimintaedellytyksiä. Rajoitukset kohdistuvat usein vielä sinne, missä on jo tehty eniten ympäristön eteen.

    Kun ihmisten mitta tulee täyteen, suunta muuttuu.

    Ilmastonmuutoksen ja lajikadon torjunta ovat äärimmäisen tärkeitä asioita. Niitä täytyy kuitenkin edistää tavalla, jonka kansalaiset voivat hyväksyä. Maaseutu ei saa jäädä toimien maksajaksi. Hallinnossa pitää kuunnella niitä, joihin päätösten seuraukset kohdistuvat. Onneksi demokratia on itseään korjaava järjestelmä. Kun ihmisten mitta tulee täyteen, suunta muuttuu. Hollannin vaalitulos on tästä hyvä muistutus.

    Lisää aiheesta
    • Maanviljelijät levittivät heinää Saksan ja Alankomaiden rajakyltin viereen A1-moottoritiellä lähellä Rijsseniä kesäkuun lopussa.

      Ulkomaat | Hollannin viljelijät protestoivat levittämällä lantaa moottoriteille ja polttamalla heinäkasoja – Politico: Päästörajoitukset uhkaavat elinkeinoa

    • Traktorit tukkivat tien Eindhovenin liepeillä heinäkuun alussa. Mielenilmaukset ovat jatkuneet Hollannissa kesäkuusta saakka.

      Politiikka ja talous | Analyysi: Traktoria kohti ammuttu laukaus osoittaa, kuinka pahasti maatalouden jättiläinen nyt horjuu: Hollannissa hallinnon ja viljelijöiden välit ovat harvinaisen tulehtuneet

      Tilaajalle
    • Nopeasti yleistyneet robottipihatot ovat esimerkkejä mittavista, eläinten hyvinvontia ja tuotannon tehokkuutta parantavista investoinneista. Kuvituskuva.

      Maatalouden ympäristötoimet | Tuottajien todellinen viesti pitää kuulla

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa