• Vääntö EU:n eläinpalkkioista jatkuu

    Maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen (kesk.) kertoi perjantaina, että maa- ja metsätalousministeriö ja Ruokavirasto ovat löytäneet keinoja, joilla osa nautapalkkioista ja lypsylehmäpalkkioista voitaneen maksaa jo tämän vuoden puolella.
    Pääkirjoitus|Politiikka
    10.10.202206:00
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    EU-komission kesken rahoituskauden muuttunut säädöstulkinta EU:n kotieläinpalkkioista johti siihen, että Ruokavirasto ilmoitti kesällä tämän vuoden maksujen ensimmäisen erän siirtyvän ensi vuodelle. Aikaisemmin ensimmäinen erä on maksettu joulukuussa.

    Komission uusi tulkinta teki tukiehdoista entistäkin monimutkaisemmat. Taloudellisten ongelmien keskellä painiville viljelijöille palkkioiden maksun viivästyminen oli tyrmäävä uutinen. Ruokaviraston pääjohtaja Antti-Jussi Oikarainen totesi heinäkuussa, että tilanne on valitettava, hankala ja hölmö, mutta asialle ei mahdettu mitään, koska komissio ei antanut periksi (MT 4.7). Hallinto pyrki Oikaraisen mukaan viimeiseen asti siihen, ettei eläinpalkkiojärjestelmää tarvitsisi muuttaa yhtä vuotta varten.

    Muutosvaatimus oli outo, koska komissio hyväksyi Suomen eläinpalkkioiden maksamiseen käyttämän järjestelmän ensimmäisen kerran vuonna 2014, eikä valvonnoissa ei esitetty siihen muutostarpeita ennen kuin vuonna 2020.

    Komission uusi tulkinta teki tukiehdoista entistäkin monimutkaisemmat.

    Vaikka on vaikuttanut siltä, ettei kukaan mahda asialle mitään, vääntö eläinpalkkioista jatkuu edelleen. Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta ilmoitti, ettei se ole tyytyväinen maa- ja metsätalousministeriöltä sekä Ruokavirastolta saamiinsa selvityksiin. Valiokunta edellytti ennakoiden maksamista (MT 29.9.).

    Maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen (kesk.) kertoi perjantaina, että maa- ja metsätalousministeriö ja Ruokavirasto ovat löytäneet keinoja, joilla osa nautapalkkioista ja lypsylehmäpalkkioista voitaneen maksaa jo tämän vuoden puolella. Tämä edellyttää kuitenkin asetusmuutosta.

    Vaikka maksut onnistuisivat, pitää varautua siihen, että palkkioita voidaan periä myös takaisin. Tämä johtuu siitä, että palkkio kuuluu säädösten mukaan tilalle, jonne nauta viimeiseksi päätyy. Nämä tiedot varmistuvat vasta ensi vuoden puolella. Kurvisen mukaan tämän aiheuttama takaisinperintöjen riski voidaan kuitenkin ottaa.

    Mahdollisen ratkaisun löytyminen on tärkeää, etteivät viljelijät joudu kesken rahoituskauden tehtyjen järjestelmämuutosten maksajiksi.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa