• Oman maan mustikka

    Pääkirjoitus
    7.6.201902:00
    MT toimitus

    On hieno asia, että suomalaisten kuluttajien kiinnostus marjoja kohtaan on lisääntynyt. Tilanne on kuitenkin nurinkurinen, koska ulkomaisten marjojen tuonti kasvaa nopeasti, vaikka kotimaisiakin olisi tarjolla. Viime vuonna marjojen tuonti kasvoi neljänneksen edelliseen vuoteen verrattuna. (MT 5.6.)

    Marjat ovat tutkitusti terveellisiä. Esimerkiksi mustikka on oikeaa superruokaa. Lisää terveysvaikutuksia saa, jos poimii marjat itse. Tutkimusten mukaan metsässä liikkumisella on positiivinen vaikutus ihmisten henkiseen jaksamiseen. Poimimalla esimerkiksi oman maan mustikoita edistää sekä fyysistä että henkistä hyvinvointia.

    Poimimalla esimerkiksi oman maan mustikoita edistää sekä fyysistä että henkistä hyvinvointia.

    Artikkelin aiheet
    mustikka
    kotimaiset marjat
    terveys
    marjojen tuonti
    luonto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea