• Kaidi antoi varoituksen

    Jos EU:n biopolttoainelinjauksia ei pystytä oikaisemaan, moni muukin investointi Suomessa on vaarassa.
    Pääkirjoitus
    26.6.201702:00
    MT toimitus

    EU-parlamentin ympäristövaliokunnan kanta Suomen biopolttoainestrategiaan oli vielä odotettuakin synkempi. Vaikka maan hallitus ja useat EU-parlamentaarikot ovat valaneet uskoa siihen, että EU käsittely vielä kääntyy Suomen kannalta paremmaksi, asia on syytä ottaa todesta.

    Kemiin biopolttoainetehdasta suunnitteleva kiinalaisomisteinen Kaidi osoitti todeksi sen, mihin EU-valiokunnan kanta voi johtaa. Kaidi Finlandin toimitusjohtaja Carl Haglund toteaa valiokunnan kannan estävän yhtiön puunhankinnan (MT 23.6.). Kaidi keskeytti maansiirtotyöt ja odottaa EU:n lopullista kantaa asiaan. Jos EU:n biopolttoainelinjauksia ei pystytä oikaisemaan, moni muukin investointi Suomessa on vaarassa.

    Artikkelin aiheet
    biopolttoaineet
    Kaidi
    EU
    investoinnit Suomessa
    Kemi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin