• Liika kiire ei hyväksi

    ”Hallitus päättää, mutta kaikki eivät ymmärrä päättämäänsä.”
    Pääkirjoitus
    31.3.201407:00
    MT toimitus

    Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen taivalta on leimannut paine suuriin talouspäätöksiin. Niin julkisen talouden kuin kansantaloudenkin liukuminen pahasti miinukselle pakottaa ratkaisuihin, mutta kuuden puolueen hallitukselle päättäminen on ollut vaikeaa.

    Hallituksen kärkihankkeet – kunta- ja sote-uudistus – olivat sekavuudessaan tuskallista katseltavaa. Ministerien helpotukseksi hankkeet haudattiin viikko sitten sote-sopuun opposition kanssa.

    Voi vain ihmetellä, miksi hallitus hirtti itsensä niihin vuosikausiksi. Paitsi turhaan valmisteluun, aikaa on kulunut erilaisiin selittelyihin. Myös muutaman ministerin poliittinen pääoma poltettiin hankkeissa loppuun.

    Hallituksen päätökset on tyypillisesti julkistettu ensin näyttävästi, mutta sen jälkeen on paljastunut, etteivät kaikki päättäjät ymmärtäneetkään päättämäänsä. Päätöksiä on jouduttu korjailemaan, jotta six-pack olisi pysynyt jotenkin kasassa.

    Vuosi sitten hallitus päätti kehysriihessään helpotuksista yritysten ja niiden tuloksenjaon verotukseen. Tuolloin tarvittiin oppositiojohtaja Juha Sipilä (kesk.) selittämään vasemmistoliiton puheenjohtajalle Paavo Arhinmäelle, että överiksi menee. Hallitus korjasi verolinjaustaan.

    Viime tiistain kehysriihessä hallitus sai rutistettua sopeutuspaketin, jossa päätettiin muun muassa lapsilisien leikkauksesta. Paketin rinnalla rutistui vasemmistoliiton hallitustaival.

    Jo perjantaina alkoi keskustelu, mistä oli päätetty. SDP ja vihreät haluavat tarkastella uudelleen lapsiperheiden kohtelun. Pääministeri torjuu paketin avaamisen.

    Hallituksen tehtävänä on tehdä esityksiä ja päätöksiä. Olisi hyvä, jos hallitus ensin selvittäisi itselleen päätösten sisällön. Oppositiota ei tarvita, jos hallitus aina itse ensimmäisenä kritisoi omia päätöksiään.

    Artikkelin aiheet
    Jyrki Katainen
    Suomen hallitus
    sote-uudistus
    verotus
    Vasemmistoliitto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea