• Tempo Italiano – moni asia muuttuu UPM:ssä uuden toimitusjohtajan myötä

    Liiketoiminnan ja organisaatioiden kehittäjänä tunnetun Reynaudon nimitys henkii suurta muutosta, jota kansainvälinen metsäteollisuus käy parhaillaan läpi.
    Pääkirjoitus|Metsäteollisuus
    25.10.202318:01
    Kolumni
    Jouni Kemppainen

    Metsäjätti UPM:n historiassa tiistaista tuli merkittävä päivä. Yhtiö sai ensimmäistä kertaa ulkomaisen pääjohtajan, kun Massimo Reynaudo nimitettiin perinteikkään suomalaisen metsäyhtiön toimitusjohtajaksi.

    Nimitys tuntuu olleen yllätys kaikille. Varsinkin metsänomistajien ja palkansaajien joukossa toivottiin johtoon kotimaista osaajaa. Silti valinta sopii yhteen UPM:n viime vuosien strategian kanssa.

    Sekä UPM:n pitkäaikainen hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos että toimitusjohtaja Jussi Pesonen ovat painottaneet puhtaasti kylmiä talouslukuja päättäessään investoinneista ja tehtaiden sulkemisesta.

    Viesti on ollut, ettei UPM tarvitse Suomea, mutta Suomi voi tarvita UPM:ää. Kun yhtiö nyt siirtyy italialaiseen komentoon, linja saattaa koventua entisestään.

    Liiketoiminnan ja organisaatioiden kehittäjänä tunnetun Reynaudon nimitys henkii myös suurta muutosta, jota kansainvälinen metsäteollisuus käy parhaillaan läpi.

    Sahauksella, sellulla, paperilla ja pakkauskartongeilla on edelleen tilausta, mutta iso pyörä hyrrää jo muualla.

    Voittoa haetaan energiantuotannosta, vetytaloudesta, ympäristöystävällisistä biokemiallisista tuotteista ja vaikkapa terveysvaikutteisista puutuotteista.

    Kun puusta pitää saada ekologisempaa lisäarvoa, UPM:n uudet investoinnit ovat viime aikoina valitettavasti suuntautuneet muualle.

    Suunta pitäisi suomalaisen metsätalouden vuoksi saada käännettyä myös UPM:ssä, vaikka juuri nyt ei näytä siltä.

    Aivan sama pätee muihinkin suomalaisiin metsäalan toimijoihin. Vaikka suomalaiset ovat alansa huippuja perinteisessä metsäteollisuudessa, on katsottava kauemmas.

    Ilmastonmuutoksen pahentuessa ekologiset toimintatavat ovat välttämättömiä. Niistä isot yhtiöt odottavat myös parasta katetta.

    Tähän vauhtiin myös suomalaisten metsänomistajien pitäisi isojen yhtiöiden imussa päästä.

    Vuodesta 2004 UPM:ää luotsannut Pesonen jättää vuodenvaihteessa seuraajalleen hyväkuntoisen yhtiön.

    UPM on viime vuodet tehdyt erittäin vahvaa tulosta ja kulunut vuosikin on yhtiölle monia sen kilpailijoita parempi.

    Erityisesti yllättäviin johtajavaihdoksiin ajautuneeseen Stora-Ensoon verrattuna Pesosen johtama UPM on vetänyt kunnolla kaulaa. Sen sijaan kotimaassa Metsä Group haastaa UPM:n tiukasti.

    Jämerällä Pesosella ja sulavalla Reynaudolla yhteistä on energisyys. Siihen se kuulemma jääkin.

    Millainen ”Tempo Italiano” yhtiötä nyt odottaa, kiinnostaa koko metsäalaa. Vanhan sanonnan mukaan Italiassa kaoottista päätöksentekoa seuraa erinomainen lopputulos, jossa kaikki järjestyy.

    Reynaudo lienee kuitenkin toista maata. Suomeen muuttavaa italialaista pidetään huomattavan systemaattisena yritysjohtajana.

    Moni asia kuitenkin muuttuu. UPM:n uutta suuntaa on syytä seurata tarkasti koko kansakunnan kannalta. Niin merkittävä vaurauden lähde se koko maalle on.

    Kirjoittaja on MT:n päätoimittaja.

    Lisää aiheesta
    • UPM etsi pitkään itselleen uutta toimitusjohtajaa. Massimo Reynaudoa on kuvailtu muutosjohtajaksi. Hänellä sanotaan olevan selkeä näkemys, miten UPM:n Biofore-strategia voi luoda lisäarvoa myös jatkossa. Yhtiö sai keväällä myös uuden hallituksen puheenjohtajan, kun Henrik Ehrnrooth valittiin Björn Wahlroosin seuraajaksi.

      Metsäteollisuus | UPM:n toimitusjohtajavalinta yllätti – Reynaudo joutuu puntaroimaan myös yhtiön Kiina-riskejä

      Tilaajalle
    • Jussi Pesosen mukaan näissäkin olosuhteissa UPM:n toimintamalli tuottaa tulosta ja vahvaa rahavirtaa.

      Metsä | UPM punnersi kohtuullisen tuloksen syyskesällä

    • MT Liven vieraana keskiviikkona on metsärahasto UB Metsän salkunhoitaja Kari Kangas.

      Metsäteollisuus | Metsäyhtiöiden tulokset sukeltavat, mitä se kertoo metsänomistajalle – katso MT Liven tallenne

    Artikkelin aiheet
    UPM
    toimitusjohtajavaihdos
    metsäteollisuus
    ekologinen liiketoiminta
    ilmastonmuutos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa