• Ideoita on, tekijät puuttuvat

    Puu on loistava rakennusaine ilman seminaarejakin.
    Pääkirjoitus
    21.3.201601:00
    MT toimitus

    Metsien suurvallan Suomen häpeäpilkkuna voisi pitää puurakentamisen hukkumista teräs- ja betonimassan sekaan. Selluteollisuus elää uutta nousuaan, mutta sahatukki on neuvottomuuden vuoksi vaarassa jäädä metsätalouden sivutuotteeksi. Asiaa murehdittiin viimeksi Puuidea 2016 -seminaarissa torstaina Vantaalla (MT 18.3.).

    Ilman seminaarejakin on selvää, että puu on loistava rakennusaine. Olisi tekojen aika. Herättävää on, että Viro ohitti vastikään Suomen puutalojen viennissä. Suomessa tuskaillaan samaan aikaan esimerkiksi hirsitalojen energia- ja ilmanvaihtomääräyksiä. Se on erikoista, koska hirsirakennus kestää jopa satoja vuosia ja siinä asuu terveitä ihmisiä.

    Artikkelin aiheet
    puurakentaminen
    puu rakennusmateriaalina
    Suomi
    Puuidea 2016
    hirsitalo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea