• Luvassa kuuma riihi

    Pääkirjoitus
    7.4.202102:00
    MT toimitus

    Ylen tiistaina julkaisema kysely kertoo, että selvä enemmistö kansanedustajista odottaa hallitukselta valtiontalouden sopeuttamispäätöksiä tässä kuussa pidettävästä niin sanotusta puoliväliriihestä (Yle 6.4.). Tätä mieltä oli 86 kyselyyn vastanneista 127 edustajasta. Sopeuttamisessa kyse on velkaantumisen pysäyttämisestä vuosina 2023–2029.

    Talouden realiteeteista kantaa kyselyn perusteella huolta koko oppositio, mutta hallituksessa vain keskusta ja RKP. Hallituksen punavihreät puolueet eivät haluaisi edes keskustella säästöistä tai työllisyystoimista. Luvassa on kuuma puoliväliriihi. Sen tärkeimpänä arkkitehtina häärii koko hallituksen ylistämä valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.). Hän on nyt paljon vartijana.

    Artikkelin aiheet
    valtiontalous
    puoliväliriihi
    Matti Vanhanen
    hallitus
    sopeuttaminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea