• Luomuruuan kysyntä ja tuotanto hiipuvat

    Tukiehtojen muutoksen ja byrokratian lisäksi luomutuotannon vähentymisen taustalla on muun muassa elintarviketeollisuuden heikko kiinnostus luomua kohtaan sekä kaupan hinnoittelupolitiikka.
    Lähellä tuotettua luomuruokaa voisi suosia muun muassa julkisissa hankinnoissa.
    Lähellä tuotettua luomuruokaa voisi suosia muun muassa julkisissa hankinnoissa. Kuva: Messukeskus
    Pääkirjoitus|Ruoka
    15.5.202305:30
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Euroopan unionin Pellolta pöytään -strategian ja biodiversitettistrategian tavoitteena on, että vuonna 2030 neljännes EU:n peltoalasta olisi luomutuotannossa. Samaan pyritään myös Suomessa omassa luomuohjelmassa. Nykyisin Suomen peltoalasta 14,5 prosenttia on luomutuotannossa. Molempien tavoite näyttää jäävän haaveeksi. Luomualan lisääntymisen sijaan sen on supistumassa. Syynä ovat EU:n tukipolitiikka sekä luomutuotteiden vähentynyt kysyntä.

    Vielä kolme vuotta Suomen suurinta peltoalaa, 1 500 hehtaaria, viljelevä Niko Ahlqvist vakuutti, ettei siirry luomusta tavanomaiseen viljelyyn. Hänen mukaansa tilanne on kahden vuoden aikana muuttunut täysin, koska luomun kysyntä ja tuottajahinta ovat romahtaneet. Hän myös totesi, ettei luomun kysyntä ole vastannut aikaisemminkaan kuluttajatutkimuksissa annettua kuvaa. (MT 3.3.) Huhtikuussa Ahlqvist ilmoitti siirtyvänsä luomusta tavanomaiseen viljelyyn. Yksi syy siirtoon on myös luomutuotannon mittava byrokratia.

    Halutaan lisätä luomua, mutta tukipolitiikalla ja byrokratialla jarrutetaan kehitystä.

    Toisena pääosakkaan Maito Suoni Oy:ssä oleva Ari Hänninen kertoi tilan peltojen siirtyvän takaisin tavanomaiseen viljelyyn. Tilan pellot ovat olleet luomussa vuodesta 2017 lähtien. Syynä on luomun tukiehtojen muutos. Tilalla on peltoa viljelyksessä 230 hehtaaria. (MT 12.5.)

    Luomuliiton arvion mukaan luomutuotannon pinta-ala supistuu tänä vuonna 10 prosenttia. Luomuliiton puheenjohtajan Janne Rauhansuun mukaan isompiakin prosenttiarvioita on esitetty, koska tukiehtoihin tulleiden tiukennusten johdosta moni harkitsee luomutuotannosta luopumista. Tukiehtojen muutoksen ja byrokratian lisäksi luomutuotannon vähentymisen taustalla on muun muassa elintarviketeollisuuden heikko kiinnostus luomua kohtaan sekä kaupan hinnoittelupolitiikka. Rauhansuun mielestä kauppa hinnoittelee luomu ulos markkinoilta.

    Luomuelintarvikkeiden tuotanto on esimerkki, miten EU:ssa päätökset ovat ristiriitaisia. Halutaan lisätä luomutuotantoa, mutta tukipolitiikalla ja byrokratialla jarrutetaan kehitystä. Jalka on kaasulla ja jarrulla yhtä aikaa. Niin ei matka etene.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle