Blokkivaaleihin siirtyminen vaatisi laajempaa keskustelua

Mitä yhteistä on urheilulla ja politiikalla? Paljonkin. Molemmissa kilpaillaan, harjoitellaan ja lopuksi mitataan päivän kunto kentällä tai vaaleissa. Olennainen osa ovat myös etukäteisspekuloinnit ja jälkipelit selittelyineen ja analyyseineen. Sekä urheilussa että politiikassa on hyviä ja huonoja häviäjiä sekä rehtejä ja harmaan alueen keinoihin turvautuvia kilpailijoita.

Kannunvalanta ensi kevään vaalien pohjalta muodostettavasta hallituksesta on jo käynnissä. Se sai kierroksia sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin (ps.) ehdotettua hallituksen muodostamista oikeistolaiselle pohjalle, vaikka gallupjohtaja SDP voittaisi vaalit. Rydmanin malli pohjautuu skenaarioon, jossa perussuomalaiset nousisi kannatuksessa kokoomuksen ohi, jolloin kokoomuksen kynnys nousta SDP-vetoiseen hallitukseen nousisi. Tällöin tulisi mahdolliseksi rakentaa PS:n johdolla eduskunnan enemmistöön nojautuva keskustaoikeistolainen hallitus. Myös kokoomuslainen kansanedustaja Martin Paasi on väläyttänyt porvarihallituksen muodostamista riippumatta vaalivoittajasta.

Tämä merkitsisi toteutuessaan irtiottoa poliittisesta perinteestä. Viimeisin kerta, jolloin Suomeen muodostettiin enemmistöhallitus siten, ettei pääministeripuolueena ollut vaalivoittaja, oli vuonna 1987 aloittanut Harri Holkerin hallitus. Kyse olisi liikkumisesta ruotsalaistyyppisten blokkivaalien suuntaan. Blokkivaaleissa puolueet ovat jakautuneet vähintään kahteen kilpailevaan liittoumaan ennen vaaleja. Äänestäjät tietävät tällöin ennen vaalipäivää, mitkä puolueet pyrkivät muodostamaan hallituksen ja kuka on minkäkin blokin pääministeriehdokas. Suomessa hallituskokoonpanosta neuvotellaan voittaneen puolueen puheenjohtajan johdolla. Voittajapuolueen puheenjohtaja on myös ensimmäinen pääministeriehdokas.

Blokkivaaleille voi löytää sekä puoltavia että vastustavia perusteluja. Niiden voidaan nähdä parantavan äänestäjien kuluttajansuojaa, koska nämä voivat vaikuttaa hallituksen kokoonpanoon Suomen mallia laajemmin. Vaaleissa äänestetään suoraan siitä, jatkaako vai vaihtuuko hallituspohja. Hallitusohjelmasta saattaa tulla yhtenäisempi, kun sitä on valmisteltu pitkään.

Blokkivaalien heikkoutena voidaan pitää polarisoitumista, kun yhteistyöhön pyrkivät vain saman liittouman puolueet. Tasaisessa tilanteessa pienpuolueiden painoarvo voi nousta suhteettomaksi, koska ne voivat ratkaista blokkien aseman. Tiukat liittoumat voivat olla joustamattomia ja hitaita reagoimaan muutoksiin.

Saksasta, Ranskasta ja Hollannista on esimerkkejä siitä, että vaalivoittajan sivuuttamista perustellaan demokratian puolustamisella. Keskustelu liittyy ääriliikkeiden mahdolliseen nousuun vaalivoittajiksi. Niiden menestys kehystetään demokratian kriisiksi.

Räväkkäkin keskustelu vaalijärjestelmästä ja hallituksen muodostamismalleista on tervetullutta. Merkittävät muutokset kuitenkin edellyttäisivät yksittäisiä heittoja laajempaa yhteiskunnallista keskustelua mallien eduista ja haitoista.

Myös medialla on vastuunsa. Kaikkia ehdokkaiden heittämiä täkyjä ei pidä nielaista kokonaisina, vaan keskittyä asiakysymyksiin. Kansalaisille on tarjottava monipuolinen tietopaketti äänestyspäätöksensä tueksi. Huomio ei saa liikaa kiinnittyä populistiseen peliin hallituskokoonpanosta tai henkilöistä, vaikka osa poliitikoista haluaa viedä keskustelua nimenomaan siihen suuntaan. Gallupit mittaavat tämänhetkistä tilannetta, mutta vaalitulos tiedetään vasta ääntenlaskun valmistuttua.