Euroopan unionin komission kesäkuussa julkistama taakanjako päästökaupan ulkopuolisten kasvihuonekaasujen päästöleikkauksista oli Suomen kannalta erittäin kova. Suomen pitää leikata päästöjä vuoteen 2030 mennessä 39 prosenttia vuoden 2005 tasosta.
Komission mukaan esitys on reilu ja realistinen. Reiluudesta voi olla montaa mieltä. Esimerkiksi Puolan leikkaustavoite on seitsemän ja Viron 13 prosenttia. EU:n keskimääräinen tavoite on 30 prosenttia. Komission esitys taakanjaosta ei perustu siihen, missä päästöjä syntyy eniten, vaan jäsenmaiden suhteellisiin bkt-arvoihin.
Suomen suurta päästövähennystavoitetta luvattiin kompensoida sillä, että metsien hiiltä sitova vaikutus otettaisiin kompensaationa huomioon. Se, miten metsien hiilensidontakyky huomioitaisiin, jäi kuitenkin auki. Huolestuttavaa oli, ettei esityksessä otettu huomioon metsien hyvän hoidon vaikutusta hiilensidontakykyyn.
Komissio perusteli metsien hoidon sivuuttamista sillä, että metsänhoidon tilastointiin liittyvät laskentamenetelmät eivät ole kaikissa jäsenmaissa luotettavia. Hyvän metsänhoidon vaikutukset luvattiin kuitenkin ottaa huomioon myöhemmin, jos tiedot vaikutuksista ovat vakuuttavia.
Komission esityksen toimeenpanon käsittely on alkanut jäsenmaista koostuvan Eurooppa-neuvoston työryhmissä ja Euroopan parlamentissa.
Kuten niin usein, piru asuu tälläkin kertaa yksityiskohdissa. Kysymys on siitä, mitä päästöjä lasketaan, mistä lasketaan ja kuka laskee. Komission laskelmat perustuvat suomalaisten asiantuntijoiden mukaan vanhentuneisiin tietoihin (MT 5.10.).
Komission lukujen perusteella saatava lopputulos eroaa vuositasolla useita miljoonia tonneja Luonnonvarakeskuksen (Luke) laskelmista.
Vaikuttaa sitä, että komissiossa ei ole haluja kuunnella jäsenmaita, vaan päätöksiä halutaan tehdä itse ja muiden kuin luonnontieteellisten periaatteiden mukaan. Jos komission laskentamallit toteutuvat, uhkaa Suomen metsistä tulla pahimmassa tapauksessa hiilinielun sijaan päästölähde. Näin kävi muutama vuosi sitten Durbanin ilmastokokouksessa.
Luken tutkijan Antti Asikaisen mielestä komission esittämät laskentaperiaatteet muodostavat todellisen uhan sekä Suomen biotalouden kehitykselle että ilmastotavoitteiden toteuttamiselle.
Komission nykyinen laskentamalleilla määritelty hiilinielujen taso on MTK:n metsäasiantuntijan Lea Jylhän mukaan huomattavasi luonnontieteellisiä hiilinieluja pienempi. Jylhän mielestä komission ilmastopaketissa ei huomioida olemassa olevia hiilinieluja, mutta metsäpinta-alan vähentyminen otetaan kokonaan huomioon.
Se, että Suomen metsien puuston kasvu on lisääntynyt viidessä vuosikymmenessä 55 miljoonasta kuutiosta yli sataan miljoonaan kuutioon osoittaa, että hyvän metsänhoidon ansiosta hiiltä sitoutuu ennätysmäärä. Tämä pitää ottaa laskelmissa huomioon.
Erilaisten laskentamallien lisäksi kyse on siitä, kuka päättää metsistämme. Onko metsäpolitiikka edelleen kansallisessa päätösvallassa vai päätetäänkö siitäkin Brysselissä?
Suomalaisten edunvalvojien pitää nyt olla hereillä ja varmistaa, että päästölaskelmat tehdään oikeista lähtökohdista ja luonnontieteellisin eikä poliittisin perustein. Tässä tehtävässä ei ole varaa epäonnistua, koska metsäsektorin merkitys on Suomelle elintärkeä.
EU:n asiantuntemus metsistä ja niiden hoidosta ei riitä siihen, että se kykenisi arvioimaan suomalaisia asiantuntijoita paremmin, miten metsiä pitää hoitaa ja miten kasvava metsä sitoo hiiltä.
Metsiämme koskevaa päätösvaltaa ei saa siirtää kansainvälisille instituutioille.