Tie reiluihin elintarvikemarkkinoihin on pitkä, eikä se lyhene pelkästään kaupan omiin merkkeihin puuttumalla

Viljelijän heikosta asemasta ruokaketjussa on puhuttu vuosia, ja moni hallituskin on ennättänyt kirjata ohjelmiinsa ketjun voimatasapainoa tasapainottavia aikomuksia. Lupauksista huolimatta käytännön saavutukset ovat jääneet heikoiksi.

Ketjun alkupäässä on noin 45 000 maatilaa, välissä paljon pienempi joukko jatkojalostajia ja loppupäässä vain muutama vähittäiskaupan toimija. Vähittäiskaupassa S- ja K-ryhmien markkinaosuus on niin suuri, että käytännössä ne pystyvät määrittämään viljelijöille ja elintarvikeyhtiöille sen, onko näiden tuotteilla ylipäätään pääsyä kuluttajien ostoskoreihin.

MT:n saamien tietojen mukaan hallitus aikoo suitsia kaupan asemaa muun muassa kaupan omia tuotemerkkejä koskevilla vaatimuksilla. Omien merkkien eli private label -tuotteiden osuus Suomen elintarvikemyynnistä on noin neljännes, ja Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) tuoreen selvityksen mukaan ne ovat kauppaketjuille huomattavasti merkkituotteita kannattavampia.

Hallitus rajoittaisi muun muassa kaupan oikeutta vaatia omalla merkillä myytäväksi tuotetta, josta sen kehittäjä ei ole vielä voinut saada tuottoja kehityskustannusten kattamiseen.

Lisäksi private label -ostajat pitäisi eriyttää kaupan organisaatiossa erilleen merkkituotteiden ostajista, jotta heidän käytössään ei olisi valmistajilta saatuja luottamuksellisia tietoja. Ylipäätään kaupan mahdollisuuksia kerätä kilpailun näkökulmasta luottamuksellisia tietoja merkkituotteista rajoitettaisiin.

Kaupan omiin merkkeihin puuttuminen on kuitenkin käytännössä hankalaa. Monelle pienelle elintarvikeyritykselle ne voivat olla myös aivan toimiva väylä saada jalansijaa markkinoilta ilman omaa markkinointibudjettia.

Selvää kuitenkin on, että epäterveisiin käytäntöihin on pakko puuttua. Näin KKV toimi vuonna 2019, jolloin se muutti oma-aloitteisesti Valiolle asettamiaan vaatimuksia: lähes 20 vuotta aiemmin annetut ehdot pakottivat Valion myymään omakustannushintaan raakamaitoa kilpailijoidensa ohella vähittäiskauppaketjuille, jotka ostivat maidon pakattavaksi ja omilla merkeillään myytäväksi. Kauppa sai näin tuntuvan kilpailuedun meijerialan toimijoihin nähden.

Samaan aikaan kilpailuviranomaiset sallivat lukuisia yrityskauppoja, jotka osaltaan auttoivat S- ja K-ryhmät kahmimaan elintarvikkeiden kuluttajamarkkinat käytännössä lähes kokonaan hallintaansa.

Vaikka kahden kaupparyhmän kasvua on siivittänyt muutkin tekijät yrityskauppojen ohella, ruokaketjun alkupään tuntema epäluulo viranomaisen toimintaa kohtaan on perusteltua ja ansaittua.